Tänään katselin vauva kuviani, mikä hymyilevä pikkutyttö se siellä olikaan. Olen kuullut kehuja hymystäni läpi elämän ja tiedän olleeni aina suhteellisen positiivinen luonne. Toisaalta minkään kuvan kääntöpuoli ei ole aina ruusuinen. Tänään heräsin aamu kuudelta siihen kuinka minua paleli ja tärisin kylmästä. Ensimmäinen ajatukseni oli, että "ei kai taas vain keuhkokuume?". Olen pyöritellyt ajatusta päivän ajan päässäni ja saanut vahvistusta useilta tahoilta siihen, että perinteistä infulenssaakin on paljon liikkeellä. Nyt pidän peukkuja, että tästä selvittäisiin vähemmällä kuin aiemmin loppu syksystä. Minulla on siis ollut koko päivän ajan 38-39 astetta kuumetta ja olen lähestulkoon vain nukkunut.
Minun on pitänyt tulla kirjoittamaan tänne jo aiemmin, mutta en ole joulukiireiltä ja silkalta rentoutumiseltani ehtinyt. Yksi syy toki on myös, että olen halunnut jakaa elämääni ja olla aidosti läsnä läheisteni kanssa, mutta silti tuntuu, että jotain puuttuu kun ei ajatuksiaan pääse jakamaan. Vastoinkäymiset kasvattavat ja kyllä olen sitä mieltä, että ne myös kuuluvat elämään. Viimeisien päivien ja viikkojen aikana niitä on vain kerralla tullut hieman liikaa, silloin ei enää auta se, että olet positiivinen perusluonteeltasi. Tällaisina hetkinä joutuu miettimään sitä, ovatko asiat oikeasti niin huonosti, mitä olisi voinut käydä pahemmin, ketkä ovat niitä ihimisiä joihin luotat, keihin turvaat ja miten saat itsesi muistamaan taas ne asiat, joista iloitset. Suurin ärsytyksen aihe ja pelko tällä hetkellä on se, että jos keuhkokuume uusii nyt. Ihan kuin joku olisi tönäissyt lapsen maahan juuri kun se olisi saanut ensiaskeleensa otettua. Se on fiilis nyt. Tälle siis tuntuu kun olen loppu syksyn keuhkokuumeen jäljiltä juuri päässyt hyvään kuntoon takaisin ja nyt jos tiedossa onkin toinen kk mittainen liikuntakielto. Se syö eniten henkisesti.
Olen jo kauan halunnut tullakkin kertomaan tänne, kuinka hyvin lomallani olen osannut ottaa rennosti ja treenaaminen on tuntunut pirun hyvältä. Kun saatkin käyttää isompia painoja ja kun tunnet sen endorfiinin määrän ja onnistumisen, jossain mitä rakastat. Kirjaimellisesti lomani on ollut ruokaa, unta ja treeniä, mutta en valita. Vaikka fiilikset ovat nyt matalat useampien vastoinkäymisien summasta johtuen, olen silti iloinen niistä hetkistä, joita olen kokenut lomallani juuri ulkoilun ja liikunnan, sekä rakastavien ihmisten kanssa♥ Nyt tiedän mihin keskittyä, kunhan taas paranen. En voi suunnata kuin uusien haasteiden pariin eli liikuntaan ja yo-kirjoituksiin. Tämä ajatusten avaaminen tuntui pakolliselta ja helpottavalta. Teksti itsessään ei ole ehkä sujuvinta, oikeinkirjoitetuinta ja loogisinta, johtuen kipeästä olosta, mutta se on itsessään minulle hyvin merkityksellinen.
Toivon, että tämä vuosi 2018 tuo mukanaan uusia kokemuksia ja seikkailuja niin paikkakunnan, tulevien opiskelujen, kuin uusien ihmistenkin parissa. Toivon myös parempaa terveyttä tälle alkaneelle vuodelle ja voimia keskittyä kaikkeen mikä tuntuu oikealta. En harrasta uudenvuoden lupauksia, sillä lupauksena itselleni on uskaltaa, joka päivä. Toinen jokapäiväinen lupaukseni on pitää kuntoni yllä vuoden ympäri, eikä ainoastaan parina ekana tammikuun viikkona. Tapahtui mitä tahansa on jokainen vuosi omanlaisensa seikkailu♥ Tärkeintä on, että siinä on mukana rakkaita ihmisiä! Nyt suuntaan takaisin peiton alle ja nukkumaan toivoen olon helpottamista.
Erittäin ihanaa alkanutta vuotta kaikille♥ - muutamat vastoinkäymiset eivät tarkoita lupaa pilata koko alkanutta vuottasi!
♥:Jenni
