Kuinka usein tulemme ajatelleeksi sitä mitenkä me vaikutamme muihin ja muut meihin? Mitenkä tärkeitä eleet ovat jos et näkisi kasvoja? Kuinka elekieli voi pelastaa kielimuurista huolimatta?
Geia sas! Palataampa ajassa hiukan taaksepäin. Olimme astuneet Finnairin koneeseen ja aloittaneet matkamme kohti lämpöä. Mikäs sen ihanempaa? Näin muutamat ällistyneet ilmeet äitiäni pois sulkematta,kun kaivoin englannin kirjat esiin ja opiskelin kappaleita, sanoja ja kielioppia 3h lentomatkan ajan. Hyötyaikaa ei koskaan kannata tuhlata. Olen muutenkin huono englannissa ja tiedän sen vallan hyvin itsekkin, joten motivaatio suorstaan pakottaa lukemaan, että saisin englannin itseni ja lukion kannalta suoritettua. Olen varsin ylepä itsestäni, kun olen jo läpäissyt yhden enkun kurssin niistä kuudesta... Lohduttava ajatus vai kuinka enään viisi enkun kurssia jäljellä! Piece of cake eikös..☺Teen tottavie kovasti töitä lukiossa, mutta toisaalta kun ajattelen numeroitani joita tulen saamaan todistukseen en voi muuta kuin hymyillä. Vaikka lukion kurssit eivät tulevaisuudessa tulisi ratkaisemaan yhtään mitään teen silti parhaani aina kaikessa! Keep your motivation high.
Matka lämpöiseen Kreikan Pargaan ei tuntunut alkuunkaan hassummalta, kun tiesin koko ajan mitenkä hoidan lukio asiat reissullamme. Kun saavuimme hieman pienehkölle Prevezan lentokentälle, oli satanut ja kello oli n.8 illalla. Kapusimme bussiimme ja jatkoimme matkaamme kohti hotelliamme. Matka kokonaisuudessa kesti lentoineen ja bussimatkoineen n. 5h jos junamatkaa lentokentälle ei oteta huomioon. Olimme tietysti pakanneet aivan liikaa vaatteita mukaan kuten kaikki vähän matkustavat suomalaiset!:D Hotellin väki oli hyvin ystävällistä ja johtaja pelleili ja heitti läppää kanssani minun ja hänen nimensä sanomisen vaikeudesta. Kulttuurierot tuovat mukanaan niin paljon hauskuutta, että ette voi uskoakkaan. Keräännyimme aluksi hotellin aulaan ja siitä hotellin todella ahkerat
joka paikan miehet veivät jokaisen omaan hotelli huoneeseensa. Minua itseäni varmaan puolet pienempi, mutta sitäkin sinnikkäämpi mies todella auttoi meitä jos jonkin moisissa sattumuksissa lomamme aikana. Hän todella meni kolme rappusta kerralla meidän juostessa hänen perässään. Arvostin suuresti hänen ahkeruuttaan, kun tuollaista näkisi täälläkin! :D Mies oli todella palkkansa ansainnut.
En aikonut skipata yhtäkään aamua Kreikassa nukkumiseen. Heräsin sangen varhain puoli 7 aikoihin, joka aamu ja lähdin joko yksin tai iskäni kanssa aamulenkille. En voi sanoin kuvailla kuinka ihanaa oli juosta siellä niissä henkeäsalpaavissa maisemissa! Vaikka rasitusvamma rajoittaa vähän menoa (penikat) niin oli se silti elämäni upeimpia kokemuksia. Aamupala maittoi paljon paremmin, kun oli käynyt vetämässä hyvän hikisen aamutreenin oliivipuiden reunustamilla jyrkillä teillä tai todella rankan porrastreenin ihmisten tervehtiessä "Galimera!". Jokainen vastaan tulija sanoi aamuisin jotain ja aurinko nousi super nopeasti lenkin aikana. Jotkut kreikkalaiset kummaksuivat, kun me iskän kanssa painelimme shortsit ja t-paidat päällä menemään. He itse kun ajoivat toppatakit päällä skoottereillaan aamuisin:D.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti