YLIOPPILAS
Mitä meille yleensä tulee mieleen ylioppilas tutkinnosta? Valmistuminen ja kasapäin rahaa. Noh... asia on kuitenkin hieman moninäkökulmaisempi kuin osaamme kuvitellakkaan. Kyseessä ei ole vain juhlaa. Kun aloitin lukion en tiennyt mihin olin ryhtynyt tai millaisia henkeviä keskusteluita joutuisin itseni kanssa käymään vaikeina hetkinä kun olisi tehnyt mieli luovuttaa ja jättää tämä koko leikki kesken. Ei, en sitä tehnyt ja siitä olen ylpeä. Olen myös ylpeä siitä, että tänä vuonna meidän lukiostamme valmistui 11 ylioppilasta enemmän kuin viime vuonna. Se on hienoa. Osaltaan se kertoo siitä, että useampi on läpäissyt ylioppilastutkinto lautakunnan mukaiset ylioppilaskokeet ja tuskaillut salissa. Toisaalta ehkä lukioon tulleita on voinut viime vuonna olla vähemmän tai sitten lukion on jättänyt kesken yhä harvempi. En nyt lähde sitä tässä spekuloimaan, mutta hienoa joka tapauksessa että meitä oli näin paljon♥
Lukio osoittautui tähänastisen elämäni parhaimmaksi ajaksi, jota en vaihtaisi mistään hinnasta. Se opetti minulle kuinka pysähtyä ja panostaa myös itseeni, vaikka koeviikko olisikin lähestynyt. Opin ennen kaikkea hallitsemaan suurta määrää stressiä ja paineita menestymisestä. Opin, että aina ei tarvitse menestyä ja olla vetämässä parhaita arvosanoja. Kaksi ensimmäistä vuotta tein töitä lukiossa ihan liikaa. En osannut käsitellä paineita ja stressiä ja olin suoraan sanoen henkisesti erittäin lähellä lopettaa koko lukion. Ymmärsin kuitenkin stressin myötä mitä on se kun uupuu opiskelusta ja kun siitä ei enää nauti. Olen aina pitänyt opiskelusta, mutta voin sanoa, että lukiossa se ei aina ollut läheskään kivaa. Viimeisenä vuotena tajusin, että olen tehnyt jo suurimman työni kirjoituksia varten. Hukkaan työ ei siis mennyt, mutta opiskelutapoja olisi voinut ja kannattanut muuttaa jo aiemmin.
Tein siis todella töitä tuon lakin eteen ja oli ilo painaa se päähän eilen. Olen haaveillut tuosta lakista siitä asti kun valitsin meneväni lukioon ja en ole oikein vieläkään kunnolla sisäistänyt sitä, että minä todella sain sen mitä lähdin hakemaan♥ Tämä oli itselleni yksi elämäni suurimmista tavoitteista, joita olen koskaan asettanut ja sen saavuttamisesta koin suurta tyydytystä. Nyt itse juhlaan. Ensinnäkin eilisen tulen aivan varmasti muistamaan aina ilon ja juhlan päivänä♥ Koin eilen niin suuria tunteita, etten osaa pukea niitä oikein sanoiksi. Meinasin ruveta itkemään eilen isäni pitäessä maljapuhetta. Eniten yllätyin kun biologian opettajani kävi juhlissani. Olin niin onnellinen, että hän tuli, sillä rakastin hänen tuntejaan♥♥ Toinen iso asia minulle oli se, että näin Sannan ala-astekaverini juhlissani. Näin mielessäni kuvia siitä kun olemme leikkineet meillä joskus pieninä koulupäivien jälkeen ja ne yökyläilyt jne...♥ Ja nyt joimme kahvia yhdessä yo-juhlieni merkeissä. Siinä tulvahti sellainen muistelmien kirjo mieleen, että en oikein tiedä mitä ajatella. En voi muuta sanoa kuin, että kiitos että ystävyytemme on säilynyt näiden kaikkien vuosien jälkeen tähän pisteeseen asti ja aina tästä eteenpäinkin. Melkein samalla ovenavauksella näin ihanan ala-aste opettajamme Jarin. Pyysin Sannaa mukaan ovelle kun menin Jaria vastaan. Se oli hetki jonka muistan aina. Olimme nimittäin ala-asteella Sannan kanssa sellainen parivaljakko, jonka Jari varmasti muistaa aina:D Mitä siinä yhdessä puhuimme niin Jari sanoikin, että useimmiten ala-asteella solmitut kaverisuhteet ovat jopa kestävempiä kuin mitkään ylä-asteen tai lukion ystävyyssuhteet. Voin sanoa, että tämä on täysin totta, mutta toki minultakin löytyy kavereita sekä ylä-asteelta, että lukiosta. Kun siinä sitten yhdessä juttelimme niin hänkin totesi, että "teidän ystävyytenne ei sitten ole muuttunut yhtään!" Jotenkin tällainen lämmittää sydäntä erittäin paljon♥ Olen kuulemma myös päässyt eroon ujosta itsestäni ja enää Sanna ei puhu puolestani:D Jännää, että pienen ala-asteelaisen silmin opettajamme näytti niin vaativalta ja ankaralta, mutta nykyään sitä aikaa muistelee täysin haikeudella kun kikatimme Sannan kanssa, joka tunti emmekä osanneet olla hiljaa tunneilla, minkä seurauksena emme saaneet koskaan pulpettijärjestyksessä istua vierekkäin. Eilen Jari näytti samalta kuin ala-asteellakin, mutta jotenkin siinä tuli mieleen, että hän oli se ihminen, joka opetti minulle ensimmäiset asiat matikasta, joka tuntui silloin todella vaikelta. Ja silti kirjoitin lyhyestä matikasta M:än, joka on itselleni todella hyvin! Kannatti opetella ne kertotaulut silloin ala-asteella. Nyt ehkä uskon ja sain vahvistuksen kysymykseeni, jonka kysyin ala-asteella: "Mihin matikkaa oikein tarvitaan?".
Muistelen eilistä juhlaa haikeudella ja lämmöllä. Nyt yksi elämänvaihe on päätöksessään ja uusi alkamassa. Mitäs nyt kun en enää aja aamuisin lukion parkkikselle? Juodessani samalla tässä kuoharia ja syödessäni mansikoita, mietin sitä mitä minä olisin ilman lukiota. Lukio kasvatti ja opetti elämästä. Se ei ole vain yleissivistävä koulu, vaan se on koulu joka kasvattaa henkistä kestävyyttä, tarjoaa kykyä ottaa haasteita ja tarttua niihin, sekä kykyä uskoa omiin unelmiinsa myös vaikeina hetkinä. Lukio on nyt osa minua, jota en antaisi mistään hinnasta pois. Nyt ovet ovat auki ja paperi tyhjänä. Kirjoittaja on jättänyt kynänsä pöydälle ja kahvinsa jäähtymään. Lisää elämästä saamme kuulla seuraavassa luvussa...
Elämä ei ole aina kaunista ja helppoa, mutta kun elämä on kaunista voi sen nähdä shampanjan kirkkaina kuplina tai helmeilevänä nauruna!
♥:Jenni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti