Armollisuus itseä kohtaan ja selviytyminen vaikeuksista

Kaikki muu maailmassa voi odottaa, mutta oma terveys ei!

Moikka! Tänne kuuluu jo ihan hyvää, vaikka edelleen olen ns "lomalla" arjestani, sillä nyt todella tarvitsen sitä. Tarvitsen aikaa itselleni, ajatuksilleni ja kehoni kuuntelulle, enkä halua kokea sitä virheenä tai vääryytenä. Useimmat meistä kokevat jossain vaiheessa elämäänsä loppuun palamista tai uupumista, eivätkä ne ole sen kummempia asioita kuin, muutkaan arkea haittaavat sairaudet. Asioiden avaaminen ja julkiseksi tuominen, ovat rohkeutta, mutta monelle myös osa prosessia itsensä kanssa ja sitä se on minullekkin. Toki tähän liittyy paljon psyykkisiä asioita, joita pähkäilee päivät pitkät. Henkisesti on välillä vaikeaa uskoa itseensä, mutta kaikki muutokset mitä elämässämme teemme vaativat sitä. Minun kohdallani muutos tarkoittaa nyt muutosta arkeeni. En voi jatkaa tukka putkella menemistä, kiirettä ja suorittamista, koska se kääntyy terveyttäni vastaan. 


Minun pitää siis tässä kohtaa elämässä opetella armollisuus itseäni kohtaan. Se tarkoittaa sitä, että joudun miettimään kuka niiden minun tavoitteideni taustalla seisoo minä itse, yhteiskunta, ympäristö vai vanhemmat?.. Kuka vaatii ja ruoskii täydellisyyteen ja suorittamiseen. Kuka ei anna minun levätä ja ottaa rennommin tätä elämää? Mitä mieltä olen sitten näistä kysymyksistä? Luulen, että se aika jonka olen suorittanut jo tätä elämää on johtanut tähän oravanpyörään. En ole koskaan miettinyt syitä sille. Syyt ovat syvemmällä kuin tiedän. Luonne, tunteet, ihmiskontaktit, ympäristö ja arvot ovat keskiössä. Se millaisia ihmisiä keräämme ympärillemme muovaa meitä tai ehkä jopa antaa voimaa toimia samoin kuin joku toinen, esim. vaikka tosi ahkerasti ja energisesti. Samalla emme välttämättä huomaa sitä tosiasiaa, että minun rajani jaksamisessa eivät ole samat kuin kaverini. Olen aina viihtynyt ahkerien ja paljon hommia paiskivien ihmisten seurassa, koska samaistun heihin. Nyt kun mietin tarkemmin niin tämä on voinut tietyllä tapaa vaikuttaa negatiivisesti ja lisätä omaa boostia tekemiseen, vaikka silloin olisi pitänyt ottaa rennosti ja liittyä niiden rennompien kaverien seuraan. En sano, että mitkään ystävyyssuhteet ovat olleet huonoja, mutta tämä puoli vaikuttaa minuun ihmisenä ja siihen miten toimin ja ajattelen omasta jaksamisesta. Ja kyllähän nämä ihmissuhteet ovat myös se kantava voima tässä elämässä, joihin voit tukeutua kun joudut sinne pohjalle hetkellisesti. Saat myös samalla tietää keille sinä merkkaat ja ketkä ovat ystäviäsi aidosti ja vilpittömästi♥. Tällaisen jälkeen olet valmis, koska tahansa antamaan olkapääsi näille ihmisille ja tiedät paremmin ketkä ihmiset sinun tulee ehdottomasti pitää elämässäsi mukana.

Tästä päästäänkin sitten toiseen aiheeseen. Tällaisessa paljon suorittavassa tai ahkerassa kaveriporukassa on hyvin vaikea ottaa rennommin, kokematta itseään laiskaksi. Ja tämähän on sitten taas osin oman pääni tuote ja ajatus johon ajaudun. Laiskuus muutenkin symboloi minulle huonoutta kun en ole tottunut siihen. Koen itseni huonoksi jos olen lomalla tekemättä mitään. Tähän tarvitsen ajattelua siitä, että loma on minun voimavarojani varten, jotta jaksan. Tässä tilanteessa ja tällaisten ihmisten ympärillä on todella vaikeaa myös viheltää se peli poikki ja ottaa se aikalisä. Ja kun tämän sitten tekee aiheuttaa se paljon häpeän, itsesäälin ja huonouden tunteita, vaikka itse tietää ettei se näin ole. Kaikista tärkein askel on se, että kerrot muille mikä sinulla on, sitä kautta he ymmärtävät paremmin sinua ja sinun ei tarvitse velloa sen ajatuksen kanssa, että "näkeeköhän joku minusta nyt etten ole ok". Toinen askel kohti parempaa elämää onkin sitten tämän tilanteen itselleen myöntäminen ja hyväksyminen. Olen jo pikkuhiljaa uskaltanut miettiä ajatusta "vahvinkin ihminen voi uupua omaan elämäänsä". Tämä lohduttaa ja kyllä se vaan niin on, että tämän tunnustaminen on sitä todellista vahvuutta ja rohkeutta tässä elämässä. Kolmas askel, jota kohden haluan mennä on se, että kääntää tapahtuneen voimavarakseen ja hyötyy siitä. Tämä on minun kohdallani erityisesti personal trainerina hyvä ominaisuus kun itse on kokenut uupumuksen ja ylikuormituksen kantapään kautta niin tämä antaa paljon tietoa palautumisen tärkeyden muistuttamisesta.


Monesti puhutaan siitä, että ihminen käy välillä elämässään todella pohjalla ja mikään ei tunnu miltään. En tajunnut tätä kokemusta ennen miten helvetillistä se voi monelle olla kun et ole enää oma itsesti hetkellisesti. Nyt ymmärrän masennusta, masennuksen oravanpyörää ja hoidon vaikeutta yhä paremmin. Ja tämäkin asia on sellainen, jota ei helposti tajua jos se ei ole koskaan sattunut omalle kohdalle. Tämä kokemus muuttaa jollain tapaa suhtautumistani ihmisiin ja lisää tietoisesti kysymään muilta "miten sinulla menee?". Se on kysymys, jota et voi kysyä keltään liian usein. Nyt kun tiedän miten erilaisia ihmisiä käy psykologeilla ja psykiatrisen puolen avun puolella en koe sitä enää mitenkään hävettävänä. On rohkeutta sanoa miltä tuntuu, miten hakee apua ja miten on selvinnyt. Tällä hetkellä olen ihan helvetin kiitollinen niille ihmisille, joille olen voinut kertoa kaiken ja, jotka tukivat minua rankimpana hetkenä♥ En voi tarpeeksi kiittää saamaani apua ja sitä miten minulle tärkeät ihmiset suhtautuivat tähän. Tällaisen tuen ja hyväksynnän saaminen suurelta yhteisöltä tai kaveriporukalta on ensiarvoisen tärkeää tällaisessa tilanteessa häpeän vähentämiseksi. Tärkeää on myös muistaa ne asiat, jotka meitä tässä elämässä inspiroivat ja kannattelevat silloin kun on vaikeaa.

♥:Jenni