Not afraid

Moikka! Nyt on ensimmäinen viikko takana elämää opistolla ja tulin joku aika sitten kotiin viikonlopun viettoon. Mielessäni on erittäin ristiriitainen vyyhti ajatuksia opistosta, elämästä ja tästä elämäntilanteesta. Ensimmäinen päivä opistolla oli jotenkin kamala, silloin tuntui etten kuulu mihinkää, en kuulu tänne ja en halua olla täällä. Oli ikävä, joitakin tärkeitä ihimisiä ja tuntui kuin olisi jossain todella kaukana ja yksin. Tuntui kuin sinut olisi lennätetty vieraaseen maahan ja vieraiden ihmisten ympärille. Tällainen reaktio on nyt ajateltuna luonnollinen, mutta en osannut odottaa sitä ja se teki siitä ehkä pahemman kuin luulin. Olen kyllä itsenäinen ihmisenä, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun asun ns. "yksin". En aluksi tajunnut, miten kovan ikävän tunteen ja sekavat fiilikset tällainen elämän muuttuminen aiheuttaa. Viikon kuluessa huomasin, etten ole yksin. Minulle tultiin heti juttelemaan, autettiin monessa asiassa, sain vastauksia kysymyksiini ja ennen kaikkea koin olevani turvassa. Ympärilläni on opistolla paljon eri-ikäisiä ihmisiä omien tarinoidensa ja taustojensa kanssa ja kukaan ei tuomitse ketään näiden perusteella. Tuntui mahtavalta kokea se, miten kaikenikäiset ihmiset huomioivat toisensa ja ovat ihmisiä toisilleen. Olen myös erittäin kiitollinen siitä, että minut otettiin hyvin mukaan porukkaan, vaikka aloitinkin opinnot kaksi viikkoa muita myöhässä. Toki tässä tilanteessa on pitänyt olla itse aktiivinen ja kysyä apua, mutta muut ovat kyllä myös olleet ystävällisiä ja antaneet apua, kun ovat nähneet minun olevan pihalla joistakin asioista. 



Alkushokin jälkeen opistoelämä ei ole tuntunut enää niin kamalalta ja kaikki asiat niin vaikeilta. Stressini anatomian kirimisestä kiinni on ehkä tällä hetkellä suurin huoleni, mutta sitäkin pyrin käsittelemään sillä asenteella, että kyllä tämä tästä vielä. Kaikista voimakkaimmin tunnen tunnetta, että olen hypännyt nyt tuntemattomaan junaan ja tästä tulee hyvä matka, vaikken tiedä mihin olen menossa. Tiedän myös, että tämä on nyt uusi vaihe elämässäni ja tulen menemään useammin kuin kerran epämukavuusalueilleni, sekä oppimaan itsestäni. Samalla kun opettelen anatomiaa teen myös oivalluksia elämästä ja siitä millainen mahdollisuus tämä elämänvaihe on oppia lisää elämästä. Miehille ja joillekkin naisille intti on monesti se vaihe elämässä, joka opettaa varmasti paljon omasta itsestä. Minulle tämä vaihe on vastaavanlainen. Tietyllä tavalla olen lukion jälkeen odottanut todella paljon ja samalla pelännyt kauheasti tätä hetkeä kun elän omillani. Väittäisin, että kukaan tällaisen uuden elämänvaiheensa alussa ei voi Eminemin laulun sanojen tapaan sanoa "Im not afraid" . Uusiin asioihin liittyy aina tietynlainen pelko. Kelpaanko minä? Onkohan tämä minun juttuni? Mihin oikein olen ryhtymässä? 



Epäusko omaan itseen ja epämukavuusalueelle meneminen kulkevat monesti käsi kädessä. Mutta meidän täytyisi muistaa, että pelkäämällä emme koskaan voi saavuttaa mitään ja luovuttaminen ei anna meille mahdollisuutta kulkea aluksi kivikkoista polkua, jonka kautta saatamme myöhemmin selvitä eteemme tulevista monista vaikeimmistakin poluista. Jos emme koskaan totuta itseämme siihen ajatukseen, että ryhdyn tähän, vaikka pelottaa emme luultavasti koskaan tartu haasteisiin. Vain epämukavuusalueella olemisen, pelon ja haasteiden kautta voimme kasvaa ihmisinä ja kohdata uusia haasteita elämässämme jo entisiä vaivattomammin. Tajusin juuri, että olen itse nyt ottanut yhden askeleen epämukavuusalueelle, kun en asukkaan enää kotona, jossa olen tottunut asumaan ja joka on ollut viimeiset 19 vuotta elämästäni se turvallisin paikka elää. Monesti ihmiset ympärillämme ja tavoitteemme elämässä kuitenkin puskevat meitä eteenpäin ja ottamaan sen ensimmäisen pelottavan askeleen sinne kohti epämukavuutta. Elämä ei ole muuttuessaan isosti mukavaa, mutta muutoksen kautta voimme saada elämäämme paljon mukavia ihmisiä ja kokemuksia. Muutoksen aiheuttama pelon tunne on henkisesti kova paikka, mutta vain sen kautta voimme kasvaa henkisesti. 

♥:Jenni

Ajatuksia, jotka täytyi kirjoittaa

                     Välillä olisi hyvä ottaa hetki itselleen, istua kivelle ja katsella horisonttiin

Moikka! Nyt sitä on selvitty takaisin Suomeen, tai oikeastaan jo keskiviikko yönä olimme äitin kanssa takaisin kotona. Tämän jälkeen heräsin torstai aamuna puoli viiden aikaan siihen kun tärisin ja oli todella huono olo. Toin sitten tullessani mukanani jonkinsortin vatsapöpön kera korkean kuumeen. Noh ei siinä sitten auttanut kuin jäädä sänkyyn makaamaan, vaikka olisi pitänyt alkuperäisen suunnitelman mukaan olla menossa torstaina opistolle. Tämä kaikki sai taas miettimään sitä, miten paljon tuollaiset vastoinkäymiset ja kipeänä olo vaikuttavatkaan omaan mielialaan. Kun mietin asiaa niin alkoi tuntumaan todella turhauttavalta kun olen jo matkan takia ollut opistolta pois viikon ja nyt kipeänä olo vaati vielä toisen viikon. Tämä ajatus on todella raskas henkisesti. Olen tottunut olemaan tunnollinen opiskelija, joka ei ole tunneilta pois ja nyt olenkin sitten jäljessä muista. Jäljessä oleminen on pahinta mitä tiedän. Se ahdistaa kun et tiedä, mitä muut ovat tehneet ja mistä kaikesta olet jäänyt paitsi. Vaikeinta tällaista asiaa on käsitellä yksinään kipeänä sairaspedillä kun on aikaa ajatella joskus vähän liikaakin. Mietin miten voisin jatkossa suhtautua kipeäksi tulemiseen rennommin ja antaa itselleni luvan sairastaa. Se auttaisi varmasti jos löytäisi kipeänä oloon jonkun positiivisemman tai rennomman suhtautumistavan. Sitä en ole vielä löytänyt, mutta aina voi kehittyä. 



Olen ollut nyt aika paljon omissa oloissani ja vähän huonollakin tuulella sairastelun takia, mutta tosiasiahan on se, että kaikilla saa olla huonojakin päiviä. Asiaa on kuitenkin helpottanut se, että on saanut tukea, välittämistä ja rakkautta läheisiltä. Tiedän myös, että elämässä tapahtuu tälläkin hetkellä paljon vaikeampia asioita. Sellaisia sairauksia, joita et toivoisi kenellekkään on ihmisillä, jotka eivät todellakaan ansaitsisi niitä. Tuntuu hirveältä ajatella miten jonkun pitäisi yrittää koko ajan kestää ja kannatella ajatusta siitä, että mitä jos oma läheinen ei selviäkkään tästä leikkauksesta. En osaa edes kuvitella, miten kaikki tuollainen vaikuttaa psyykkisesti tai miten tuollaisten ajatusten kanssa jaksaa pitää huolta itsestään. Sairaudet, jotka tulevat ns. "itseaiheutetusti" ovat mielestäni nimensä mukaisia. Ne luultavasti olisivat olleet estettävissä, mutta toki emme voi tietää ihmisten taustoja ja voihan olla, että alkoholistin elämä on mennyt väärille raiteilleen jo yläasteella valitun kaveriporukan mukaan. Sitten on niitä, jotka eivät koskaan pysty pukemaan vaatteita itse päälleen esim. varhain lapsuudessa tapahtuneen halvauksen vuoksi. Elämän karuutta ei monesti tiedosta, ennenkuin se astuu omaan lähipiiriin. Tämänkin ajatuksen kautta koen, että minulla on hyvä olla, vaikka olinkin vähän kipeänä. 


Nyt kaikki on tosiaan hyvin ja kuume on alkanut hellittämään. Huomenna minun pitäisi suunnata takaisin opistolle, vaikka jotenkin on sellainen sekava fiilis tuosta Kreikan lomasta ja nyt arkeen paluusta. Nämä ajatukset varmasti tasoittuvat kun pääsee taas kaikessa rauhassa keskittymään opiskeluun, mutta aluksi voi olla vaikeaa keskittää ajatuksiaan opiskeluun. Tällä hetkellä mielessäni on todella monta aihetta, josta haluaisin puhua, mutta saa nähdä mihin kaikkeen aika riittää. Olen kaivannut todella paljon kirjoittamista, koska tämä on parhainta terapiaa itselleni. 



Ulkomailla ollessani kaipasin eniten omaa rauhaa. Vaikka matkustinkin siis äitini kanssa, mutta välillä sitä olisi vain halunnut olla yksin ja käydä läpi ajatuksia tulevasta. Olen ihminen, jonka täytyy saada ajoittain omaa tilaa ja rauhaa miettiä asioita. Vaikka olen sosiaalinen ja tykkään tutustua ihmisiin, kaipaan silti myös tutustumista itseeni ja ajatusmaailmoihin ja siihen miten voisin kehittyä. Parasta terapiaa reissulla oli kiireettömyys ja se ettei ollut aikatauluja. Samoin myöhäiset kävelyt piemeässä illassa merenrantaa pitkin kuunnellen meren ääniä. Ne antoivat todella rauhoittavan fiiliksen kaikesta. Harmi vain, etten asu meren lähellä, sillä muuten tekisin tällaisia kävelyretkiä useamminkin. 

Erittäin hyvää syksyä ja koulun alkua kaikille!























♥:Jenni

Tämä kesä oli koko vuoden paras päivä

Tämä kesä oli kreisi!!♥

Moikka! Nyt on hyvä aika muistella kulunutta heinäkuuta ja pohtia vähän mitä mietteitä alkanut elokuu tuo tullessaan. Työsopimukseni alkoi joskus huhtikuun loppu puolella ja päättyi nyt heinäkuun lopussa. Nyt olen siis virallisesti lomalla nämä vajaat kaksi viikkoa elokuun alussa ja ensi viikon maanantaina menen käymään Kauhajoen opistolla ja tiistaina minä ja äiti suuntaammekin jo Helsinkiin. Lentomme kohti Kreikan Zakynthosta lähtee keskiviikko aamuna. 




Heinäkuu on ollut todellinen hellekuu, vähän niinkuin koko tämä kesä. Olen nauttinut todella paljon näistä keleistä, en tiedä mitään parempaa kuin aurinko, lämpö ja todellinen kesä♥ Olen ehdottomasti enemmän kesä- kuin talvi-ihminen, vaikka talvessakin on joitakin juttuja joista pidän todella paljon, kuten hiihto ja ulkojäät. Istuessani tässä terassilla nauttien lämpimästä ja tuulisesta kesäillasta, mietin miten tämä kesä onkin mennyt jotenkin todella nopeasti. Kesääni ei ole kuulunut oikeastaan mitään ihmeellistä, sillä tässä iässä kesät menevät monesti pitkälti kesätöiden parissa. Töiden lisäksi olen tänä kesänä: uinut todella paljon järvessä, ottanut aurinkoa, tehnyt juoksulenkkejä myöhään iltaisin, syönyt paljon jäätelöä, juonut kivennäisvesiä, hikoillut salilla, nauttinut kaverien seurasta, kerännyt voimia syksyyn ja nukkunut, nauranut, ollut pettynyt, iloinen ja jännittänyt, nauttinut hetkistä, käynyt kansallispuistossa, istunut saunan jälkeen myöhään terassilla miettien elämää hämärtyvässä kesäillassa ja viettänyt paljon aikaa perheen kanssa♥ Tämä kesä on ensimmäistä kertaa elämässäni kunnon muutoksien kesä. Minulla ei ole tiedossa koko vuoden kestävää koulupaikkaa ja se on todella outoa. Tajusin yksi päivä, että olen lukiossa elänyt vain hetkessä, enkä ole koskaan kokenut ylioppilaslakin saamista läheiseksi. Tuntuu kuin kaikki nämä muutokset olisivat tulleet yhdessä illassa. En ole pohtinut lukion käytävillä, "mitä tämän jälkeen? ". En ole suoraan sanottuna tiennyt vastausta tuohon kysymykseen, enkä tiedä vieläkään oikein tarkalleen. Olen sitä mieltä, ettei minun tarvitsekkaan vielä tietää. Luulen että tällaiset päätökset muotoutuvat ajan kanssa, sekä yrityksen ja erehdyksen kautta lopulta siihen mitä haluamme tehdä elämässä. 

Kalenterit on nyt sitten käännetty elokuun puolelle ja pikkuhiljaa alkaa tuntua syksyltä, kun illat pimenevät aikaisemmin, aamut ovat viileämpiä ja puimureita alkaa näkymään pelloilla. Nämä kaikki ovat varmoja syksyn merkkejä. Syksy on aina merkinnyt minulle itselleni muutosta, jotain uutta, mutta samalla jotain mukavaa ja pelottavaa. Kesäisin tulee mietittyä paljon vuotta kokonaisuutena ja sitä miten itse on muuttunut tai miten arkeaan voisi tehdä paremmaksi. Voin sanoa, että olen havainnut vahvistuvani kirjoituksista ja kaikista niistä paineista, mitä koin silloin. Nyt tuntuu siltä, että osaan hallita stressaavia asioita hieman paremmin ja luottaa itseeni enemmän kuin viime kesänä. Koen monesti töistä lomalle siirtymisen tai koulusta lomalle siirtymisen vaikeana. Olen luonteeltani ahkera ja välillä liikaakin suorittaja joidenkin juttujen kohdalla ja tämä asettaa omat haasteensa. Huomasin tämän alkavan taas heti kun työt loppuivat. Ensin tulee tyhjä olo, siitä kun ei ole aikatauluja eikä tarkkaa ohjelmaa joka päivälle. Sitten alkaa ahdistaa kun ei ole enää niitä tuttuja rutiineja. Lomalla minun on pakko monesti keksiä virikkeitä, mutta opettelen koko ajan olemaan lomalla välillä vain tekemättä yhtään mitään. Mielestäni tämäkin asia on täysin muutettavissa ja opeteltavissa mentaalipuolella. Kun paahdamme arkena paljon asioita ja tiukalla aikataululla, meidän ei tarvitse olla lomillamme koko aikaa tekemässä jotain, vaan sillon meidän tulisi keskittyä itseemme ja mielemme nollaamiseen.

 Olen miettinyt keinoja tämän siirtymän helpottamiselle. Ehkä olisi hyvä hellittää jo töiden loppupuolella niin olisi helpompaa vaihtaa vaihde vapaalle tai sitten, pitäisi jatkaa virikkeiden keksimistä hetken loman alussa ja jättää niitä vähitellen pois. Monesti koen töihin tai opiskeluun palaamisen helpompana kuin lomalle jäämisen, vaikka se kuulostaakin hassulta. Minulle on luonnollista ja helppoa palata opiskelun pariin, koska useimmiten nautin siitä, että saan kehittää tietojani. Näin loman lopussa kaipaan jo arkea ja opiskelutarvikkeita. Vaikka kaipaankin näitä asioita niin uskon silti, että kesäloma tekee hyvää kaikille ja, että sen turvin jaksamme taas puurtaa koko tulevan vuoden. Suuntaan Kreikan lomalle levollisin mielin ja siellä en vielä aio miettiä koulujuttuja. Annan itselleni luvan nauttia tästä hetkestä hengähtää ja se on tärkein askel siinä kun puhumme rentoutumisesta ja mielenhyvinvoinnista.

Se on niin hassua miten sitä nyt aikuisena jo alkaa kaipaamaan niitä lapsuuden kesälomia kun sai vain mennä ja tulla ilman aikatauluja. Kesä oli vuoden paras hetki, josta ei olisi koskaan halunnut luopua. Piti aina saada olla kavereilla monta yötä yökylässä, olla koko ajan järvessä ja olla tekemässä jotain porukalla. Nykyään kesässä arvostaa enemmän vapaapäiviä kun ei ole töitä, niitä hitaita aamuja kun saa juoda kahvia kaikessa rauhassa terassilla ja lukea päivän uutisia, sekä mökki-iltoja parhaiden ystävien seurassa. Kaikista tulevista muutoksista ja välivuodesta huolimatta tämä kesä on ollut paras hetkiin. Kaikki alkoi siitä, kun lukion loppuminen tuntui erityisen vapauttavalta. Huomaan jo kaipaavani elämääni jotain uutta ja jännää♥

Ihanaa alkanutta elokuuta ja syksyä kaikille!

♥:Jenni