Suorittaminen

"Ole itsesi herra ja palvele itseäsi omassa elämässäsi, silti kuitenkaan unohtamatta muiden mielipiteitä. Kuuntele mitä muilla on sanottavaa, mutta älä rakenna toimintaasi sen perusteella. Ja ei. Tämä EI ole itsekästä ajattelua, vaan itsensä ja omien rajojensa kuuntelua. "

Moikka! Tällä kertaa puin asiaa, joka on itselleni hyvin henkilökohtainen ja johon joudun nykyään kiinnittämään joka päivä huomiota, etten ajaudu samaan jamaan uudelleen. Luonteeltaan ahkerat, kiltit, tunnolliset, useimmiten tytöt ja naiset mutta koskee myös miehiä, täsmälliset, perfektionistiset, muille ystävälliset ja erittäin empaattiset ihmiset saattavat ajautua kahden seinän väliin itsensä kanssa. Nämä piirteet ihmisessä eivät aja mihinkään suoranaisesti, mutta ovat altistavia tekijöitä ja siten koko jutun keskiössä. Tämänkaltaiset ihmiset nimittäin ajautuvat muita helpommin suorittamaan omaa elämäänsä ja uupuvat ennen pitkää. Itse koen, että näillä luonteenpiirteillä on vahva tausta suorittamiseen ajautumiselle.

Millaista suorituselämä sitten on? Suoritusminä ruoskii ankarammin kuin kukaan muu ja vaatii sinulta kohtuuttomia, sellaisia asioita mitä kukaan muu ei ikinä osaisi vaatia. Tähän päälle lisätään vaatimukset, joita perhe saattaa asettaa tiedostamattaan. Jatkuva lapsen asioista huolehtiminen tai liika ohjailevaisuus nuoren elämään vanhempien puolelta ei olekkaan hyväksi. Mutta miten tällaisessa suorituskuplassa elävä voisi tajuta omien ja muiden asettamien vaatimusten järjettömyyden ja kohtuuttomuuden kun hän ei näe muuta kuin asettamansa tavoitteen. Ei oikein mitenkään, ellei joku pysäytä totaalisesti puhumalla järkeä tai sitten tämä asia on opittava kantapään kautta. Noh nyt kävi näin, sille ei voi enää mitään. Suorituselämän suorittamisen kohde on yleensä joku itselle tai vanhemmille tärkeä asia, jonka olet omaksunut, että sinulta vaaditaan siinä asiassa paljon. Opittu tapa on vaikea hylätä myöhemmin. Harvemmin suorittaessaan osaa pysähtyä ja miettiä sitä, että suoritanko itseäni vai vanhempieni tavotteita varten. Suorittamisen saa loppumaan ottamalla itselleen aikaa, mutta on syytä paneutua sen syihin tarkoin. Kannattaakin silloin miettiä kuka minua ajaa suorittamaan? Kenen arvot tämä suorittaminen täyttää? Onko minua ohjailtu tekemään tietyllä tapaa? Onko elämäni ollut kapeaa ja jonkun sanelemaa, etten ole saanut tehdä niinkuin tahdon? Olenko ajautunut toteuttamaan vanhempieni toiveita tai miellyttämään heitä? 


Millaisesta ajattelusta voi olla hyötyä?:
Luonteeltaan peruskiltti ihminen ajautuu helposti toteuttamaan muiden käskyjä, tavoitteita, toiveita tai miellyttämään muita. Tämä on kuitenkin todella väärin, koska jokainen on oman elämänsä päähenkilö viimeistään ollessaan 18v. Jokaisella on oikeus omiin arvoihinsa, tavoitteisiinsa, toiveisiinsa ja ennen kaikkea oikeus tunnistaa ne omat rajat mikä itselle on tarpeeksi. Vaikka ei itse vaatisikaan itseltään liikoja opiskelussa, saattavat vanhempien vaatimukset ylittää sinun omat rajasi kun lähdet miellyttämään heitä. Tämän vuoksi kenenkään ei tulisi koskaan määritellä tai sanoa minkä verran töitä tai opiskelua on kenellekkin tarpeeksi. Ei, muut eivät voi sitä tietää. Ole itsesi herra ja palvele itsesäsi omassa elämässäsi, silti kuitenkaan unohtamatta muiden mielipiteitä. Kuuntele mitä muilla on sanottavaa, mutta älä rakenna toimintaasi sen perusteella. Ja ei. Tämä EI ole itsekästä ajattelua, vaan itsensä ja omien rajojensa kuuntelua. Vain sinä tiedät mikä on riittävästi. Tämänkin asian pystyy kuulostelemaan itseltään siten, että kysyy itseltään "nautinko minä tästä mitä teen tällähetkellä?". Niin kauan kuin jonkin asian tekeminen tuntuu hyvältä on sen tekeminen ajallisesti ja voimavarallisesti kohtuuden rajoissa. Jos jostakin asiasta tulee puskemista tai pakkopullaa niin silloin ollaan jo matkalla suonsilmään. 


Miten luonteessa oleva kiltteys tulee huomioida ja tiedostaa?:
Onko sinun vaikea sanoa ei? Tai koetko, että olet huono ihminen, josset miellytäkkään perhettäsi, ystävääsi, kumppaniasi tai läheistäsi hänen toivomallaan tavalla? Kiltteys itsessään on ihanaa ja mahtava luonteenpiirre, mutta sillä on kääntöpuolensa. Kilttinä ihmisenä on helppo lähteä sille tielle, että pyrkii olemaan juuri sitä mitä muut haluavat. Tai tämä voi näkyä yksinkertaisimmillaan siinä, ettei osaa olla muuta kuin mitä vanhemmat sinusta vaativat. Kun tähän lähtee mukaan on sitä vaikea pysäyttää. Oma aika ja omat rajat on silloin löydettävä ja käytävä keskustelua itsensä kanssa ja uskallettava sanoa vastaan. Tähänkin sopii hyvä ajatus, jolla asiaa voi kuulostella itseltään, "Kohtelenko itseäni niinkuin kohtelen ystäviäni?". Lempeys ja armollisuus itseään kohtaan ovat todella vaikeita suorittajalle. Meidän tulisi muistaa, ettei ole itsekästä olla itsellen armollinen. Se ei tee huonoksi ihmiseksi, itsekeskeiseksi tai pahaksi. Itseään tulisi kohdella kuin ystäviäkin.


Rajojen vedon vaikeus?:
Omien rajojen löytämisessä on tärkeää luopua sen hetkisestä suorittamisesta ja alkaa miettimään mikä minulle itselleni on tärkeää? Mistä minä nautin? Itsensä nostaminen esille ei ole haitaksi jos kyse on itsensä tutkimisesta. Rajat alkavat hahmottua kun tidedostat miten olet toiminut ennen ja miten haluaisit toimia nyt kun saat itse päättää. Saat suunnitella ja olla luova oman arkesi suhteen, hoitaa asiat omalla tavallasi, noudattaa omia arvojasi, löytää itsesi, olla asioista sitä mieltä mitä olet ja ennen kaikkea oppia olemaan tätä kautta armollinen itsellesi kun teet vain asioita, joista sinä pidät!♥ 

Rakkautta jokaisen jouluun ja mietiskelyä omasta itsestään ja ympäristön vaikutteista♥

♥:Jenni

Armollisuus itseä kohtaan ja selviytyminen vaikeuksista

Kaikki muu maailmassa voi odottaa, mutta oma terveys ei!

Moikka! Tänne kuuluu jo ihan hyvää, vaikka edelleen olen ns "lomalla" arjestani, sillä nyt todella tarvitsen sitä. Tarvitsen aikaa itselleni, ajatuksilleni ja kehoni kuuntelulle, enkä halua kokea sitä virheenä tai vääryytenä. Useimmat meistä kokevat jossain vaiheessa elämäänsä loppuun palamista tai uupumista, eivätkä ne ole sen kummempia asioita kuin, muutkaan arkea haittaavat sairaudet. Asioiden avaaminen ja julkiseksi tuominen, ovat rohkeutta, mutta monelle myös osa prosessia itsensä kanssa ja sitä se on minullekkin. Toki tähän liittyy paljon psyykkisiä asioita, joita pähkäilee päivät pitkät. Henkisesti on välillä vaikeaa uskoa itseensä, mutta kaikki muutokset mitä elämässämme teemme vaativat sitä. Minun kohdallani muutos tarkoittaa nyt muutosta arkeeni. En voi jatkaa tukka putkella menemistä, kiirettä ja suorittamista, koska se kääntyy terveyttäni vastaan. 


Minun pitää siis tässä kohtaa elämässä opetella armollisuus itseäni kohtaan. Se tarkoittaa sitä, että joudun miettimään kuka niiden minun tavoitteideni taustalla seisoo minä itse, yhteiskunta, ympäristö vai vanhemmat?.. Kuka vaatii ja ruoskii täydellisyyteen ja suorittamiseen. Kuka ei anna minun levätä ja ottaa rennommin tätä elämää? Mitä mieltä olen sitten näistä kysymyksistä? Luulen, että se aika jonka olen suorittanut jo tätä elämää on johtanut tähän oravanpyörään. En ole koskaan miettinyt syitä sille. Syyt ovat syvemmällä kuin tiedän. Luonne, tunteet, ihmiskontaktit, ympäristö ja arvot ovat keskiössä. Se millaisia ihmisiä keräämme ympärillemme muovaa meitä tai ehkä jopa antaa voimaa toimia samoin kuin joku toinen, esim. vaikka tosi ahkerasti ja energisesti. Samalla emme välttämättä huomaa sitä tosiasiaa, että minun rajani jaksamisessa eivät ole samat kuin kaverini. Olen aina viihtynyt ahkerien ja paljon hommia paiskivien ihmisten seurassa, koska samaistun heihin. Nyt kun mietin tarkemmin niin tämä on voinut tietyllä tapaa vaikuttaa negatiivisesti ja lisätä omaa boostia tekemiseen, vaikka silloin olisi pitänyt ottaa rennosti ja liittyä niiden rennompien kaverien seuraan. En sano, että mitkään ystävyyssuhteet ovat olleet huonoja, mutta tämä puoli vaikuttaa minuun ihmisenä ja siihen miten toimin ja ajattelen omasta jaksamisesta. Ja kyllähän nämä ihmissuhteet ovat myös se kantava voima tässä elämässä, joihin voit tukeutua kun joudut sinne pohjalle hetkellisesti. Saat myös samalla tietää keille sinä merkkaat ja ketkä ovat ystäviäsi aidosti ja vilpittömästi♥. Tällaisen jälkeen olet valmis, koska tahansa antamaan olkapääsi näille ihmisille ja tiedät paremmin ketkä ihmiset sinun tulee ehdottomasti pitää elämässäsi mukana.

Tästä päästäänkin sitten toiseen aiheeseen. Tällaisessa paljon suorittavassa tai ahkerassa kaveriporukassa on hyvin vaikea ottaa rennommin, kokematta itseään laiskaksi. Ja tämähän on sitten taas osin oman pääni tuote ja ajatus johon ajaudun. Laiskuus muutenkin symboloi minulle huonoutta kun en ole tottunut siihen. Koen itseni huonoksi jos olen lomalla tekemättä mitään. Tähän tarvitsen ajattelua siitä, että loma on minun voimavarojani varten, jotta jaksan. Tässä tilanteessa ja tällaisten ihmisten ympärillä on todella vaikeaa myös viheltää se peli poikki ja ottaa se aikalisä. Ja kun tämän sitten tekee aiheuttaa se paljon häpeän, itsesäälin ja huonouden tunteita, vaikka itse tietää ettei se näin ole. Kaikista tärkein askel on se, että kerrot muille mikä sinulla on, sitä kautta he ymmärtävät paremmin sinua ja sinun ei tarvitse velloa sen ajatuksen kanssa, että "näkeeköhän joku minusta nyt etten ole ok". Toinen askel kohti parempaa elämää onkin sitten tämän tilanteen itselleen myöntäminen ja hyväksyminen. Olen jo pikkuhiljaa uskaltanut miettiä ajatusta "vahvinkin ihminen voi uupua omaan elämäänsä". Tämä lohduttaa ja kyllä se vaan niin on, että tämän tunnustaminen on sitä todellista vahvuutta ja rohkeutta tässä elämässä. Kolmas askel, jota kohden haluan mennä on se, että kääntää tapahtuneen voimavarakseen ja hyötyy siitä. Tämä on minun kohdallani erityisesti personal trainerina hyvä ominaisuus kun itse on kokenut uupumuksen ja ylikuormituksen kantapään kautta niin tämä antaa paljon tietoa palautumisen tärkeyden muistuttamisesta.


Monesti puhutaan siitä, että ihminen käy välillä elämässään todella pohjalla ja mikään ei tunnu miltään. En tajunnut tätä kokemusta ennen miten helvetillistä se voi monelle olla kun et ole enää oma itsesti hetkellisesti. Nyt ymmärrän masennusta, masennuksen oravanpyörää ja hoidon vaikeutta yhä paremmin. Ja tämäkin asia on sellainen, jota ei helposti tajua jos se ei ole koskaan sattunut omalle kohdalle. Tämä kokemus muuttaa jollain tapaa suhtautumistani ihmisiin ja lisää tietoisesti kysymään muilta "miten sinulla menee?". Se on kysymys, jota et voi kysyä keltään liian usein. Nyt kun tiedän miten erilaisia ihmisiä käy psykologeilla ja psykiatrisen puolen avun puolella en koe sitä enää mitenkään hävettävänä. On rohkeutta sanoa miltä tuntuu, miten hakee apua ja miten on selvinnyt. Tällä hetkellä olen ihan helvetin kiitollinen niille ihmisille, joille olen voinut kertoa kaiken ja, jotka tukivat minua rankimpana hetkenä♥ En voi tarpeeksi kiittää saamaani apua ja sitä miten minulle tärkeät ihmiset suhtautuivat tähän. Tällaisen tuen ja hyväksynnän saaminen suurelta yhteisöltä tai kaveriporukalta on ensiarvoisen tärkeää tällaisessa tilanteessa häpeän vähentämiseksi. Tärkeää on myös muistaa ne asiat, jotka meitä tässä elämässä inspiroivat ja kannattelevat silloin kun on vaikeaa.

♥:Jenni

Stressi ja treenaaminen

Be brave and take the timeout when you really need it!






Moikka! Vaikka kuinka tekisi mieli ähertää siellä salin puolella ei se aina välttämättä olekkaan niin hyvä juttu, vaikka mielessämme siintävä tavoite voisikin olla hyvä ja terveyttä edistävä. Treeni saattaa kuitenkin kääntyä meitä itseämme vastaan kun olemme jo valmiiksi stressaantuneita ja väsyneitä. Kun stressitasot ovat jo valmiiksi pilvissä ja jos me vielä sitten eksymme treenaamaan nostamme tällä kehomme stressitasoja entisestään. Stressi on siitä ikävä, että se heikentää palautumista ja usein kun olemme stressikierteessä emme tunnista oman tilanteemme vakavuutta ja lähdemme treenaamaan. Tiedän itse miltä tämä tuntuu kun lopulta havahduin siihen etten jaksa arkea, saati sitten treenejä. En ollut palautunut arjesta ja kroppa oli väsyneempi kuin tiesin. Treenistä saatavan fyysisen kehityksen tulisi tapahtua silloin kun lepäämme, mutta jos lepomme on sitä, että nukumme yöt ja taas jatkamme ei keho pysy mukana... Monesti nämä yöunetkaan eivät enää tässä vaiheessa ole kovin laadukkaita ja palautuminen vähenee entisestään. Palautuminen pitäisi tiedostaa ihan konkreettisesti ja miettiä mihin kohtaan sen kalenteriin sijoittaa yöunien lisäksi. Ihminen tarvitsee vapaa-aikaa ja aikaa jolloin ei tarvitse olle tehokas itselleen tai kenellekkään muulle. Joten ole siis tilivelvollinen ja rehellinen ainoastaan itsellesi kun mietit omaa palautumistasi ja sen sijoittamista kalenteriisi/päiviisi. Olen lähtenyt purkamaan tätä omaa tilannettani sitä kautta, että mietin niitä palautumisen keinoja, joita voisin omaan elämääni ottaa mukaan ja miten ne tulisi sijoittaa. Unen laatuun, stressittömyyteen ja palautumiseen kannattaa todellakin panostaa, koska se on samalla avain onnellisuuteen. Tämän hetkinen tilanteeni ei ole henkisesti missään määrin mukava. En nyt treenaile kovaa, josta nautin suunnattomasti, enkä ole ahkera ja produktiivinen. Koen välillä itsesyytöksiä, alakuloa ja epäonnistumista, mutta tiedän sisimmässäni, että on vahvuutta muuttaa omaa elämäänsä ja sijoittaa terveyteensä. 


Stressi on puolustautumisreaktio "uhkaa" ja "vaaraa" vastaan ja joskus se on ollut ihmiselle keino selviytyä hengissä. Nykyään tällainen taistele ja pakene- reaktion synnyttämä stressi yhdistyy meillä kiireeseen, aikatauluihin, paineisiin,suoriutumiseen ja vaikka someen. Kortisolia eli kehon stressihormonia erittyy stressin seurauksena kiireisen elämän myötä, mutta sitä erittyy myös erittäin intensiivisissä ja pitkäkestoisissa salitreeneissä. Kun nämä kaksi sitten tapahtuvat yhtä aikaa alkaa elämä pikkuhiljaa tuntumaan erittäin raskaalta ja lopulta tulee se viimeinen niitti. Tämä unohtuu monesti ja ei sitä aina ajattele silloin kun on juuri se hyvä saliflow päällä ja haluaa jaksaa vielä tämänkin treenin hyvän olon saavuttamisen näkyessä kiikareissa. Tästä oppineena jatkossa täytyy vain osata radikaalisti vaihtaa salitreeni joogaan, meditaatioon, kevyeen kävelyyn tai vaikka kevyeen uintiin, jos tuntuu siltä, että arjesta kertyvä stressikin on jo korkealla.


Stressaantuneena ihminen pystyy usein kyllä vielä treenaamaan ennen lopullista niittiä, mutta stressin oireet puskevat kyllä jo läpi treeneistäkin. Itselläni nämä olivat mm. väsymys, kiire olo treeneissäkin vaikkei ollut kiire, tavallista korkeampi syke, kehitys hidastuu, ei samaa määrää endorfiinejä treenin jälkeen kuin ennen, treeni tuntuu puskemiselta ja huonot yöunet treenien jälkeen eli todella ylikierroksilla oleva olo nukkumaan mennessä. Stressaantuneena tulisi miettiä mikä stressaa ja samalla keventää treenejä tai vaikka pitää kevennettyä kuukautta/viikkoja. Liikunta on kyllä erittäin hyvä keino stressin purkuun ja sitä kannattaa hyödyntää, mutta kehon kuunteleminen on tässäkin avainasemassa. Nyt olen pikkuhiljaa saavuttanut jo ihan hyvää fiilistä siitä, että en pääse treenaamaan. Ajattelen, että opin tästä tärkeän opetuksen tulevaisuuttani varten ja osaan paremmin kuunnella kehoani niin arjessa kuin treenaamisessa tämän jälkeen. Välillä ihimen vain tarvitsee aikalisän omaan elämäänsä, tämän muistaminen on erityisen tärkeää!♥

♥:Jenni

Tunteiden vahvuus

Tunteissa on voimaa ja ne ovat vahvuutemme, mutta entä jos ne kääntyvät meitä vastaan?

Tällä kertaa syvällisempiä ajatuksia elämästä. On vaikea koskaan sanoa mitä joku käy päänsä sisällä lävitse, vaikka se luokan iloisinkin tyyppi saattaa painia samojen asioiden kanssa kuin hiljaisemmat tyypit. Tämän takia emme saisi koskaan olettaa kenestäkään mitään. Ihmisen psykofyysinen kokonaisuus on toisaalta vahvuus ja toisaalta vaikea yhdistelmä. Tunteet ja psyykkinen puoli ovat meissä läsnä enemmän kuin tiedämmekään. Alitajuisesti monet "pikkujutut" saattaavat alkaa kasaantumaan ja vähitellen niiden vaikutukset heijastuvat meihin ihmisinä ja meidän psyykeemme. Asioita ei aina ole niin helppoa käsitellä itsensä kanssa kuin mitä sitä kuvittelee. Kehon reaktioita ei aina ymmärrä kun pitäisi pystyä näkemään pinnan alle siihen, että mitä omassa mielessä liikkuu, mitä alitajunta yrittää käsitellä ja yritämmekö tukahduttaa joitakin tunteita. Stressi ei tule vain yhteiskunnan asettamista raameista tai joistakin velvoitteista, vaan se voi ihan hyvin tulla myös käsittelemättömistä tunteista tai siitä, että stressaamme alitajuisesti jotakin asiaa tiedostamatta. Stressi voi tulla alitajuisesti ympäristöstä, jossa elämme jos se on kovin negatiivinen. 

Puhuminen on lääke siinä missä liikuntakin, mutta puhumme aivan liian vähän läheisillemme. Jos mieltä painaa pienikin asia pitäisi kertoa siitä muille, vaikka sitten vieraammallekkin ihmiselle kuhan sen asian saisi sanottua ääneen. Kun olet puhunut jonkun kanssa mieltä kuormittavasta asiasta, on se käytännössä jaettu, etkä ole enää yksin ja tämä helpottaa kuormaa huomattavasti. Välillä sitä miettii, että miten paljon hyvää saisimme toisillemme aikaan kysymällä välillä toisiltamme "mitä sinulle oikeasti kuuluu?" tai ihan vain kuuntelemalla mitä toisella on kerrottavana. Olen jo pari kertaa havahtunut siihen, että kun olen voinut kertoa raskaista asioista jollekkin olen kokenut suurta helpotuksen tunnetta. Oli asia mikä hyvänsä aina pitäisi pystyä puhumaan. 

Ympäristö on tehnyt meistä sen mitä olemme ja siihen emme pysty vaikuttamaan. Lapsuudella on suurempi rooli mielenhyvinvoinnissa vanhempana kuin uskoisikaan. Koetut asiat, ympäristöt, negatiiviset ilmapiirit, painostukset, suorituspaineet, ulkonäköpaineet, voimavarat ja rakkauden osoitukset/tunteet ovat suuressa roolissa ja se millaisia nämä asiat ovat olleet vaikuttavat meihin myöhemmin. On karua huomata kuinka lapsuus näkyy nyt vanhemmiten ja miettiä sitä mikä minusta on tehnyt tällaisen ja miksi ehkä toimin niin kuin toimin. Olen itse jo kauan yrittänyt oppia pois suorittamisesta ja siitä, että pitäisi olla paras kaikessa, ei kun se ei vaan toimi niin. Aluksi kaikki sujuu hyvin ja on kivaa päntätä ja nähdä hyvät numerot, mutta lopulta mieli ei jaksa sitä, ei kenenkään mieli ole tehty suorittamiselle. Olen havahtunut itsessäni siihen, että ensin suoritin ala-asteella koulunumeroita, sitten yläasteella suoritin/kontrolloin ulkonäköä, joka johtikin sitten alipainoon ja sen ongelmiin, lukiossa suoritin varsinkin ensimmäisenä vuotena hyviä arvosanoja ja mitä nyt? Nyt tajuan, ettei mieleni jaksa sitä en vain ole luotu siihen, robotit ehkä ovat. Altistuminen ja opitut tavat on vaikea hylätä sitten kun tulee se vaihe ettei enää jaksa. 

Jokaisen luonne vaikuttaa siihen, miten herkästi joillekkin asioille altistuu tai miten mieli reagoi. Itse olen hyvin herkkä ihminen, joka on toisaalta hyvä ja toisaalta huono. Altistun hyvin herkästi nykyään suorittamiselle ja stressille ja yritän opetella siitä pois koko ajan. Kirjoitukset lukiossa olivat ehkä elämäni hirvein kokemus juuri niihin liittyvän stressin takia ja silloin tajusin, etten halua elämältäni tätä ja tämän on muututtava. En enää nauttinut koulunkäynnistä, mietin mielessäni että "hitto keskenhän en lukiota jätä", pohdin vaihtoehtoja, yritin etsiä apua mindfullnessista ja erilaisista rentoutuksista, mutten kokenut niitä omikseni ja lopulta ajattelin, että meni miten meni, mutta terveys on etusijalla. Yhtenä päivänä puhuin ystäväni kanssa psykologista ja psykologilla käymisestä, kuinka sillä voisi saada avun monelle. Itselläni ei ole siitä kokemuksia, mutta on hienoa, että nykypäivänä psykologilla käyntiä ei enää hävetä ja mediassa avaudutaan enemmän siitä. Yhä enemmän on burn outteja ja mielenhyvinvoinnin ongelmia, mutta kumma kyllä silti eläkeikää nostetaan ja suorituspaineet kaikkialla kasvavat. Yhteiskunnan ajattelu on ristiriitaista. Yhteiskunta haluaisi mahdollisimman paljon tuloja ja veronmaksajia, mutta sitten ei mietitä kestääkö ihminen henkisesti.. Ylioppilas todistus merkitsee yhä enemmän, eläkeikä nousee, yliopisto pitää saada nopesti suoritettua että pääsee töihin ja sitten vielä tämä viestinnän täyteinen some päälle. 

Tunteet ovat vahvoja ja vaikuttavat suuresti meihin kokonaisuutena. Esimerkiksi stressin, surun ja yksinäisyyden tunteet voivat kuormittaa meitä yhtäaikaa, vaikkemme huomaisi sitä. Kuulin ikäviä uutisia yhdestä läheisestäni ja nyt huomaan etten ole käsitellyt tätä surua tarpeeksi. Itkun tuleminen yllättäen voi saada joskus havahtumaan siihen, että mikä minua vaivaa. Monesti taustalla on joku käsittelemätön tunne, joka pyrkii pintaan, jotta tajuaisimme antaa sille ja sen miettimiselle aikaa, sen sijaan että pyrkisimme sulkemaan tämän tunteen pois mielestämme. Monesti ihminen haluaa tällöin vetäytyä kuoreensa ja se lisää stressiä siitä "mitä muut minusta nyt ajattelevat, aistivatko he tämän etten ole oma itseni?". Yleensä sitä on helppo keksiä joku tekosyy omalle käytökselleen, mutta kaikista paras olisi vain kertoa mikä asia painaa, jotta muiden on helpompi ymmärtää sinua ja saisit itsellesi mielenrauhan. On ihan hyväksyttävää välillä vetäytyä omiin oloihinsa ja antaa tunteille aikaa, sillä kaikki asiat kyllä järjestyvät lopulta. 

♥:Jenni

Lomakuulumisia + mitä pt-opiskelu on antanut tähän mennessä

Moikka! Ihanaa syyslomaa kaikille keillä sitä on tai kenties vielä tulossa. Minulla ei ollut mitään sen kummempia suunnitelmia tällekkään syyslomalle. Eniten minulle merkitsee tässä lomassa se, että saa vain olla rauhassa ja rentoutua. Hektisen hetken jälkeen arjesta on aluksi vaikea siirtyä lomamoodiin ja siinä meneekin ainakin itselläni pari päivää ihmetellessä, että mitähän sitä tekisi kun on niin tyhjä olo kun ei olekkaan sitä aikataulua päivälle. Nyt olen sitten päässyt lomamoodiin ja kohta pitäisi lopetella tämä loma:D. Nooh arkeen paluu tulee viemään taas muutaman päivän, että tottuu siihen. En tiedä onko muilla tämmöisiä lomalle siirtymä- tai lomalta paluujaksoja tai koetteko niitä? Jotenkin hassua, että vaatii oman aikansa, että sopeutuu lomailuun tai päinvastoin. Toki tähän asiaan vaikuttavat varmasti myös luonne ja työtaakat jne.

Treenaan säännöllisesti kuntosalilla ja olen havainnut sen omaksi jutukseni jo jonkun aikaa sitten. Se on sellainen paikka mihin voin purkaa kaikki ajatukseni ja murheeni, sekä sieltä lähtiessä on aina hyvä olo♥. En treenaa mitään tavoitetta varten, vaan lähinnä itseäni varten ja sitä hyvää oloa varten. Nyt lomalla olen tietoisesti jättänyt treenaamisen vähän olan taakse ja keskittynyt vain rentoutumiseen ja palautumiseen. Kevyempiä treenejä ja lähinnä miettimistä salihommiin, mitä voisi kokeilla tai miten itseään haastaa eri tavalla. Paljon on tullut tässä lomalla selailtua netistä kaikenlaisia erityylisiä treenejä ja videoita/vlogeja. Olen nyt lomallani myös nukkunut todella pitkiä yöunia 11h ja 12h unia... :D Ehkäpä tämä kertoo jotakin palautumisen vajavuudesta tai kehoni pyynnöstä suuremman levon määrään. Olen yrittänyt kuunnella kehoani tässä mielessä, enkä ole suunnitellut mitään omia treenejäni tai noudattanut suunnitelmia. Välillä on hyvä vain mennä fiiliksen mukaan ja antaa aivojen ja kropan levätä. Tämä on toiminut ja nuo unet ovat antaneet paljon energiaa, enkä ole ollut väsynyt päivisin.



Eilen poistuin kotoa ensimmäisen kerran tällä viikolla ns. ihmisten ilmoille. Huvittavaa sinänsä, että olen nyt pysytellyt tähän asti kodin ja salin välillä:D. Kävin tosiaan eilen shoppailemassa äitini kanssa Jyväskylässä. Oli kyllä ihanaa viettää aikaa äitini kanssa, kun häntäkään en ole kauheasti viime aikoina nähnyt tai ehtinyt jutella sen enempiä viikonlopuista huolimatta. Istuimme rauhassa kotipizzan pizzalounaalla ja kiertelimme kaupoissa. Jotenkin kummasti taas urheilukaupat vetivät puoleensa enemmän kuin ne muut:D. Tuntuu, että sitä väsyy shoppailuunkin, jos kaupassa on liikaa tavaraa eikä millään jaksa katsoa jokaista vaatetta läpi. Tämän huomasin eilen muutaman kaupan kohdalla. Totesin myös, etten edes muista milloin olisin viimeksi käyttänyt farkkuja kun en koe niitä oikein omikseni. Viihdyn mieluummin sellaisissa urheilukauppojen tarjoamissa rennoissa vaatteissa:D. Osasyy farkkujen pitämättömyydelle on se, että en löydä sopivia, osittain johtunee siitä, että liikkuu paljon. Olimme saaneet keskustan kaupat kierrettyä ja kello oli jo ainakin viisi tai kuusi illalla, mutta sitten mieleeni tuli, että meidän on pakko käydä vielä Seppälän alueella XXL:ssä. En ole koskaan käynyt siinä liikkeessä ja olen jo kauan halunnut käydä niin nyt sitten mentiin. Voin jo nyt lämpimästi suositella XXL:ää, jos etsit mihin tahansa liikuntalajiin jotain välinettä tai varusteita. Siellä oli kirjaimellisesti kaikkea aina retkeilystä, valluksesta, kalastuksesta, ratsastuksesta, maastojuoksusta ja golfista lähtien:D. Todellinen liikkuvan ihmisen paratiisi♥. Edullisuus oli vähän niin ja näin, osa tuotteista oli hyvässä tarjouksessa ja osassa lähtöhinta korkea, mutta plussaa oli -25% ystäväpäivät! Tuotteita ja kokoja todella löytyi, valikoimaa oli nimittäin paljon ja hyllyt täynnä kenkälaatikoita yms. Arvioni XXL:stä on se, että ehdottomasti menisin uudestaan tuon laajan tarjonnan vuoksi, vaikka ainahan urheiluvaatteissa on hinnat kohdillaan, mutta on niissä monesti sitten sitä laatuakin!;D 

Sitten vielä vähän asiaa opiskelusta ja siitä mitä se on jo tähän mennessä antanut minulle. Pt:ksi opiskellessa on saanut kyllä hirmuisen määrän uutta tietoa ihmisen anatomian lisäksi myös kuntosaliharjoittelusta ja erilaisista liikkeistä, joita ei olekkaan koskaan tajunnut itse kokeilla. Paljon on tullut tietoa myös oikeista tekniikoista ja joidenkin liikkeiden turvallisuudesta tiettyihin niveliin, sekä paljon sellaista ymmärrystä mitäs sitten jos joku ei tätä liikettä voikkaan tehdä, "mitäs sille keksitään?". Pt-hommat antavat kyllä yllättävän paljon myös itselle ja sitä ei tajunnutkaan kuinka paljon pt pystyy toisen ihmisen elämään vaikuttamaan tai miten erilaisten ihmisten kanssa voi olla tekemisissä. Ajatukseni oli ehkä ennen tätä koulua, että "joo joo, salijuttuja siellä käydään läpi kun niitä sitten asiakkaankin kanssa tarvitaan", mutta voihan pt tehdä, vaikka juoksuohjelman tai uintiohjelman. Tätä en ollut aiemmin ajatellut, mutta nyt tiedän. Pt:ksi opiskelu on antanut paljon myös muiden kanssa opiskelijoiden kautta, esim. se, että aina joku tietää jostain liikkeestä enemmän kuin sinä tai jolla kulla on useampia salivuosia takana kuin sinulla ja sieltä tulee hyviä vinkkejä ja kantapäänkautta opittuja asioita esille. Lisäksi saa myös hirmuisesti uusia liikkeitä ja venytyksiä omaan liikepankkiinsa, sekä myös jaettuja kokemuksia ja erilaisia mieltymyksiä tulee esille. Ja kaiken huippu, tämän opiskelu antaa myös ehkä elinikäisiä ystävyyssuhteita samanhenkisten ihmisten kanssa!♥

♥:Jenni

Yhteisön vaikutus elämässä

 Yhteisö, jossa elämme toimii peilinä omaan itseemme ja siihen millaisia olemme. Yhteisö voi ajaa meidät piilottamaan itsemme ja parhaat puolemme. Vain oikeanlaisessa yhteisössä uskallamme olla aidosti itsemme ja pystymme tekemään täysillä sitä, mihin meillä on suurin intohimo

Moikka! Pitkästä aikaa ehdin hetkeksi tulla kirjoittelemaan tänne. Monesti se, että kirjoitan tänne on osa jotakin prosessia, mitä käyn läpi omassa päässäni. Ajatuksia, jostain mikä minun pitää itseni kanssa käsitellä. Arki on ollut viime viikkoina hyvin kiireistä ja en ole halunnut kantaa turhaan murhetta tänne kirjoittelemisesta, mutta olen koko ajan tiedostanut, että haluan tulla kirjoittamaan heti kun mahdollista.


 Viime viikon perjantaina oli se hetki mitä olen jonkin verran jännittänyt heti tämän koulun alettua. Meidän piti jokaisen pitää 20 minuutin ohjausnäyttö eli ryhmäliikunta"tunti"/hetki. Ja tästä hetkestä piti tehdä kirjallinen tuntisuunnitelma. Oikeastaan ohjausnäyttö jännitti eniten perjantai aamuna ja vähän ennen oman ohjaamiseni alkamista. Lopulta se kuitenkin sujui hyvin, koska nautin todella liikunnan ohjaamisesta ja se tuntui omalta jutulta. Siinä pystyy kuitenkin antamaan niin paljon omasta persoonastaan ohjattaville ja hyödyntämään positiivisuuttaan ja periksiantamatonta luonnettaan. Jokaisen ohjaus oli erilainen ja erilaiset persoonat tulivat esille ja minusta se on hienoa, että tässä asiassa ei voi eikä pidäkkään olla samanlainen kuin kaikki muut. 

Itse vedin ohjausnäytössäni toiminnallisen kehonpainotreenin aikalailla perusliikkeillä, mutta niin, että hiki oli taattu ja syke varmasti nousi. Eniten tämänkaltaisessa ryhmäliikunnan vetämisessä nautin siitä, kuinka paljon voin antaa ohjattaville ja he minulle. Se kun näät oman ilosi tarttuvan muihin on jotain käsittämättömän hienoa tai se kuinka, joku haastaakin itseään vaikeammalla versiolla liikkeestä. Ne ovat hetkiä, jotka saavat minut itsenikin entistä iloisemmaksi, kun näen että kaikilla on hauskaa. Ehkä suurin avain siihen, miksi juuri ryhmäliikunnan ohjaaminen on palkitsevaa on se, että kaikki tehdään yhdessä ja se yhteishenki boostaa ja tsemppaa eteenpäin toistoissa enemmän kuin mikään musiikki tai motivaatiomiete. Tosin mielestäni tällaisen ryhmäliikunta tunnin tunnelma on kertakaikkiaan kiinni ohjaajan omasta mielentilasta sillä hetkellä, jos hän on energinen ja iloinen niin kyllä se välittyy, eikä sitä voi parempikaan ohjaaja feikata. Ohjaajia on yhtä paljon erilaisia kuin on persooniakin ja varmasti jokaisella on omat mieltymyksensä.

Haluan tällä kertaa puhua myös hieman arjen kuormittavuudesta ja siitä miten koen tällä hetkellä suurta paloa liikuntaan ja personal trainer-hommiin. Kuten jo mainitsin arkeni on tällä hetkellä erittäin kiireistä. Viime viikonloppuna minulla ei juurikaan ollut vapaa-aikaa, vaan koko ajan olin menossa jonnekkin tai tekemässä jotain. Havahduin tähän ajatukseen eilen iltana kun tajusin, että "hetkinen menikö viikonloppu jo?". Tällä hetkellä elän opistoelämää, johon kuuluu se, että päivisin on koulua vaihdellen kahdesta kolmeen, jonka jälkeen yleensä ehtii sen tunnin rauhoittua. Sen jälkeen on ruoka ja ruuan jälkeen tulee opiskeltua 2-3h  ja sen jälkeen liikuttua 2h tai toisin päin ja sitten täytyy samalla miettiä pt- harjoitusasiakkaan hommia ja vielä saada tarpeeksi unta ja ehtiä ottaa rennosti. Välillä tämä on vaikea yhtälö ja tuntuu, ettei ehdi revetä joka paikkaan. Liikuntaa tulee myös harrastettua enemmän kuin lukion viimeisellä ja sen huomaa kyllä siinäkin, että nyt on enemmän niitä samanhenkisiä ihmisiä elämässä ja jos joku pyytää lenkille tms. niin tottakai sitä sitten mennään ei sitä tarvitse miettiä kahta kertaa. Viime perjantaina tulin kolmen aikoihin kotiin, söin ja vähän lepäsin, kuudelta lähdinkin jo salille tekemään ensin omaa treeniä ja sitten vajaa 2h meni vielä harjoitusasiakkaan kanssa yhteistreeneissä. Kotona olin joskus kymmenen jälkeen. 



Vaikka päivät ovat kiireisiä niin kaiken tämän keskellä olen silti hirmuisen onnellinen ja tiedän, että tämä on minun juttuni. Mihin ikinä päädynkin niin liikunta, ihmisten liikkumaan saaminen, terveys, hyvinvointi ja ihmisten liikunnan ilon löytäminen ovat minulle tärkeitä asioita♥. Lukiossa arki oli oikeastaan ainoastaan kuormittavaa, enkä kokenut oloani samalla tavalla onnelliseksi kuin nyt. Minulla ei ollut niitä samanhenkisiä treenikavereita tai sellaisia ihmisiä ympärillä, jotka olisivat olleet kiinnostuneet samoista asioista. Sellainen omanhenkinen ilmapiiri vaikuttaa todella merkittävästi omaan mielenhyvinvointiin ja jakasamiseen, vaikka sen tajuaminen kesti hetken. Olen aina treenannut yksin, eivätkä minun kaverini ole tässä asiassa kanssani samanhenkisiä tai liikunnasta yhtä kiinnostuneita. Olen aina ymmärtänyt ja hyväksynyt sen, mutta toki olen aina kaivannut sellaista porukkaa, jossa voisin jakaa ajatuksiani liikunnasta ja saada vastaavasti uusia näkökulmia. Tämä aika elämässäni on juuri sitä ja porukka täällä sellainen, mitä olen jo kauan kaivannut. Ihmiset ympärillämme, vaikuttavat enemmän kuin uskommekaan siihen millaisia uskallamme olla. En ole kokenut olevani täysin oma itseni vielä lukiossakaan, mutta nyt uskallan olla sitä, kun vietän aikaani samanhenkisten ihmisten kanssa. Haluan lähteä treenaamaan yhdessä, jakaa ajatuksia treenaamisesta, jakaa kokemuksia, tsempata toista ja ennen kaikkea nauttia samanhenkisen yhteisön antamasta boostista elämään. 




Mitä vielä tulee arjen kuormittavuuteen, stressiin ja kiireeseen, niin kaikki ne eivät tunnu enää niin suurilta ja kuormittavilta. Tähän on syynä halu oppia. Anatomia ja kaikki mitä nyt opiskelen ovat niin mielenkiintoisia, että haluan oppia, vaikka asiat ovatkin vaikeita. Halu oppia lähtee sisältäpäin ja on voimakas. Monesti kun jostain asiasta innostuu ja sen tajuaa olevan oma juttu, niin sitä usein tekeekin täydellä intohimolla ja aina sen kuormittavuus ei tunnu edes niin suurelta. Niin on nytkin, mutta toki kaikessa kohtuus ja, vaikka en tiedostaisi kiirettä ja stressiä niin kyllä se silti aina on olemassa. Joka päivä pitää muistaa rentoutua, jotta jaksaa taas olla innostunut ja energinen seuraavana päivänä ja tämä on asia jota olen itse opetellut varsinkin lukiossa kantapään kautta, kun meinasin kuluttaa itseni loppuun ahkeruuteen taipuvan luonteeni vuoksi. Yhä edelleen joudun tekemään paljon töitä sen eteen, että tajuan joka päivä edes tunnin levätä ja tehdä jotain mikä sillä hetkellä tuntuu kivalta, oli se sitten päikkärit, hyvää musiikkia, rentoa chillailua, kirjoittamista päiväkirjaan tai ihan vain nauttimista kiireettömyydestä ja hiljaisuudesta.

Not afraid

Moikka! Nyt on ensimmäinen viikko takana elämää opistolla ja tulin joku aika sitten kotiin viikonlopun viettoon. Mielessäni on erittäin ristiriitainen vyyhti ajatuksia opistosta, elämästä ja tästä elämäntilanteesta. Ensimmäinen päivä opistolla oli jotenkin kamala, silloin tuntui etten kuulu mihinkää, en kuulu tänne ja en halua olla täällä. Oli ikävä, joitakin tärkeitä ihimisiä ja tuntui kuin olisi jossain todella kaukana ja yksin. Tuntui kuin sinut olisi lennätetty vieraaseen maahan ja vieraiden ihmisten ympärille. Tällainen reaktio on nyt ajateltuna luonnollinen, mutta en osannut odottaa sitä ja se teki siitä ehkä pahemman kuin luulin. Olen kyllä itsenäinen ihmisenä, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun asun ns. "yksin". En aluksi tajunnut, miten kovan ikävän tunteen ja sekavat fiilikset tällainen elämän muuttuminen aiheuttaa. Viikon kuluessa huomasin, etten ole yksin. Minulle tultiin heti juttelemaan, autettiin monessa asiassa, sain vastauksia kysymyksiini ja ennen kaikkea koin olevani turvassa. Ympärilläni on opistolla paljon eri-ikäisiä ihmisiä omien tarinoidensa ja taustojensa kanssa ja kukaan ei tuomitse ketään näiden perusteella. Tuntui mahtavalta kokea se, miten kaikenikäiset ihmiset huomioivat toisensa ja ovat ihmisiä toisilleen. Olen myös erittäin kiitollinen siitä, että minut otettiin hyvin mukaan porukkaan, vaikka aloitinkin opinnot kaksi viikkoa muita myöhässä. Toki tässä tilanteessa on pitänyt olla itse aktiivinen ja kysyä apua, mutta muut ovat kyllä myös olleet ystävällisiä ja antaneet apua, kun ovat nähneet minun olevan pihalla joistakin asioista. 



Alkushokin jälkeen opistoelämä ei ole tuntunut enää niin kamalalta ja kaikki asiat niin vaikeilta. Stressini anatomian kirimisestä kiinni on ehkä tällä hetkellä suurin huoleni, mutta sitäkin pyrin käsittelemään sillä asenteella, että kyllä tämä tästä vielä. Kaikista voimakkaimmin tunnen tunnetta, että olen hypännyt nyt tuntemattomaan junaan ja tästä tulee hyvä matka, vaikken tiedä mihin olen menossa. Tiedän myös, että tämä on nyt uusi vaihe elämässäni ja tulen menemään useammin kuin kerran epämukavuusalueilleni, sekä oppimaan itsestäni. Samalla kun opettelen anatomiaa teen myös oivalluksia elämästä ja siitä millainen mahdollisuus tämä elämänvaihe on oppia lisää elämästä. Miehille ja joillekkin naisille intti on monesti se vaihe elämässä, joka opettaa varmasti paljon omasta itsestä. Minulle tämä vaihe on vastaavanlainen. Tietyllä tavalla olen lukion jälkeen odottanut todella paljon ja samalla pelännyt kauheasti tätä hetkeä kun elän omillani. Väittäisin, että kukaan tällaisen uuden elämänvaiheensa alussa ei voi Eminemin laulun sanojen tapaan sanoa "Im not afraid" . Uusiin asioihin liittyy aina tietynlainen pelko. Kelpaanko minä? Onkohan tämä minun juttuni? Mihin oikein olen ryhtymässä? 



Epäusko omaan itseen ja epämukavuusalueelle meneminen kulkevat monesti käsi kädessä. Mutta meidän täytyisi muistaa, että pelkäämällä emme koskaan voi saavuttaa mitään ja luovuttaminen ei anna meille mahdollisuutta kulkea aluksi kivikkoista polkua, jonka kautta saatamme myöhemmin selvitä eteemme tulevista monista vaikeimmistakin poluista. Jos emme koskaan totuta itseämme siihen ajatukseen, että ryhdyn tähän, vaikka pelottaa emme luultavasti koskaan tartu haasteisiin. Vain epämukavuusalueella olemisen, pelon ja haasteiden kautta voimme kasvaa ihmisinä ja kohdata uusia haasteita elämässämme jo entisiä vaivattomammin. Tajusin juuri, että olen itse nyt ottanut yhden askeleen epämukavuusalueelle, kun en asukkaan enää kotona, jossa olen tottunut asumaan ja joka on ollut viimeiset 19 vuotta elämästäni se turvallisin paikka elää. Monesti ihmiset ympärillämme ja tavoitteemme elämässä kuitenkin puskevat meitä eteenpäin ja ottamaan sen ensimmäisen pelottavan askeleen sinne kohti epämukavuutta. Elämä ei ole muuttuessaan isosti mukavaa, mutta muutoksen kautta voimme saada elämäämme paljon mukavia ihmisiä ja kokemuksia. Muutoksen aiheuttama pelon tunne on henkisesti kova paikka, mutta vain sen kautta voimme kasvaa henkisesti. 

♥:Jenni

Ajatuksia, jotka täytyi kirjoittaa

                     Välillä olisi hyvä ottaa hetki itselleen, istua kivelle ja katsella horisonttiin

Moikka! Nyt sitä on selvitty takaisin Suomeen, tai oikeastaan jo keskiviikko yönä olimme äitin kanssa takaisin kotona. Tämän jälkeen heräsin torstai aamuna puoli viiden aikaan siihen kun tärisin ja oli todella huono olo. Toin sitten tullessani mukanani jonkinsortin vatsapöpön kera korkean kuumeen. Noh ei siinä sitten auttanut kuin jäädä sänkyyn makaamaan, vaikka olisi pitänyt alkuperäisen suunnitelman mukaan olla menossa torstaina opistolle. Tämä kaikki sai taas miettimään sitä, miten paljon tuollaiset vastoinkäymiset ja kipeänä olo vaikuttavatkaan omaan mielialaan. Kun mietin asiaa niin alkoi tuntumaan todella turhauttavalta kun olen jo matkan takia ollut opistolta pois viikon ja nyt kipeänä olo vaati vielä toisen viikon. Tämä ajatus on todella raskas henkisesti. Olen tottunut olemaan tunnollinen opiskelija, joka ei ole tunneilta pois ja nyt olenkin sitten jäljessä muista. Jäljessä oleminen on pahinta mitä tiedän. Se ahdistaa kun et tiedä, mitä muut ovat tehneet ja mistä kaikesta olet jäänyt paitsi. Vaikeinta tällaista asiaa on käsitellä yksinään kipeänä sairaspedillä kun on aikaa ajatella joskus vähän liikaakin. Mietin miten voisin jatkossa suhtautua kipeäksi tulemiseen rennommin ja antaa itselleni luvan sairastaa. Se auttaisi varmasti jos löytäisi kipeänä oloon jonkun positiivisemman tai rennomman suhtautumistavan. Sitä en ole vielä löytänyt, mutta aina voi kehittyä. 



Olen ollut nyt aika paljon omissa oloissani ja vähän huonollakin tuulella sairastelun takia, mutta tosiasiahan on se, että kaikilla saa olla huonojakin päiviä. Asiaa on kuitenkin helpottanut se, että on saanut tukea, välittämistä ja rakkautta läheisiltä. Tiedän myös, että elämässä tapahtuu tälläkin hetkellä paljon vaikeampia asioita. Sellaisia sairauksia, joita et toivoisi kenellekkään on ihmisillä, jotka eivät todellakaan ansaitsisi niitä. Tuntuu hirveältä ajatella miten jonkun pitäisi yrittää koko ajan kestää ja kannatella ajatusta siitä, että mitä jos oma läheinen ei selviäkkään tästä leikkauksesta. En osaa edes kuvitella, miten kaikki tuollainen vaikuttaa psyykkisesti tai miten tuollaisten ajatusten kanssa jaksaa pitää huolta itsestään. Sairaudet, jotka tulevat ns. "itseaiheutetusti" ovat mielestäni nimensä mukaisia. Ne luultavasti olisivat olleet estettävissä, mutta toki emme voi tietää ihmisten taustoja ja voihan olla, että alkoholistin elämä on mennyt väärille raiteilleen jo yläasteella valitun kaveriporukan mukaan. Sitten on niitä, jotka eivät koskaan pysty pukemaan vaatteita itse päälleen esim. varhain lapsuudessa tapahtuneen halvauksen vuoksi. Elämän karuutta ei monesti tiedosta, ennenkuin se astuu omaan lähipiiriin. Tämänkin ajatuksen kautta koen, että minulla on hyvä olla, vaikka olinkin vähän kipeänä. 


Nyt kaikki on tosiaan hyvin ja kuume on alkanut hellittämään. Huomenna minun pitäisi suunnata takaisin opistolle, vaikka jotenkin on sellainen sekava fiilis tuosta Kreikan lomasta ja nyt arkeen paluusta. Nämä ajatukset varmasti tasoittuvat kun pääsee taas kaikessa rauhassa keskittymään opiskeluun, mutta aluksi voi olla vaikeaa keskittää ajatuksiaan opiskeluun. Tällä hetkellä mielessäni on todella monta aihetta, josta haluaisin puhua, mutta saa nähdä mihin kaikkeen aika riittää. Olen kaivannut todella paljon kirjoittamista, koska tämä on parhainta terapiaa itselleni. 



Ulkomailla ollessani kaipasin eniten omaa rauhaa. Vaikka matkustinkin siis äitini kanssa, mutta välillä sitä olisi vain halunnut olla yksin ja käydä läpi ajatuksia tulevasta. Olen ihminen, jonka täytyy saada ajoittain omaa tilaa ja rauhaa miettiä asioita. Vaikka olen sosiaalinen ja tykkään tutustua ihmisiin, kaipaan silti myös tutustumista itseeni ja ajatusmaailmoihin ja siihen miten voisin kehittyä. Parasta terapiaa reissulla oli kiireettömyys ja se ettei ollut aikatauluja. Samoin myöhäiset kävelyt piemeässä illassa merenrantaa pitkin kuunnellen meren ääniä. Ne antoivat todella rauhoittavan fiiliksen kaikesta. Harmi vain, etten asu meren lähellä, sillä muuten tekisin tällaisia kävelyretkiä useamminkin. 

Erittäin hyvää syksyä ja koulun alkua kaikille!























♥:Jenni

Tämä kesä oli koko vuoden paras päivä

Tämä kesä oli kreisi!!♥

Moikka! Nyt on hyvä aika muistella kulunutta heinäkuuta ja pohtia vähän mitä mietteitä alkanut elokuu tuo tullessaan. Työsopimukseni alkoi joskus huhtikuun loppu puolella ja päättyi nyt heinäkuun lopussa. Nyt olen siis virallisesti lomalla nämä vajaat kaksi viikkoa elokuun alussa ja ensi viikon maanantaina menen käymään Kauhajoen opistolla ja tiistaina minä ja äiti suuntaammekin jo Helsinkiin. Lentomme kohti Kreikan Zakynthosta lähtee keskiviikko aamuna. 




Heinäkuu on ollut todellinen hellekuu, vähän niinkuin koko tämä kesä. Olen nauttinut todella paljon näistä keleistä, en tiedä mitään parempaa kuin aurinko, lämpö ja todellinen kesä♥ Olen ehdottomasti enemmän kesä- kuin talvi-ihminen, vaikka talvessakin on joitakin juttuja joista pidän todella paljon, kuten hiihto ja ulkojäät. Istuessani tässä terassilla nauttien lämpimästä ja tuulisesta kesäillasta, mietin miten tämä kesä onkin mennyt jotenkin todella nopeasti. Kesääni ei ole kuulunut oikeastaan mitään ihmeellistä, sillä tässä iässä kesät menevät monesti pitkälti kesätöiden parissa. Töiden lisäksi olen tänä kesänä: uinut todella paljon järvessä, ottanut aurinkoa, tehnyt juoksulenkkejä myöhään iltaisin, syönyt paljon jäätelöä, juonut kivennäisvesiä, hikoillut salilla, nauttinut kaverien seurasta, kerännyt voimia syksyyn ja nukkunut, nauranut, ollut pettynyt, iloinen ja jännittänyt, nauttinut hetkistä, käynyt kansallispuistossa, istunut saunan jälkeen myöhään terassilla miettien elämää hämärtyvässä kesäillassa ja viettänyt paljon aikaa perheen kanssa♥ Tämä kesä on ensimmäistä kertaa elämässäni kunnon muutoksien kesä. Minulla ei ole tiedossa koko vuoden kestävää koulupaikkaa ja se on todella outoa. Tajusin yksi päivä, että olen lukiossa elänyt vain hetkessä, enkä ole koskaan kokenut ylioppilaslakin saamista läheiseksi. Tuntuu kuin kaikki nämä muutokset olisivat tulleet yhdessä illassa. En ole pohtinut lukion käytävillä, "mitä tämän jälkeen? ". En ole suoraan sanottuna tiennyt vastausta tuohon kysymykseen, enkä tiedä vieläkään oikein tarkalleen. Olen sitä mieltä, ettei minun tarvitsekkaan vielä tietää. Luulen että tällaiset päätökset muotoutuvat ajan kanssa, sekä yrityksen ja erehdyksen kautta lopulta siihen mitä haluamme tehdä elämässä. 

Kalenterit on nyt sitten käännetty elokuun puolelle ja pikkuhiljaa alkaa tuntua syksyltä, kun illat pimenevät aikaisemmin, aamut ovat viileämpiä ja puimureita alkaa näkymään pelloilla. Nämä kaikki ovat varmoja syksyn merkkejä. Syksy on aina merkinnyt minulle itselleni muutosta, jotain uutta, mutta samalla jotain mukavaa ja pelottavaa. Kesäisin tulee mietittyä paljon vuotta kokonaisuutena ja sitä miten itse on muuttunut tai miten arkeaan voisi tehdä paremmaksi. Voin sanoa, että olen havainnut vahvistuvani kirjoituksista ja kaikista niistä paineista, mitä koin silloin. Nyt tuntuu siltä, että osaan hallita stressaavia asioita hieman paremmin ja luottaa itseeni enemmän kuin viime kesänä. Koen monesti töistä lomalle siirtymisen tai koulusta lomalle siirtymisen vaikeana. Olen luonteeltani ahkera ja välillä liikaakin suorittaja joidenkin juttujen kohdalla ja tämä asettaa omat haasteensa. Huomasin tämän alkavan taas heti kun työt loppuivat. Ensin tulee tyhjä olo, siitä kun ei ole aikatauluja eikä tarkkaa ohjelmaa joka päivälle. Sitten alkaa ahdistaa kun ei ole enää niitä tuttuja rutiineja. Lomalla minun on pakko monesti keksiä virikkeitä, mutta opettelen koko ajan olemaan lomalla välillä vain tekemättä yhtään mitään. Mielestäni tämäkin asia on täysin muutettavissa ja opeteltavissa mentaalipuolella. Kun paahdamme arkena paljon asioita ja tiukalla aikataululla, meidän ei tarvitse olla lomillamme koko aikaa tekemässä jotain, vaan sillon meidän tulisi keskittyä itseemme ja mielemme nollaamiseen.

 Olen miettinyt keinoja tämän siirtymän helpottamiselle. Ehkä olisi hyvä hellittää jo töiden loppupuolella niin olisi helpompaa vaihtaa vaihde vapaalle tai sitten, pitäisi jatkaa virikkeiden keksimistä hetken loman alussa ja jättää niitä vähitellen pois. Monesti koen töihin tai opiskeluun palaamisen helpompana kuin lomalle jäämisen, vaikka se kuulostaakin hassulta. Minulle on luonnollista ja helppoa palata opiskelun pariin, koska useimmiten nautin siitä, että saan kehittää tietojani. Näin loman lopussa kaipaan jo arkea ja opiskelutarvikkeita. Vaikka kaipaankin näitä asioita niin uskon silti, että kesäloma tekee hyvää kaikille ja, että sen turvin jaksamme taas puurtaa koko tulevan vuoden. Suuntaan Kreikan lomalle levollisin mielin ja siellä en vielä aio miettiä koulujuttuja. Annan itselleni luvan nauttia tästä hetkestä hengähtää ja se on tärkein askel siinä kun puhumme rentoutumisesta ja mielenhyvinvoinnista.

Se on niin hassua miten sitä nyt aikuisena jo alkaa kaipaamaan niitä lapsuuden kesälomia kun sai vain mennä ja tulla ilman aikatauluja. Kesä oli vuoden paras hetki, josta ei olisi koskaan halunnut luopua. Piti aina saada olla kavereilla monta yötä yökylässä, olla koko ajan järvessä ja olla tekemässä jotain porukalla. Nykyään kesässä arvostaa enemmän vapaapäiviä kun ei ole töitä, niitä hitaita aamuja kun saa juoda kahvia kaikessa rauhassa terassilla ja lukea päivän uutisia, sekä mökki-iltoja parhaiden ystävien seurassa. Kaikista tulevista muutoksista ja välivuodesta huolimatta tämä kesä on ollut paras hetkiin. Kaikki alkoi siitä, kun lukion loppuminen tuntui erityisen vapauttavalta. Huomaan jo kaipaavani elämääni jotain uutta ja jännää♥

Ihanaa alkanutta elokuuta ja syksyä kaikille!

♥:Jenni