Hyvästit lukiolle

Tää alko kun mä oli vasta 16

Ja ilman lukiota mun elämä ois jotain ihan toista

Sä oot tehny musta sen mitä oon nyt

Sain sult parhaat hetket,

mutta myös ne vaikeimmat

Naurut, itkut ja aamuun venyvät illat

Oonko mä teitä ystäviä ikin kunnolla kiittänyt?

2016 Alkaja

2017 Jatkaja

 2018 vihdoin ja viimein ylioppilas

Näitä tarinoita on niin monta

Moikka kaikille! Täällä koneen äärellä on tällä hetkellä todella iloinen abi tai entinen lukiolainenhan sitä jo on. KOLMEN vuoden työ on nyt saatettu päätökseen, mitä tässä voisi muutakaan kuin nauraa ja laulaa mukana, että "me tehtiin tää!". Harvemmin elämässä kokee saavuttaneensa jotain, mutta juuri nyt tunnen saavuttaneeni itselleni jotain todella suurta. Ylioppilastutkinto ei ole mikään itsestäänselvyys, sen eteen on todellakin vuodatettu kyyneleitä ja uhrattu hermoja. Kun ysiluokalla tein valintoja oli varmaa, että menen lukioon, koska muita järkeviä vaihtoehtoja ei silloin ollut. Nyt kun tätä miettii jälkikäteen olisin voinut suorittaa Kuortaneella kaksoistutkinnon ja siinä saada käteen jo liikunnanohjaajan koulutuksen. Noh turha jossitella enää. Toisaalta olen pirun onnellinen, että jäin vielä tänne enkä lähtenyt kotoa, sillä sain kasvaa ja oppia lisää itsestäni. Lukio on antanut minulle niin paljon, että en voi oikein edes kunnolla hahmottaa sitä. Lukiossa nimenomaan kasvaa ja löytää itsestään uusia puolia. Tämä on itselleni hyvin tärkeä rajapyykki elämässä ja tästä eteenpäin kaikki onkin sitten uutta. 


Lukion aloittamista edeltävänä kesänä tutustuin Iraan, joka oli jo käynyt läpi lukion alkaja vuoden ja matkasi kohti jatkaja vuotta. Tällöin kun satuimme samaan kesätyöpaikkaan kyselin häneltä kaikkea mahdollista lukioon liittyen ja senkään takia en kokenut oloani niin turvattomaksi aloittaessani tässä uudessa elämänvaiheessa. Uuden koulun aloittamista helpotti myös se, että tunsin Iran jo entuudestaan ja vietinkin sitten hänen kanssaan hyvin paljon aikaa lukion alettua. Samalla tutustuin muutamaan todella ihanaan ihmiseen menemällä vain itse juttelemaan heille. Nykyään en voisi kuvitellakkaan elämää ilman näitä tyyppejä!♥ Vaikka tiemme erkanevat lukion päätyttyä tulemme ehdottomasti pitämään yhteyttä. Lukioarjessa ihan parasta olivat hyppytunnit näiden tyyppien kanssa ennen iltapäivän 14:50-15:30 ruotsin tuntia!:D Opettaja ei ehkä tykännyt kun me vain kikatimme kaikelle muulle ja ruotsin opit kaikuivat vähän kuuroille korville. Tykkäsin todella paljon lukiossa myös meidän pitkän ruotsin ryhmästä se oli jotenkin niin best! Meillä oli hyvä porukka ja omat läpät♥ Lukiosta tulen ehdottomasti kaipaamaan näitä ruotsin tunteja! Ruotsin ope oli mielestäni myös yksi parhaista. Lukioaineista ehdottomasti ruotsin lisäksi eniten kiinnosti aina biologia. Itseasiassa jo yläasteella odotin sitä, että kunhan vain pääsen joskus opiskelemaan lisää biologiasta ja minulla on edelleen tämä sama fiilis lukion kaikki bilsan kurssit käyneenä. Ihmisen anatomia ja biologia ovat vain niiiin mielenkiintoisia asioita, joista haluan aina oppia lisää. Vaikka ne ovat yleensä juuri todella monimutkaisia asioita niin jokin niissä minua on erityisesti aina kiehtonut. Asiaan on vaikuttanut varmaan myös se, että meidän lukion bilsan ope oli myös yksi parhaista opettajista omasta mielestäni♥ Lukiosta löytyi myös paljon aineita, jotka eivät voisi minua vähempää kiinnostaa, kuten historia ja filosofia. Uskonnosta ja maantiedostakin kävin kaikki kurssit ihan vain tuon 75 kurssimäärän takia. Tiedän, että en olisi näistäkään aineista kaikkia kursseja valinnut, ellei olisi ollut pakko. Toisaalta nyt kun jälkikäteen mietin asiaa näistä kursseista oli todella paljon hyötyä esimerkiksi terveystiedon yo-kokeessa ja elämässä ylipäätään. 

Nyt kun on tultu tähän, että lukio oli tässä iskee todella haikea fiilis. Se on luonnollista ja niin kuuluukin olla. Joku minun sisälläni haluaisi vielä jatkaa lukio-opiskelua, vaikka toinen puoli minusta kirkuu ilosta kun tämä on vihdoin ohitse. Lukion rankkuus sai toivomaan, että voi kumpa oltaisiin jo ylioppilaita. Kun istuttiin vuoden vanhemman kaverini ylioppilasjuhlassa, mielessä kävi vain ajatus:  "Onko tämä todellista, että minä seisoisin tuolla lakki päässä ensi vuonna muiden tuoreiden ylioppilaiden joukossa??" "Tämä ei voi olla totta?" Fiilis on nytkin kuin unessa "teinkö minä tosiaan sen?". Jotenkin lukion alusta alkaen se ylioppilaslakki on tuntunut todella todella kaukaiselta ja mahdottomalta. En uskonut, että saisin sen. Nyt kun asia alkaa kirkastumaan tulee käytyä läpi päivittäin hyvin erilaisia tunteita ja fiiliksiä kaikesta tästä. Uskon, että vaikka lukio oli rankkaa on se silti samalla ollut elämäni parasta ja opettavaisinta aikaa tähän mennessä. Tulen varmasti vielä monet kerrat muistelemaan haikeana lukioaikoja ja kavereitani, joita sieltä sain. Luultavasti en sisäistä tätä lukion loppumista vielä hetkiin, mutta toisaalta eipä minun tarvitsekkaan. Aika opettaa menemään eteenpäin ja muistot säilyvät mielessä. 


Lukion loppuminen merkitsee suurta muutosta elämässäni. Nyt on tehty yhteishaku, katsottu jo vähän pääsykoemateriaaleja, saatu kesätöitä ja tehty eilen viimeinen yo-koe. Huh miten paljon muuttuvia asioita elämässä nyt onkaan. Muutokseen liittyy aina tietty pelko, mutta toisaalta vaihtelu antaa uutta potkua elämään. Hain opiskelemaan fysioterapeutiksi useammalle paikkakunnalle. Ala itsessään on aina omalla tavallaan kiinnostanut. Tämä yhteishaku ei omalta kannaltani kuitenkaan ollut missään nimessä helppo juttu. Vähän itseäni ahdisti ajatus siitä, että monet kaverini tiesivät jo mihin hakevat ja itselleni tämä ei ollut vielä todellakaan selvää. Myös ajatus siitä, että oma tulevaisuus piti yhdessä viikonlopussa päättää oli todella ahdistava. En ole kolmen vuoden aikana keksinyt mitä haluan lähteä opiskelemaan ja nyt päätin sen yhdessä viikonlopussa. Pelottavaa kyllä, mutta se tuntuu silti jotenkin oikealta ratkaisulta. Pohdin yliopistojen ja ammattikorkeiden välillä, mutta en löytänyt yliopistosta muuta kiinnostavaa alaa kuin kasvatustieteet, mutten nyt sitten kuitenkaan hakenut sinne. Ammattikorkeista vaihtoehtoina oli vain tämä fysioterapeutti. Toisaalta miltä ikinä tämä tekemäni ratkaisu tuntuukaan on hyvä muistaa, että aina voi vaihtaa alaa ja lähteäkkin opiskelemaan jotain muuta, jossei tunnukkaan omalta. Kesäloma on nyt käytännössä alkanut ja tietyllä tavalla on lomafiilis. Toki en juhli ennen kuin se lakki on päässä!:D Tässä piisaa myös pääsykokeisiin lukua ja niissä käymistä ennen ylioppilasjuhlia. Luultavasti työni alkavat myös jo huhti-toukokuun vaihteessa ja kestävät heinäkuun loppuun. Siinä menee sitten kesä hujauksessa, mutta tässä vaiheessa työt ovat todella hyvä vaihtoehto tulevien opiskelujen kannalta. Eniten odotan sitä hetkeä kun saan painaa sen ylioppilaslakin päähäni ja kun astun lentokoneeseen kohti Kreikkaa elokuussa!♥♥ Nyt odottelen jännityksellä yo-kokeiden tuloksia. Alustavina arvosanoina sain pitkästä ruotsista C:n ja terveystiedosta E/L:n ja matikasta nyt ei vielä ole tietoa, eikä se niin hyvin mennyt, mutta ei se oikeastaan haittaakkaan. 

       

Onnea jo nyt kaikille lukionsa päättäneille ja tuleville vuoden 2018 uusille ylioppilaille!!

♥:Jenni

Yo- kokeet 2/3

Tässä tulevat sanani ja neuvoni kaikille mahdollisille lukiolaisille tai opiskelijoille

#Ylioppilasmahdollisestiehkä2K18

Moikka! Aika kiirettä on nyt tässä pitänyt parin viikon sisään kirjoitusten vuoksi ja omalta osaltani ne jatkuvat vielä ensi viikon maanantain lyhyen matikan kokeella. Sitten olisi 3/3 kevään kirjoitukset suoritettu. Yhteensä kirjoitan siis viisi ainetta, joista neljä ovat pakollisia. Syksyllä kirjoitin biologian ja äidinkielen ja nyt kevääksi minulle jäi siis terveystieto, pitkä ruotsi ja lyhyt matikka. Näistä biologia, matikka, äidinkieli ja ruotsi ovat pakollisina. Lukio antaa siis mahdollisuuden jättää pitkän englannin kirjoittamatta, vaikka sen kuusi kurssia ovat kaikille lukion pakollisia kursseja. Näin ollen joudun itse pakosta kirjoittamaan matikan ja ruotsin pitkänä kun jätin enkun välistä. Voin silti sanoa, että tämä oli itselleni kaikista parhain ratkaisu, koska olen enkussa niin auttamattoman huono, että siitä ei olisi menty lävitse.


Terveystiedon kirjoitin siis viime viikon keskiviikkona ja pitkän ruotsin tämän viikon maanantaina. Molemmista jäi kyllä hyvät fiilikset! Etenkin ruotsissa odotin pahempaa ja prelistä saatu C lohdutti koko ajan taustalla. Nyt vain jännätään ja odotetaan alustavia arvosana-arvioita! Voin sanoa, että suurin stressi ja kivi hartioilta putosi terveystiedon ja ruotsin kirjoittamisen myötä. Eniten stressasin terveystietoa, koska reaali on aina reaali ja se määrä mistä ne yo-kysymykset tulevat on hyvin laaja. Toiseksi eniten stressiä aiheutui varmasti ruotsista, vaikka tiedän että kieltä osaankin niin kokeet ovat silti tasoltaan vaihtelevia ja välillä todella haastavia. Tässä vaiheessa painotan tuleville kirjoittajille tai jatkaja vuodella oleville, että hyvin tehty kolmen vuoden pohjatyö ja kursseihin panostaminen silloin todellakin helpottaa yo-kokeeseen valmistautumisessa! Itse olen aina ollut ruotsista kiinnostunut, koska piti löytää joku kieli jota osaan ja, jonka kautta pääsen ylioppilaaksi. Panostin ruotsin kursseihin alusta alkaen ja luin sanakokeisiin aina huolella. Kun aloin kertaamaan ruotsin kirjojen kielioppeja yo:ta varten huomasin osaavani suurimman osan asioista jo entuudestaan ja mieleenpalauttaminen oli huomattavasti helpompaa kuin täysin uuden opettelu. Monilla on varmasti samat fiilikset englannissa, että siihen ei tarvinnut paljon lukea koska tieto on jo ns. päässä. 

Palatakseni vielä hieman stressiin vertaan tämän hetken fiiliksiäni siihen mitä ne olivat syksyllä kirjoitettaessa. Ensimmäinen kirjoituskerta itsessään stressasi paljon kun ei ollut kokemusta siitä mitä se tulee käytännössä olemaan. Olen myös stressaamiseen ja jännittämiseen taipuvainen luonne, enkä ymmärrä niitä jotka tulevat täysin tyynen rauhallisina sinne saliin ihan kun tämä olisi koe muiden joukossa. Noh tavallaanhan se onkin, mutta yo-kokeen painoarvo kasvaa nykyään entisestään ja lisää opiskelijoiden paineita onnistua, mikä on mielestäni hieman väärin. Syksyllä oli enemmän aikaa valmistautua kirjoituksiin ja aloitinkin hyvissä ajoin kesälomalla, mutta vaikka aikaa oli enemmän stressasi sitä silti silloin enemmän kuin nyt. Nyt kun olen ollut lukulomalla ja aikaa on tässäkin hetkessä ollut niin voin sanoa, että olen käyttänyt enemmän aikaa itseeni, rentoutunut enemmän, harrastanut enemmän ja tehnyt enemmän itselle kivoja asioita, kuten käynyt salilla. Tämä kaikki on auttanut minua vähentämään stressiä ja tuntuu, että olin paljon varmempi itsestäni mennessäni nyt kirjoittamaan kuin mitä olin syksyllä. Luulen tämän olevan suurin syy, jolla sain vähennettyä stressiä. Syksyn keuhkokuumeen jälkeen ymmärsin, että on tehtävä jotain, jotta pystyn hallitsemaan stressiäni ja pyrin muuttamaan ajatuksiani, sekä opiskelutyyliäni. 

 Tajusin monia asioita opiskelutyylistäni ja muutin sitä niin, että annoin itselleni vapaudet pitää taukoja tai jättää kokonaan lukematta niinä hetkinä kun se tuntui täysin ylivoimaiselta. Ajattelin myös, että tämä on vain elämää, eikä niin vakavaa. Tiedostin sen, että olin tehnyt yo:sta itselleni liian vakavasti otettavan ja liikaa paineita kasaavan asian. Siitä oli tullut elämäni keskiö ja piti vain menestyä. Toki tähän on ollut vaikuttamassa monet muutkin asiat, kuten ympäristö ja perhe. En aina tiennyt mitä ajatella kun ulkopuolinen painostus kävi sietämättömäksi. Mielestäni jokaisen tulisi saada suunnitella yo-aikataulunsa itse, kukaan ei saisi sanoa sinulle kuinka paljon tulee lukea tai mitä arvosanoja sinun on saatava. Voin kokemuksesta sanoa, että tämä jos mikä lisää stressiä ja tunne omanelämän hallinnasta ei ole silloin sinun vaan jonkun toisen käsissä. Muutenkin sen motivaation on lähdettävä sinusta itsestäsi niitä kirjoituksia kohtaan, se ei saa tulla saneltuna esim. opettajan, vanhempien, isovanhempien, tuttujen tai sisarusten menestyksen kautta. Jokaisen tulisi myös kotonaan saada se rauha lukea itse silloin kun se hyvälle tuntuu! Suosittelen kaikkia ottamaan omaa aikaa tai vetäytymään vaikka esim. mökille lukemaan kirjoituksiin, jos sellainen löytyy. Tämä voi auttaa todella paljon, jos kotona ei saa luettua syystä tai toisesta. Kirjoitukset eivät missään nimessä saa olla suorittamista tai täydellisyyden tavoittelua, jos joku sinulle tällaisia vaatimuksia asettaa niin yritä sulkea ne ajatukset pois tai sitten sanot vain suoraan kyseiselle painostajalle, että ne ovat sinun omat kirjoituksesi!! 

Itse heräsin tilanteeseen, kun en enää pystynyt hallitsemaan stressiäni, vietin monia unettomia öitä ja itkin kirja kädessä, sitä miksi olen sellainen kun olen ja mistä tämä johtuu. Keuhkokuume avasi silmäni ja tajusin, etten halua kokea sitä enää uudelleen. Meditaatiot ja hengitysharjoitukset pinnalliseen hengitykseen ja stressiin eivät olleet suurin apu omalla kohdallani. Tajusin, että on etsittävä syyt stressiin. Muutin asenteitani, otin opiskelun omiin käsiini, enkä kuunnellut ulkopuolista painostusta. Turhautumisen ja ärsytyksen hetkinä avauduin vuolaasti kavereille huonoa oloani ja voin sanoa nyt, että en ehkä olisi ikinä tajunnut tilannetta ajoissa josseivat he olisi kannustaneet minua opiskelemaan itse niinkuin haluan. Se, että sain purkaa negatiivisia ajatuksiani heille ja, että he kuuntelivat minua silloin kun meinasin menettää toivoni koko touhuun on ollut suurin tuki yo-kirjoituksia edeltävänä aikana ja nytkin♥ Näinä hetkinä sitä tajuaa kuinka kiitollinen ystäväpiiristään voikaan ihminen olla!! Joillekkin perhe on se, jonka puoleen kääntyä, mutta itse koen ystäväni eräänlaiseksi perheeksi, jolle avautua ja jolta pyytää neuvoa. Kiitän jokaista, joka on tukenut minua kuluneiden kuukausien aikana, olette tärkeitä!!♥ 

Tällä hetkellä minulle kuitenkin kuuluu hyvää ja asiat ovat parempaan päin. Tässä meneillään on jos jonkinlaista muutosta ja asioita joita täytyy miettiä. Samaan aikaan pitää olla perillä siitä mihin hakee opiskelemaan, panostaa ylioppilaskirjoituksiin, sekä tehdä työhakemuksia, käydä haastatteluissa ja etsiä kesätöitä. Ei mikään helpoin yhdistelmä tämä ainakaan omasta mielestäni. Siksi tämä kevät tuntuu olevan erityisen rankka kun asiat muuttuvat vauhdilla ja yrität vain sopeutua ja pysyä kyydissä, jota elämä sinulle tarjoaa. Vaikka nyt tuntuu ehkä rankalta niin uskon silti että palaset loksahtavat paikoilleen ennemmin tai myöhemmin. 
                             

           Tsemppiä abeille viimeisiin kirjoituksiin ja onnea yhteishakuun ja pääsykoerumbaan kaikille!! 

♥:Jenni

19 vuotta tätä elämää

             





     - Vanhat ystävät ovat kuin terapiaa, muistakaa pitää yhteyttä ja käydä läpi yhteisiä muistoja

Moikka! Jotenkin todella hyvin kuvastaa tätä ajan kulumista se, miten viimeksi kirjoittelin siitä, että kohta on 19 vuotta ikää mittarissa ja noh nyt se tapahtui. Ei mitenkään maata mullistava ikä sinänsä ajokortti ja muita oikeuksia saatu jo tähän mennessä. Ei se aivan näinkään kuitenkaan ole, että vuosien kertymisellä ei olisi mitään merkitystä enää 18 vuoden jälkeen. Syntymäpäivä on aina itselleni se hetki elämässä, kun pysähdyn pohtimaan elämää ja ennen kaikkea sitä mitä olen tähän mennessä kokenut, mitä oppinut tai minkä suhteen erehtynyt elämässä. 

Olen oppinut tuntemaan itseni tämän kuluneen vuoden aikana entistä paremmin. Toisaalta itsestään on myös löytänyt uusia heikkouksia, joita ei auta kuin työstää. Moni asia on myös valjennut itselle. Yksi niistä on se miten ulkopuoliset tekijät lähipiirissäsi voivatkin vaikuttaa omaan jaksamiseesi ja mieleesi. Joku käskee sinua, kasaa paineita ja saa sinut tuntemaan että mikään ei riitä. Tämä joku vaatii sinulta täydellisyyttä, johonka et pääse muuten kuin luopumalla kaikesta sinulle tärkeästä ja lopulta olet keskellä ongelmavyyhtiä. Toinen asia minkä olen tässä vuosien varrella oppinut on se, että oma luonne muuttuu sen mukaan minkälaisessa ympäristössä se joutuu osatekijöille alttiiksi. Oma positiivisuus ei aina negatiivisessa ympäristössä tunnu riittävän, mutta silti sen aina kaivaa jostain esiin jaksaakseen. Näiden asioiden ymmärtäminen on ollut erittäin merkittävä asia tulevaisuuden kannalta.

Eilen vietin tosiaan synttäreitä aika vajailla suunnitelmilla. Pari päivää sitten keksin, että leivonkin mangojuustokakun synttäreitten kunniaksi ja otan rennosti lauantain. Noh eilen heräsin sitten jo 9 aikoihin ja luin aamupäivän keskiviikon terveystiedon ainereaalia varten. Koristelin myös tämän lisäksi perjantai-iltana leipomani mangojuustokakun valmiiksi. Viestiteltiin siinä sitten Sannan kanssa perjantaina, että miten olisi jos nähtäisiin. Meidän oli jo aiemmin pitänyt nähdä ja mietin vain että "hitto miksei", kyllähän tässä yhden päivän voi relata täysin. Isoveli ei ollut kotona, mutta kahviteltiin siinä vanhempien kanssa ja sen jälkeen lähdinkin sitten Sannan luokse käymään. Tämän jälkeen menin vielä salille tekemään kevyen treenin ihan terapiamielessä. 


Oli todella mukavaa nähdä vanhaa ala-astekaveria ja jutella juurta jaksaen kaikesta mahdollisesta. Joskus sitä vain tuntee sisimmässään ketkä ovat niitä ihimisä, jotka tulevat säilymään elämässäsi aina, vaikka ette näkisi useasti. Samalla tuntuu myös, että vaikka edellisestä näkemisestä on aikaa on jutteleminen silti todella luonnollista ja luotettavaa. Tunsin monia erilaisia tunteita eilisen aikana, kun mietin sitä miten erilaisia asioita toisaalta tapahtui ja mitä oivalsin taas elämästä. Tuntui kuin olisin mennyt siskoni luokse ja kertonut niin ilot kuin surut ja kuunnellut vastavuoroisesti ilolla mitä toiselle kuuluu nykyään. Joimme kahvia ja nauroimme, sekä hämmästelimme vuosien kulkua. Se oli todella nostalagista, sillä ansiostani kaverini oppi juomaan kahvia joskus yläasteen tet-harjoittelussa! Hah tilanne naurattaa itseäni edelleenkin. Ennen sitä istuttiin ala-asteen keinuissa joka välitunti kahdestaan ja suunniteltiin miten tulevaisuudessakin oltaisiin aina samoissa paikoissa. Olimme myös ala-asteella se paita- ja peppuparivaljakko, jota opettaja sai koko ajan käskeä olemaan hiljaa, jotta toiset saisivat työrauhan. Tulevaisuus ei aina vain vie sinne mitä sitä lapsena uskoo. Nyt sitä ollaan tässä, että toisella on jo oma kämppä ja töitä ja itse kokee myös olevansa valmis itsenäiseen asumiseen. Istuessani saunassa mietin myös elämää ylipäänsä, kuinka niin moni täällä kokeekin samoja asioita kuin sinä. Joskus sitä vain haluaa kiittää siitä, että pääsee juttelemaan samaa kokeneiden ihmisten kanssa, koska siinä on aina aivan erilainen spesiaali yhteys ja tunne. Eilen istuin päivän päätteeksi punaviinilasi kädessä ja söin tummaa suklaata. Siinä hetkessä tuntui oikeasti siltä, että kirjoitukset voitetaan ja elämästä selvitään tapahtui mitä tahansa. Voisin todeta, että vaikka elämä tällä hetkellä tarjoaa haasteita yo-kokeiden muodossa on vastapainona myös monia ihania asioita, joiden avulla sitä jaksaa tsempata!♥ Rakkautta ja iloa kaikille, ei elämä aina ole niin vakavaa, vaikka sitä en itsekkään aina usko!

♥:Jenni