Pääsee, ei pääse, pääsee...

Pääni sisällä pyörii tällä hetkellä todella paljon ristiriitaisia tunteita ja ajatuksia. Monille nämä lähipäivät ovat ilon ja pettymyksen täyteisiä päiviä. Osa pääsee opiskelemaan ja osa ei. Ikävä tosiasia on se, että opiskelupaikan saaminen ei koskaan ole itsestäänselvyys. Pelottaa ja olen hieman hukassa. Jos pääsen se on mahtavaa, mutta samalla kaikki tulee muuttumaan. Jos en pääse niin silloin joudun käymään hyvin vaateliaan keskustelun itseni kanssa miksi en onnistunut? Mikä meni vikaan? Missä voisin olla parempi? Onko tämä ala sittenkään minun juttuni? 

Mielestäni koko opiskelupaikan hakuprosessissa kaikista ahdistavinta on tämä pääsykokeiden jälkeen päälle kaatuva epätietoisuus ja odotus. En voi sanoa missä olen syksyllä, en voi tietää pitääkö minun alkaa etsimään kämppää ja ennen kaikkea en osaa varautua tulevaan. Ihmisenä haluaisin tietää ja suunnitella tulevan aina tarkasti ja olla kärryillä siitä mihin suuntaan elämäni on menossa. Noh lukiossa tämä toimi kun tiesi, että huominen on uusi koulupäivä ja that's it... Nyt en tiedä milloin minun seuraava kunnon koulupäiväni on ja se on todella outoa. Ahdistusta tulevasta aiheuttivat myös yo-juhlat. Mielestäni tilannetta ei yhtään helpottanut se, että ylioppilas juhlissa moni kyseli mihinkäs nyt suuntaat. Kerroin valinneeni haettavaksi vain yhtä alaa, koska en oikein tiedä mitä haluan. Tämän sanottuani koin sanoneeni jotain todella väärää... ihan kuin olisi jo pitänyt tietää tai hakea monta erilaista alaa. Tämän jälkeen sain kuulla, että "kyllähän sinä nyt pääset opiskelemaan!", ne olivat ehkä kannustuksia, mutta silti koin ne hirveän painostavina. Tuntui kuin moni olisi olettanut, että tottakai pääsen. Ei, pääseminen ei vain ole itsestäänselvyys ja se ahdistaa. 

Jos tulos kouluun pääsystä onkin negatiivinen, kuinka otan sen vastaan ja käsittelen sen itseni kanssa? Tämä on hyvin haastava kysymys monille opiskelijoille. Olen jo pähkäillyt tätä. Kun käsittelin tätä kysymystä itseni kanssa jo ennen pääsykokeita ensimmäiseksi tunteeksi nousi agressio ja sellainen tunne, että enkö minä riitä? Enkö ole tarpeeksi hyvä? Olenko huono ihminen, jossen pääse kouluun? Sitten tuli sellainen fiilis, että eikö lukiosta ollutkaan mitään hyötyä ja eivätkö hyvät arvosanat tokarissa olleetkaan kaiken vaivan arvoisia. Tunne oli pettymys. Nyt olen odotellut tuloksia hyvin skeptisesti ja miettinyt, että en voi jäädä paikoilleni vaikken pääsisikään. Elämän on jatkuttava ja kehitystä tapahduttava, jotta pääsen syksyllä tai ensi keväänä. Tätä on nyt haluttava ja tulevaisuuden opiskelupaikastaan taisteltava selviytyjän tavoin. Vaikken vielä tiedä tuloksia, olen varautunut pahimpaan. Olen tehnyt varasuunnitelmia ja saanut rohkeutta. Olen päättänyt, että opiskelemaan päästään kun on sen aika ja antanut itselleni luvan olla iloinen vaikken pääsisikään vielä nyt opiskelemaan. Elämää on vielä paljon edessä ja töitä ehtii varmasti tehdä, mikä kiire tässä on mihinkään. 

