Pääni sisällä pyörii tällä hetkellä todella paljon ristiriitaisia tunteita ja ajatuksia. Monille nämä lähipäivät ovat ilon ja pettymyksen täyteisiä päiviä. Osa pääsee opiskelemaan ja osa ei. Ikävä tosiasia on se, että opiskelupaikan saaminen ei koskaan ole itsestäänselvyys. Pelottaa ja olen hieman hukassa. Jos pääsen se on mahtavaa, mutta samalla kaikki tulee muuttumaan. Jos en pääse niin silloin joudun käymään hyvin vaateliaan keskustelun itseni kanssa miksi en onnistunut? Mikä meni vikaan? Missä voisin olla parempi? Onko tämä ala sittenkään minun juttuni?
Mielestäni koko opiskelupaikan hakuprosessissa kaikista ahdistavinta on tämä pääsykokeiden jälkeen päälle kaatuva epätietoisuus ja odotus. En voi sanoa missä olen syksyllä, en voi tietää pitääkö minun alkaa etsimään kämppää ja ennen kaikkea en osaa varautua tulevaan. Ihmisenä haluaisin tietää ja suunnitella tulevan aina tarkasti ja olla kärryillä siitä mihin suuntaan elämäni on menossa. Noh lukiossa tämä toimi kun tiesi, että huominen on uusi koulupäivä ja that's it... Nyt en tiedä milloin minun seuraava kunnon koulupäiväni on ja se on todella outoa. Ahdistusta tulevasta aiheuttivat myös yo-juhlat. Mielestäni tilannetta ei yhtään helpottanut se, että ylioppilas juhlissa moni kyseli mihinkäs nyt suuntaat. Kerroin valinneeni haettavaksi vain yhtä alaa, koska en oikein tiedä mitä haluan. Tämän sanottuani koin sanoneeni jotain todella väärää... ihan kuin olisi jo pitänyt tietää tai hakea monta erilaista alaa. Tämän jälkeen sain kuulla, että "kyllähän sinä nyt pääset opiskelemaan!", ne olivat ehkä kannustuksia, mutta silti koin ne hirveän painostavina. Tuntui kuin moni olisi olettanut, että tottakai pääsen. Ei, pääseminen ei vain ole itsestäänselvyys ja se ahdistaa.
Jos tulos kouluun pääsystä onkin negatiivinen, kuinka otan sen vastaan ja käsittelen sen itseni kanssa? Tämä on hyvin haastava kysymys monille opiskelijoille. Olen jo pähkäillyt tätä. Kun käsittelin tätä kysymystä itseni kanssa jo ennen pääsykokeita ensimmäiseksi tunteeksi nousi agressio ja sellainen tunne, että enkö minä riitä? Enkö ole tarpeeksi hyvä? Olenko huono ihminen, jossen pääse kouluun? Sitten tuli sellainen fiilis, että eikö lukiosta ollutkaan mitään hyötyä ja eivätkö hyvät arvosanat tokarissa olleetkaan kaiken vaivan arvoisia. Tunne oli pettymys. Nyt olen odotellut tuloksia hyvin skeptisesti ja miettinyt, että en voi jäädä paikoilleni vaikken pääsisikään. Elämän on jatkuttava ja kehitystä tapahduttava, jotta pääsen syksyllä tai ensi keväänä. Tätä on nyt haluttava ja tulevaisuuden opiskelupaikastaan taisteltava selviytyjän tavoin. Vaikken vielä tiedä tuloksia, olen varautunut pahimpaan. Olen tehnyt varasuunnitelmia ja saanut rohkeutta. Olen päättänyt, että opiskelemaan päästään kun on sen aika ja antanut itselleni luvan olla iloinen vaikken pääsisikään vielä nyt opiskelemaan. Elämää on vielä paljon edessä ja töitä ehtii varmasti tehdä, mikä kiire tässä on mihinkään.
Katsellessaan muiden someen julkaisemia päivityksiä, siitä kuinka on päässyt opiskelemaan alkaa turhauttaa. Iskee tunne siitä, että tuonne minäkin haluan, mutta en siltikään tullut valituksi. Tämä tunne on hirveä, mutta toisaalta tiedän, että hekin ovat tehneet töitä opiskelupaikan saamisen eteen, heidän puolestaan pitää olla onnellinen. Tämän ajatuksen jälkeen tuntuu lohdulliselta, että aina pääsee johonkin, vaikka ei saisikaan opiskelupaikkaa. Aina on kansanopistoja ja avoimia yliopiston kursseja. Aina voi aloittaa tiensä kohti opiskelupaikan saamista. Saan tiedon tuloksista toivonmukaan viimeistään huomenna. Sen jälkeen voin päättää miltä tuleva syksyni tulee näyttämään. Näiden sanojen kautta sain purettua tunteeni ja jännitykseni tästä hetkestä. Sain ahdistustani lievitettyä ja levollisen olon siitä, että kävi miten kävi niin tämä taistelu on vasta alkamassa!
Jokainen meistä on oman elämänsä selviytyjä! Kun uskaltaa ottaa askeleen pimeään voi seuraava päivä tuoda mukanaan jo aurinkoa.
♥:Jenni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti