Suorittaminen

"Ole itsesi herra ja palvele itseäsi omassa elämässäsi, silti kuitenkaan unohtamatta muiden mielipiteitä. Kuuntele mitä muilla on sanottavaa, mutta älä rakenna toimintaasi sen perusteella. Ja ei. Tämä EI ole itsekästä ajattelua, vaan itsensä ja omien rajojensa kuuntelua. "

Moikka! Tällä kertaa puin asiaa, joka on itselleni hyvin henkilökohtainen ja johon joudun nykyään kiinnittämään joka päivä huomiota, etten ajaudu samaan jamaan uudelleen. Luonteeltaan ahkerat, kiltit, tunnolliset, useimmiten tytöt ja naiset mutta koskee myös miehiä, täsmälliset, perfektionistiset, muille ystävälliset ja erittäin empaattiset ihmiset saattavat ajautua kahden seinän väliin itsensä kanssa. Nämä piirteet ihmisessä eivät aja mihinkään suoranaisesti, mutta ovat altistavia tekijöitä ja siten koko jutun keskiössä. Tämänkaltaiset ihmiset nimittäin ajautuvat muita helpommin suorittamaan omaa elämäänsä ja uupuvat ennen pitkää. Itse koen, että näillä luonteenpiirteillä on vahva tausta suorittamiseen ajautumiselle.

Millaista suorituselämä sitten on? Suoritusminä ruoskii ankarammin kuin kukaan muu ja vaatii sinulta kohtuuttomia, sellaisia asioita mitä kukaan muu ei ikinä osaisi vaatia. Tähän päälle lisätään vaatimukset, joita perhe saattaa asettaa tiedostamattaan. Jatkuva lapsen asioista huolehtiminen tai liika ohjailevaisuus nuoren elämään vanhempien puolelta ei olekkaan hyväksi. Mutta miten tällaisessa suorituskuplassa elävä voisi tajuta omien ja muiden asettamien vaatimusten järjettömyyden ja kohtuuttomuuden kun hän ei näe muuta kuin asettamansa tavoitteen. Ei oikein mitenkään, ellei joku pysäytä totaalisesti puhumalla järkeä tai sitten tämä asia on opittava kantapään kautta. Noh nyt kävi näin, sille ei voi enää mitään. Suorituselämän suorittamisen kohde on yleensä joku itselle tai vanhemmille tärkeä asia, jonka olet omaksunut, että sinulta vaaditaan siinä asiassa paljon. Opittu tapa on vaikea hylätä myöhemmin. Harvemmin suorittaessaan osaa pysähtyä ja miettiä sitä, että suoritanko itseäni vai vanhempieni tavotteita varten. Suorittamisen saa loppumaan ottamalla itselleen aikaa, mutta on syytä paneutua sen syihin tarkoin. Kannattaakin silloin miettiä kuka minua ajaa suorittamaan? Kenen arvot tämä suorittaminen täyttää? Onko minua ohjailtu tekemään tietyllä tapaa? Onko elämäni ollut kapeaa ja jonkun sanelemaa, etten ole saanut tehdä niinkuin tahdon? Olenko ajautunut toteuttamaan vanhempieni toiveita tai miellyttämään heitä? 


Millaisesta ajattelusta voi olla hyötyä?:
Luonteeltaan peruskiltti ihminen ajautuu helposti toteuttamaan muiden käskyjä, tavoitteita, toiveita tai miellyttämään muita. Tämä on kuitenkin todella väärin, koska jokainen on oman elämänsä päähenkilö viimeistään ollessaan 18v. Jokaisella on oikeus omiin arvoihinsa, tavoitteisiinsa, toiveisiinsa ja ennen kaikkea oikeus tunnistaa ne omat rajat mikä itselle on tarpeeksi. Vaikka ei itse vaatisikaan itseltään liikoja opiskelussa, saattavat vanhempien vaatimukset ylittää sinun omat rajasi kun lähdet miellyttämään heitä. Tämän vuoksi kenenkään ei tulisi koskaan määritellä tai sanoa minkä verran töitä tai opiskelua on kenellekkin tarpeeksi. Ei, muut eivät voi sitä tietää. Ole itsesi herra ja palvele itsesäsi omassa elämässäsi, silti kuitenkaan unohtamatta muiden mielipiteitä. Kuuntele mitä muilla on sanottavaa, mutta älä rakenna toimintaasi sen perusteella. Ja ei. Tämä EI ole itsekästä ajattelua, vaan itsensä ja omien rajojensa kuuntelua. Vain sinä tiedät mikä on riittävästi. Tämänkin asian pystyy kuulostelemaan itseltään siten, että kysyy itseltään "nautinko minä tästä mitä teen tällähetkellä?". Niin kauan kuin jonkin asian tekeminen tuntuu hyvältä on sen tekeminen ajallisesti ja voimavarallisesti kohtuuden rajoissa. Jos jostakin asiasta tulee puskemista tai pakkopullaa niin silloin ollaan jo matkalla suonsilmään. 


Miten luonteessa oleva kiltteys tulee huomioida ja tiedostaa?:
Onko sinun vaikea sanoa ei? Tai koetko, että olet huono ihminen, josset miellytäkkään perhettäsi, ystävääsi, kumppaniasi tai läheistäsi hänen toivomallaan tavalla? Kiltteys itsessään on ihanaa ja mahtava luonteenpiirre, mutta sillä on kääntöpuolensa. Kilttinä ihmisenä on helppo lähteä sille tielle, että pyrkii olemaan juuri sitä mitä muut haluavat. Tai tämä voi näkyä yksinkertaisimmillaan siinä, ettei osaa olla muuta kuin mitä vanhemmat sinusta vaativat. Kun tähän lähtee mukaan on sitä vaikea pysäyttää. Oma aika ja omat rajat on silloin löydettävä ja käytävä keskustelua itsensä kanssa ja uskallettava sanoa vastaan. Tähänkin sopii hyvä ajatus, jolla asiaa voi kuulostella itseltään, "Kohtelenko itseäni niinkuin kohtelen ystäviäni?". Lempeys ja armollisuus itseään kohtaan ovat todella vaikeita suorittajalle. Meidän tulisi muistaa, ettei ole itsekästä olla itsellen armollinen. Se ei tee huonoksi ihmiseksi, itsekeskeiseksi tai pahaksi. Itseään tulisi kohdella kuin ystäviäkin.


Rajojen vedon vaikeus?:
Omien rajojen löytämisessä on tärkeää luopua sen hetkisestä suorittamisesta ja alkaa miettimään mikä minulle itselleni on tärkeää? Mistä minä nautin? Itsensä nostaminen esille ei ole haitaksi jos kyse on itsensä tutkimisesta. Rajat alkavat hahmottua kun tidedostat miten olet toiminut ennen ja miten haluaisit toimia nyt kun saat itse päättää. Saat suunnitella ja olla luova oman arkesi suhteen, hoitaa asiat omalla tavallasi, noudattaa omia arvojasi, löytää itsesi, olla asioista sitä mieltä mitä olet ja ennen kaikkea oppia olemaan tätä kautta armollinen itsellesi kun teet vain asioita, joista sinä pidät!♥ 

Rakkautta jokaisen jouluun ja mietiskelyä omasta itsestään ja ympäristön vaikutteista♥

♥:Jenni

Armollisuus itseä kohtaan ja selviytyminen vaikeuksista

Kaikki muu maailmassa voi odottaa, mutta oma terveys ei!

Moikka! Tänne kuuluu jo ihan hyvää, vaikka edelleen olen ns "lomalla" arjestani, sillä nyt todella tarvitsen sitä. Tarvitsen aikaa itselleni, ajatuksilleni ja kehoni kuuntelulle, enkä halua kokea sitä virheenä tai vääryytenä. Useimmat meistä kokevat jossain vaiheessa elämäänsä loppuun palamista tai uupumista, eivätkä ne ole sen kummempia asioita kuin, muutkaan arkea haittaavat sairaudet. Asioiden avaaminen ja julkiseksi tuominen, ovat rohkeutta, mutta monelle myös osa prosessia itsensä kanssa ja sitä se on minullekkin. Toki tähän liittyy paljon psyykkisiä asioita, joita pähkäilee päivät pitkät. Henkisesti on välillä vaikeaa uskoa itseensä, mutta kaikki muutokset mitä elämässämme teemme vaativat sitä. Minun kohdallani muutos tarkoittaa nyt muutosta arkeeni. En voi jatkaa tukka putkella menemistä, kiirettä ja suorittamista, koska se kääntyy terveyttäni vastaan. 


Minun pitää siis tässä kohtaa elämässä opetella armollisuus itseäni kohtaan. Se tarkoittaa sitä, että joudun miettimään kuka niiden minun tavoitteideni taustalla seisoo minä itse, yhteiskunta, ympäristö vai vanhemmat?.. Kuka vaatii ja ruoskii täydellisyyteen ja suorittamiseen. Kuka ei anna minun levätä ja ottaa rennommin tätä elämää? Mitä mieltä olen sitten näistä kysymyksistä? Luulen, että se aika jonka olen suorittanut jo tätä elämää on johtanut tähän oravanpyörään. En ole koskaan miettinyt syitä sille. Syyt ovat syvemmällä kuin tiedän. Luonne, tunteet, ihmiskontaktit, ympäristö ja arvot ovat keskiössä. Se millaisia ihmisiä keräämme ympärillemme muovaa meitä tai ehkä jopa antaa voimaa toimia samoin kuin joku toinen, esim. vaikka tosi ahkerasti ja energisesti. Samalla emme välttämättä huomaa sitä tosiasiaa, että minun rajani jaksamisessa eivät ole samat kuin kaverini. Olen aina viihtynyt ahkerien ja paljon hommia paiskivien ihmisten seurassa, koska samaistun heihin. Nyt kun mietin tarkemmin niin tämä on voinut tietyllä tapaa vaikuttaa negatiivisesti ja lisätä omaa boostia tekemiseen, vaikka silloin olisi pitänyt ottaa rennosti ja liittyä niiden rennompien kaverien seuraan. En sano, että mitkään ystävyyssuhteet ovat olleet huonoja, mutta tämä puoli vaikuttaa minuun ihmisenä ja siihen miten toimin ja ajattelen omasta jaksamisesta. Ja kyllähän nämä ihmissuhteet ovat myös se kantava voima tässä elämässä, joihin voit tukeutua kun joudut sinne pohjalle hetkellisesti. Saat myös samalla tietää keille sinä merkkaat ja ketkä ovat ystäviäsi aidosti ja vilpittömästi♥. Tällaisen jälkeen olet valmis, koska tahansa antamaan olkapääsi näille ihmisille ja tiedät paremmin ketkä ihmiset sinun tulee ehdottomasti pitää elämässäsi mukana.

Tästä päästäänkin sitten toiseen aiheeseen. Tällaisessa paljon suorittavassa tai ahkerassa kaveriporukassa on hyvin vaikea ottaa rennommin, kokematta itseään laiskaksi. Ja tämähän on sitten taas osin oman pääni tuote ja ajatus johon ajaudun. Laiskuus muutenkin symboloi minulle huonoutta kun en ole tottunut siihen. Koen itseni huonoksi jos olen lomalla tekemättä mitään. Tähän tarvitsen ajattelua siitä, että loma on minun voimavarojani varten, jotta jaksan. Tässä tilanteessa ja tällaisten ihmisten ympärillä on todella vaikeaa myös viheltää se peli poikki ja ottaa se aikalisä. Ja kun tämän sitten tekee aiheuttaa se paljon häpeän, itsesäälin ja huonouden tunteita, vaikka itse tietää ettei se näin ole. Kaikista tärkein askel on se, että kerrot muille mikä sinulla on, sitä kautta he ymmärtävät paremmin sinua ja sinun ei tarvitse velloa sen ajatuksen kanssa, että "näkeeköhän joku minusta nyt etten ole ok". Toinen askel kohti parempaa elämää onkin sitten tämän tilanteen itselleen myöntäminen ja hyväksyminen. Olen jo pikkuhiljaa uskaltanut miettiä ajatusta "vahvinkin ihminen voi uupua omaan elämäänsä". Tämä lohduttaa ja kyllä se vaan niin on, että tämän tunnustaminen on sitä todellista vahvuutta ja rohkeutta tässä elämässä. Kolmas askel, jota kohden haluan mennä on se, että kääntää tapahtuneen voimavarakseen ja hyötyy siitä. Tämä on minun kohdallani erityisesti personal trainerina hyvä ominaisuus kun itse on kokenut uupumuksen ja ylikuormituksen kantapään kautta niin tämä antaa paljon tietoa palautumisen tärkeyden muistuttamisesta.


Monesti puhutaan siitä, että ihminen käy välillä elämässään todella pohjalla ja mikään ei tunnu miltään. En tajunnut tätä kokemusta ennen miten helvetillistä se voi monelle olla kun et ole enää oma itsesti hetkellisesti. Nyt ymmärrän masennusta, masennuksen oravanpyörää ja hoidon vaikeutta yhä paremmin. Ja tämäkin asia on sellainen, jota ei helposti tajua jos se ei ole koskaan sattunut omalle kohdalle. Tämä kokemus muuttaa jollain tapaa suhtautumistani ihmisiin ja lisää tietoisesti kysymään muilta "miten sinulla menee?". Se on kysymys, jota et voi kysyä keltään liian usein. Nyt kun tiedän miten erilaisia ihmisiä käy psykologeilla ja psykiatrisen puolen avun puolella en koe sitä enää mitenkään hävettävänä. On rohkeutta sanoa miltä tuntuu, miten hakee apua ja miten on selvinnyt. Tällä hetkellä olen ihan helvetin kiitollinen niille ihmisille, joille olen voinut kertoa kaiken ja, jotka tukivat minua rankimpana hetkenä♥ En voi tarpeeksi kiittää saamaani apua ja sitä miten minulle tärkeät ihmiset suhtautuivat tähän. Tällaisen tuen ja hyväksynnän saaminen suurelta yhteisöltä tai kaveriporukalta on ensiarvoisen tärkeää tällaisessa tilanteessa häpeän vähentämiseksi. Tärkeää on myös muistaa ne asiat, jotka meitä tässä elämässä inspiroivat ja kannattelevat silloin kun on vaikeaa.

♥:Jenni