Katsellessaan muiden someen julkaisemia päivityksiä, siitä kuinka on päässyt opiskelemaan alkaa turhauttaa. Iskee tunne siitä, että tuonne minäkin haluan, mutta en siltikään tullut valituksi. Tämä tunne on hirveä, mutta toisaalta tiedän, että hekin ovat tehneet töitä opiskelupaikan saamisen eteen, heidän puolestaan pitää olla onnellinen. Tämän ajatuksen jälkeen tuntuu lohdulliselta, että aina pääsee johonkin, vaikka ei saisikaan opiskelupaikkaa. Aina on kansanopistoja ja avoimia yliopiston kursseja. Aina voi aloittaa tiensä kohti opiskelupaikan saamista. Saan tiedon tuloksista toivonmukaan viimeistään huomenna. Sen jälkeen voin päättää miltä tuleva syksyni tulee näyttämään. Näiden sanojen kautta sain purettua tunteeni ja jännitykseni tästä hetkestä. Sain ahdistustani lievitettyä ja levollisen olon siitä, että kävi miten kävi niin tämä taistelu on vasta alkamassa!

Jokainen meistä on oman elämänsä selviytyjä! Kun uskaltaa ottaa askeleen pimeään voi seuraava päivä tuoda mukanaan jo aurinkoa. 

♥:Jenni

Pääsykokeet takana

Moikka! Tällä hetkellä päällimmäisenä fiiliksenä on väsymys, mutta onneksi nyt on vapaapäivä ja saa ottaa vain rennosti ja nauttia hetkestä♥ Takana on raskas työviikko, joka sisälsi myös Kuopion reissun ja pääsykokeet. Menin tiistaina tekemään vielä lyhyen työpäivän ja oikeastaan heti sen jälkeen lähdin ajamaan Kuopioon. Voin sanoa, että sinä iltana kun pääsin vihdoin sänkyyn puoli 11 aikoihin tuntuivat vuokrakämpän pehmeät lakanat erittäin hyviltä. En oikeastaan kerennyt stressaamaan pääsykokeita kun olen ollut koko ajan töissä ja ajatukset ovat olleet pitkälti siinä tekemisessä. Keskiviikko aamuna olisi kyllä nukuttanut, mutta täytyi nousta ylös kuuden aikoihin, että ehdin ajoissa 8 alkaviin pääsykokeisiin.

 Pääsykoepäivä alkoi sillä, että meidät kutsuttiin aakkosjärjestyksessä istumaan auditorioon psykologitiimin infoa varten. Se kesti ehkä noin vartin, jonka jälkeen lähdinkin pois auditoriosta odottamaan omaa vuoroani psykologin haastatteluun, joka sekin oli vasta 11 aikoihin. Yllätyin kun kyseinen haastattelu kestikin vain vähän reilun 5 minuuttia. Tämän jälkeen kävin syömässä Savonialla ja 12 aikoihin pääsykokeet jatkuivat kirjallisten tehtävien muodossa. Nämä kirjalliset tehtävät kestivät kolme tuntia, jonka jälkeen lähdinkin oikeastaan suoraan ajamaan kotia kohti. En oikein osaa sanoa mitään noista pääsykokeista, toivon vain parasta ja sitä, että pääsisin syksyllä opiskelemaan.


 Jotenkin siinä n.200 hakijan joukossa istuessa iski epätoivoinen fiilis omasta osaamisesta ja kun yksi psykologeista totesi melkein heti alkuun, että "teistä joka neljäs saa hylätyn"... Siinä vaiheessa mietin, että hitto jos tästä joukosta selvitän tieni jatkoon niin saan olla pirun tyytyväinen. Olen kuullut kauhutarinoita siitä, että joku on hakenut fyssariopintoihin kolmekin tai jopa viisikin kertaa ennen kuin on tullut valituksi. Sama se on vähän joka alalla, mutta toki fyssari on myös erittäin suosittu, mikä tekee hommasta haasteellisempaa. Nyt vain jännitän ja pidän peukkuja sille, että onnistaisi, mutta toki jos en pääse sisään niin sitten en pääse. Sen jälkeen täytyy sitten miettiä, että mitä sitä seuraavaksi kokeilee.



Nyt aion vain nauttia vapaapäivästäni ja ottaa rennosti. Pikkuhiljaa alan sisäistämään kuinka stressaava tämä kevät kokonaisuudessaan onkaan ollut. Ensin stressasin yo-kokeita, sitten yo-juhlien järjestelyä, työhaastista, esivalintakoetta ja nyt viimeisimpänä näitä pääsykokeita. Tällä hetkellä en löydä mitään mistä stressata ja se tuntuu suorastaan ihanalle, että ei olekkaan hetkeen mitään mitä pähkäillä. Nyt voin nauttia kesästä töiden lomassa ja odotella juhannusta. Voisin sanoa, että olen nyt lomalla kun kalenterissa on tyhjää. Erittäin mukavaa kesäloman alkua niille, ketkä sitä viettävät ja niillekkin ketkä ovat töissä!♥

♥:Jenni

Vihdoin ja viimein YLIOPPILAS!

YLIOPPILAS

Mitä meille yleensä tulee mieleen ylioppilas tutkinnosta? Valmistuminen ja kasapäin rahaa. Noh... asia on kuitenkin hieman moninäkökulmaisempi kuin osaamme kuvitellakkaan. Kyseessä ei ole vain juhlaa. Kun aloitin lukion en tiennyt mihin olin ryhtynyt tai millaisia henkeviä keskusteluita joutuisin itseni kanssa käymään vaikeina hetkinä kun olisi tehnyt mieli luovuttaa ja jättää tämä koko leikki kesken. Ei, en sitä tehnyt ja siitä olen ylpeä. Olen myös ylpeä siitä, että tänä vuonna meidän lukiostamme valmistui 11 ylioppilasta enemmän kuin viime vuonna. Se on hienoa. Osaltaan se kertoo siitä, että useampi on läpäissyt ylioppilastutkinto lautakunnan mukaiset ylioppilaskokeet ja tuskaillut salissa. Toisaalta ehkä lukioon tulleita on voinut viime vuonna olla vähemmän tai sitten lukion on jättänyt kesken yhä harvempi. En nyt lähde sitä tässä spekuloimaan, mutta hienoa joka tapauksessa että meitä oli näin paljon♥ 


Lukio osoittautui tähänastisen elämäni parhaimmaksi ajaksi, jota en vaihtaisi mistään hinnasta. Se opetti minulle kuinka pysähtyä ja panostaa myös itseeni, vaikka koeviikko olisikin lähestynyt. Opin ennen kaikkea hallitsemaan suurta määrää stressiä ja paineita menestymisestä. Opin, että aina ei tarvitse menestyä ja olla vetämässä parhaita arvosanoja. Kaksi ensimmäistä vuotta tein töitä lukiossa ihan liikaa. En osannut käsitellä paineita ja stressiä ja olin suoraan sanoen henkisesti erittäin lähellä lopettaa koko lukion. Ymmärsin kuitenkin stressin myötä mitä on se kun uupuu opiskelusta ja kun siitä ei enää nauti. Olen aina pitänyt opiskelusta, mutta voin sanoa, että lukiossa se ei aina ollut läheskään kivaa. Viimeisenä vuotena tajusin, että olen tehnyt jo suurimman työni kirjoituksia varten. Hukkaan työ ei siis mennyt, mutta opiskelutapoja olisi voinut ja kannattanut muuttaa jo aiemmin. 

Tein siis todella töitä tuon lakin eteen ja oli ilo painaa se päähän eilen. Olen haaveillut tuosta lakista siitä asti kun valitsin meneväni lukioon ja en ole oikein vieläkään kunnolla sisäistänyt sitä, että minä todella sain sen mitä lähdin hakemaan♥ Tämä oli itselleni yksi elämäni suurimmista tavoitteista, joita olen koskaan asettanut ja sen saavuttamisesta koin suurta tyydytystä. Nyt itse juhlaan. Ensinnäkin eilisen tulen aivan varmasti muistamaan aina ilon ja juhlan päivänä♥ Koin eilen niin suuria tunteita, etten osaa pukea niitä oikein sanoiksi. Meinasin ruveta itkemään eilen isäni pitäessä maljapuhetta. Eniten yllätyin kun biologian opettajani kävi juhlissani. Olin niin onnellinen, että hän tuli, sillä rakastin hänen tuntejaan♥♥ Toinen iso asia minulle oli se, että näin Sannan ala-astekaverini juhlissani. Näin mielessäni kuvia siitä kun olemme leikkineet meillä joskus pieninä koulupäivien jälkeen ja ne yökyläilyt jne...♥ Ja nyt joimme kahvia yhdessä yo-juhlieni merkeissä. Siinä tulvahti sellainen muistelmien kirjo mieleen, että en oikein tiedä mitä ajatella. En voi muuta sanoa kuin, että kiitos että ystävyytemme on säilynyt näiden kaikkien vuosien jälkeen tähän pisteeseen asti ja aina tästä eteenpäinkin. Melkein samalla ovenavauksella näin ihanan ala-aste opettajamme Jarin. Pyysin Sannaa mukaan ovelle kun menin Jaria vastaan. Se oli hetki jonka muistan aina. Olimme nimittäin ala-asteella Sannan kanssa sellainen parivaljakko, jonka Jari varmasti muistaa aina:D Mitä siinä yhdessä puhuimme niin Jari sanoikin, että useimmiten ala-asteella solmitut kaverisuhteet ovat jopa kestävempiä kuin mitkään ylä-asteen tai lukion ystävyyssuhteet. Voin sanoa, että tämä on täysin totta, mutta toki minultakin löytyy kavereita sekä ylä-asteelta, että lukiosta. Kun siinä sitten yhdessä juttelimme niin hänkin totesi, että "teidän ystävyytenne ei sitten ole muuttunut yhtään!" Jotenkin tällainen lämmittää sydäntä erittäin paljon♥  Olen kuulemma myös päässyt eroon ujosta itsestäni ja enää Sanna ei puhu puolestani:D Jännää, että pienen ala-asteelaisen silmin opettajamme näytti niin vaativalta ja ankaralta, mutta nykyään sitä aikaa muistelee täysin haikeudella kun kikatimme Sannan kanssa, joka tunti emmekä osanneet olla hiljaa tunneilla, minkä seurauksena emme saaneet koskaan pulpettijärjestyksessä istua vierekkäin. Eilen Jari näytti samalta kuin ala-asteellakin, mutta jotenkin siinä tuli mieleen, että hän oli se ihminen, joka opetti minulle ensimmäiset asiat matikasta, joka tuntui silloin todella vaikelta. Ja silti kirjoitin lyhyestä matikasta M:än, joka on itselleni todella hyvin! Kannatti opetella ne kertotaulut silloin ala-asteella. Nyt ehkä uskon ja sain vahvistuksen kysymykseeni, jonka kysyin  ala-asteella: "Mihin matikkaa oikein tarvitaan?". 

Muistelen eilistä juhlaa haikeudella ja lämmöllä. Nyt yksi elämänvaihe on päätöksessään ja uusi alkamassa. Mitäs nyt kun en enää aja aamuisin lukion parkkikselle? Juodessani samalla tässä kuoharia ja syödessäni mansikoita, mietin sitä mitä minä olisin ilman lukiota. Lukio kasvatti ja opetti elämästä. Se ei ole vain yleissivistävä koulu, vaan se on koulu joka kasvattaa henkistä kestävyyttä, tarjoaa kykyä ottaa haasteita ja tarttua niihin, sekä kykyä uskoa omiin unelmiinsa myös vaikeina hetkinä. Lukio on nyt osa minua, jota en antaisi mistään hinnasta pois. Nyt ovet ovat auki ja paperi tyhjänä. Kirjoittaja on jättänyt kynänsä pöydälle ja kahvinsa jäähtymään. Lisää elämästä saamme kuulla seuraavassa luvussa...           

Elämä ei ole aina kaunista ja helppoa, mutta kun elämä on kaunista voi sen nähdä shampanjan kirkkaina kuplina tai helmeilevänä nauruna!

♥:Jenni