Tunteiden vahvuus

Tunteissa on voimaa ja ne ovat vahvuutemme, mutta entä jos ne kääntyvät meitä vastaan?

Tällä kertaa syvällisempiä ajatuksia elämästä. On vaikea koskaan sanoa mitä joku käy päänsä sisällä lävitse, vaikka se luokan iloisinkin tyyppi saattaa painia samojen asioiden kanssa kuin hiljaisemmat tyypit. Tämän takia emme saisi koskaan olettaa kenestäkään mitään. Ihmisen psykofyysinen kokonaisuus on toisaalta vahvuus ja toisaalta vaikea yhdistelmä. Tunteet ja psyykkinen puoli ovat meissä läsnä enemmän kuin tiedämmekään. Alitajuisesti monet "pikkujutut" saattaavat alkaa kasaantumaan ja vähitellen niiden vaikutukset heijastuvat meihin ihmisinä ja meidän psyykeemme. Asioita ei aina ole niin helppoa käsitellä itsensä kanssa kuin mitä sitä kuvittelee. Kehon reaktioita ei aina ymmärrä kun pitäisi pystyä näkemään pinnan alle siihen, että mitä omassa mielessä liikkuu, mitä alitajunta yrittää käsitellä ja yritämmekö tukahduttaa joitakin tunteita. Stressi ei tule vain yhteiskunnan asettamista raameista tai joistakin velvoitteista, vaan se voi ihan hyvin tulla myös käsittelemättömistä tunteista tai siitä, että stressaamme alitajuisesti jotakin asiaa tiedostamatta. Stressi voi tulla alitajuisesti ympäristöstä, jossa elämme jos se on kovin negatiivinen. 

Puhuminen on lääke siinä missä liikuntakin, mutta puhumme aivan liian vähän läheisillemme. Jos mieltä painaa pienikin asia pitäisi kertoa siitä muille, vaikka sitten vieraammallekkin ihmiselle kuhan sen asian saisi sanottua ääneen. Kun olet puhunut jonkun kanssa mieltä kuormittavasta asiasta, on se käytännössä jaettu, etkä ole enää yksin ja tämä helpottaa kuormaa huomattavasti. Välillä sitä miettii, että miten paljon hyvää saisimme toisillemme aikaan kysymällä välillä toisiltamme "mitä sinulle oikeasti kuuluu?" tai ihan vain kuuntelemalla mitä toisella on kerrottavana. Olen jo pari kertaa havahtunut siihen, että kun olen voinut kertoa raskaista asioista jollekkin olen kokenut suurta helpotuksen tunnetta. Oli asia mikä hyvänsä aina pitäisi pystyä puhumaan. 

Ympäristö on tehnyt meistä sen mitä olemme ja siihen emme pysty vaikuttamaan. Lapsuudella on suurempi rooli mielenhyvinvoinnissa vanhempana kuin uskoisikaan. Koetut asiat, ympäristöt, negatiiviset ilmapiirit, painostukset, suorituspaineet, ulkonäköpaineet, voimavarat ja rakkauden osoitukset/tunteet ovat suuressa roolissa ja se millaisia nämä asiat ovat olleet vaikuttavat meihin myöhemmin. On karua huomata kuinka lapsuus näkyy nyt vanhemmiten ja miettiä sitä mikä minusta on tehnyt tällaisen ja miksi ehkä toimin niin kuin toimin. Olen itse jo kauan yrittänyt oppia pois suorittamisesta ja siitä, että pitäisi olla paras kaikessa, ei kun se ei vaan toimi niin. Aluksi kaikki sujuu hyvin ja on kivaa päntätä ja nähdä hyvät numerot, mutta lopulta mieli ei jaksa sitä, ei kenenkään mieli ole tehty suorittamiselle. Olen havahtunut itsessäni siihen, että ensin suoritin ala-asteella koulunumeroita, sitten yläasteella suoritin/kontrolloin ulkonäköä, joka johtikin sitten alipainoon ja sen ongelmiin, lukiossa suoritin varsinkin ensimmäisenä vuotena hyviä arvosanoja ja mitä nyt? Nyt tajuan, ettei mieleni jaksa sitä en vain ole luotu siihen, robotit ehkä ovat. Altistuminen ja opitut tavat on vaikea hylätä sitten kun tulee se vaihe ettei enää jaksa. 

Jokaisen luonne vaikuttaa siihen, miten herkästi joillekkin asioille altistuu tai miten mieli reagoi. Itse olen hyvin herkkä ihminen, joka on toisaalta hyvä ja toisaalta huono. Altistun hyvin herkästi nykyään suorittamiselle ja stressille ja yritän opetella siitä pois koko ajan. Kirjoitukset lukiossa olivat ehkä elämäni hirvein kokemus juuri niihin liittyvän stressin takia ja silloin tajusin, etten halua elämältäni tätä ja tämän on muututtava. En enää nauttinut koulunkäynnistä, mietin mielessäni että "hitto keskenhän en lukiota jätä", pohdin vaihtoehtoja, yritin etsiä apua mindfullnessista ja erilaisista rentoutuksista, mutten kokenut niitä omikseni ja lopulta ajattelin, että meni miten meni, mutta terveys on etusijalla. Yhtenä päivänä puhuin ystäväni kanssa psykologista ja psykologilla käymisestä, kuinka sillä voisi saada avun monelle. Itselläni ei ole siitä kokemuksia, mutta on hienoa, että nykypäivänä psykologilla käyntiä ei enää hävetä ja mediassa avaudutaan enemmän siitä. Yhä enemmän on burn outteja ja mielenhyvinvoinnin ongelmia, mutta kumma kyllä silti eläkeikää nostetaan ja suorituspaineet kaikkialla kasvavat. Yhteiskunnan ajattelu on ristiriitaista. Yhteiskunta haluaisi mahdollisimman paljon tuloja ja veronmaksajia, mutta sitten ei mietitä kestääkö ihminen henkisesti.. Ylioppilas todistus merkitsee yhä enemmän, eläkeikä nousee, yliopisto pitää saada nopesti suoritettua että pääsee töihin ja sitten vielä tämä viestinnän täyteinen some päälle. 

Tunteet ovat vahvoja ja vaikuttavat suuresti meihin kokonaisuutena. Esimerkiksi stressin, surun ja yksinäisyyden tunteet voivat kuormittaa meitä yhtäaikaa, vaikkemme huomaisi sitä. Kuulin ikäviä uutisia yhdestä läheisestäni ja nyt huomaan etten ole käsitellyt tätä surua tarpeeksi. Itkun tuleminen yllättäen voi saada joskus havahtumaan siihen, että mikä minua vaivaa. Monesti taustalla on joku käsittelemätön tunne, joka pyrkii pintaan, jotta tajuaisimme antaa sille ja sen miettimiselle aikaa, sen sijaan että pyrkisimme sulkemaan tämän tunteen pois mielestämme. Monesti ihminen haluaa tällöin vetäytyä kuoreensa ja se lisää stressiä siitä "mitä muut minusta nyt ajattelevat, aistivatko he tämän etten ole oma itseni?". Yleensä sitä on helppo keksiä joku tekosyy omalle käytökselleen, mutta kaikista paras olisi vain kertoa mikä asia painaa, jotta muiden on helpompi ymmärtää sinua ja saisit itsellesi mielenrauhan. On ihan hyväksyttävää välillä vetäytyä omiin oloihinsa ja antaa tunteille aikaa, sillä kaikki asiat kyllä järjestyvät lopulta. 

♥:Jenni