Yhteisö, jossa elämme toimii peilinä omaan itseemme ja siihen millaisia olemme. Yhteisö voi ajaa meidät piilottamaan itsemme ja parhaat puolemme. Vain oikeanlaisessa yhteisössä uskallamme olla aidosti itsemme ja pystymme tekemään täysillä sitä, mihin meillä on suurin intohimo
Moikka! Pitkästä aikaa ehdin hetkeksi tulla kirjoittelemaan tänne. Monesti se, että kirjoitan tänne on osa jotakin prosessia, mitä käyn läpi omassa päässäni. Ajatuksia, jostain mikä minun pitää itseni kanssa käsitellä. Arki on ollut viime viikkoina hyvin kiireistä ja en ole halunnut kantaa turhaan murhetta tänne kirjoittelemisesta, mutta olen koko ajan tiedostanut, että haluan tulla kirjoittamaan heti kun mahdollista.
Viime viikon perjantaina oli se hetki mitä olen jonkin verran jännittänyt heti tämän koulun alettua. Meidän piti jokaisen pitää 20 minuutin ohjausnäyttö eli ryhmäliikunta"tunti"/hetki. Ja tästä hetkestä piti tehdä kirjallinen tuntisuunnitelma. Oikeastaan ohjausnäyttö jännitti eniten perjantai aamuna ja vähän ennen oman ohjaamiseni alkamista. Lopulta se kuitenkin sujui hyvin, koska nautin todella liikunnan ohjaamisesta ja se tuntui omalta jutulta. Siinä pystyy kuitenkin antamaan niin paljon omasta persoonastaan ohjattaville ja hyödyntämään positiivisuuttaan ja periksiantamatonta luonnettaan. Jokaisen ohjaus oli erilainen ja erilaiset persoonat tulivat esille ja minusta se on hienoa, että tässä asiassa ei voi eikä pidäkkään olla samanlainen kuin kaikki muut.
Itse vedin ohjausnäytössäni toiminnallisen kehonpainotreenin aikalailla perusliikkeillä, mutta niin, että hiki oli taattu ja syke varmasti nousi. Eniten tämänkaltaisessa ryhmäliikunnan vetämisessä nautin siitä, kuinka paljon voin antaa ohjattaville ja he minulle. Se kun näät oman ilosi tarttuvan muihin on jotain käsittämättömän hienoa tai se kuinka, joku haastaakin itseään vaikeammalla versiolla liikkeestä. Ne ovat hetkiä, jotka saavat minut itsenikin entistä iloisemmaksi, kun näen että kaikilla on hauskaa. Ehkä suurin avain siihen, miksi juuri ryhmäliikunnan ohjaaminen on palkitsevaa on se, että kaikki tehdään yhdessä ja se yhteishenki boostaa ja tsemppaa eteenpäin toistoissa enemmän kuin mikään musiikki tai motivaatiomiete. Tosin mielestäni tällaisen ryhmäliikunta tunnin tunnelma on kertakaikkiaan kiinni ohjaajan omasta mielentilasta sillä hetkellä, jos hän on energinen ja iloinen niin kyllä se välittyy, eikä sitä voi parempikaan ohjaaja feikata. Ohjaajia on yhtä paljon erilaisia kuin on persooniakin ja varmasti jokaisella on omat mieltymyksensä.
Haluan tällä kertaa puhua myös hieman arjen kuormittavuudesta ja siitä miten koen tällä hetkellä suurta paloa liikuntaan ja personal trainer-hommiin. Kuten jo mainitsin arkeni on tällä hetkellä erittäin kiireistä. Viime viikonloppuna minulla ei juurikaan ollut vapaa-aikaa, vaan koko ajan olin menossa jonnekkin tai tekemässä jotain. Havahduin tähän ajatukseen eilen iltana kun tajusin, että "hetkinen menikö viikonloppu jo?". Tällä hetkellä elän opistoelämää, johon kuuluu se, että päivisin on koulua vaihdellen kahdesta kolmeen, jonka jälkeen yleensä ehtii sen tunnin rauhoittua. Sen jälkeen on ruoka ja ruuan jälkeen tulee opiskeltua 2-3h ja sen jälkeen liikuttua 2h tai toisin päin ja sitten täytyy samalla miettiä pt- harjoitusasiakkaan hommia ja vielä saada tarpeeksi unta ja ehtiä ottaa rennosti. Välillä tämä on vaikea yhtälö ja tuntuu, ettei ehdi revetä joka paikkaan. Liikuntaa tulee myös harrastettua enemmän kuin lukion viimeisellä ja sen huomaa kyllä siinäkin, että nyt on enemmän niitä samanhenkisiä ihmisiä elämässä ja jos joku pyytää lenkille tms. niin tottakai sitä sitten mennään ei sitä tarvitse miettiä kahta kertaa. Viime perjantaina tulin kolmen aikoihin kotiin, söin ja vähän lepäsin, kuudelta lähdinkin jo salille tekemään ensin omaa treeniä ja sitten vajaa 2h meni vielä harjoitusasiakkaan kanssa yhteistreeneissä. Kotona olin joskus kymmenen jälkeen.
Vaikka päivät ovat kiireisiä niin kaiken tämän keskellä olen silti hirmuisen onnellinen ja tiedän, että tämä on minun juttuni. Mihin ikinä päädynkin niin liikunta, ihmisten liikkumaan saaminen, terveys, hyvinvointi ja ihmisten liikunnan ilon löytäminen ovat minulle tärkeitä asioita♥. Lukiossa arki oli oikeastaan ainoastaan kuormittavaa, enkä kokenut oloani samalla tavalla onnelliseksi kuin nyt. Minulla ei ollut niitä samanhenkisiä treenikavereita tai sellaisia ihmisiä ympärillä, jotka olisivat olleet kiinnostuneet samoista asioista. Sellainen omanhenkinen ilmapiiri vaikuttaa todella merkittävästi omaan mielenhyvinvointiin ja jakasamiseen, vaikka sen tajuaminen kesti hetken. Olen aina treenannut yksin, eivätkä minun kaverini ole tässä asiassa kanssani samanhenkisiä tai liikunnasta yhtä kiinnostuneita. Olen aina ymmärtänyt ja hyväksynyt sen, mutta toki olen aina kaivannut sellaista porukkaa, jossa voisin jakaa ajatuksiani liikunnasta ja saada vastaavasti uusia näkökulmia. Tämä aika elämässäni on juuri sitä ja porukka täällä sellainen, mitä olen jo kauan kaivannut. Ihmiset ympärillämme, vaikuttavat enemmän kuin uskommekaan siihen millaisia uskallamme olla. En ole kokenut olevani täysin oma itseni vielä lukiossakaan, mutta nyt uskallan olla sitä, kun vietän aikaani samanhenkisten ihmisten kanssa. Haluan lähteä treenaamaan yhdessä, jakaa ajatuksia treenaamisesta, jakaa kokemuksia, tsempata toista ja ennen kaikkea nauttia samanhenkisen yhteisön antamasta boostista elämään.
Mitä vielä tulee arjen kuormittavuuteen, stressiin ja kiireeseen, niin kaikki ne eivät tunnu enää niin suurilta ja kuormittavilta. Tähän on syynä halu oppia. Anatomia ja kaikki mitä nyt opiskelen ovat niin mielenkiintoisia, että haluan oppia, vaikka asiat ovatkin vaikeita. Halu oppia lähtee sisältäpäin ja on voimakas. Monesti kun jostain asiasta innostuu ja sen tajuaa olevan oma juttu, niin sitä usein tekeekin täydellä intohimolla ja aina sen kuormittavuus ei tunnu edes niin suurelta. Niin on nytkin, mutta toki kaikessa kohtuus ja, vaikka en tiedostaisi kiirettä ja stressiä niin kyllä se silti aina on olemassa. Joka päivä pitää muistaa rentoutua, jotta jaksaa taas olla innostunut ja energinen seuraavana päivänä ja tämä on asia jota olen itse opetellut varsinkin lukiossa kantapään kautta, kun meinasin kuluttaa itseni loppuun ahkeruuteen taipuvan luonteeni vuoksi. Yhä edelleen joudun tekemään paljon töitä sen eteen, että tajuan joka päivä edes tunnin levätä ja tehdä jotain mikä sillä hetkellä tuntuu kivalta, oli se sitten päikkärit, hyvää musiikkia, rentoa chillailua, kirjoittamista päiväkirjaan tai ihan vain nauttimista kiireettömyydestä ja hiljaisuudesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti