MOIKKA! Ja tervetuloa seuraamaan matkaani kohti rennompaa elämää. Tällä hetkellä blogini pyörii itsetutkiskeluun liittyvien aiheiden ympärillä, koska ne ovat nyt minulle ajankohtaisia. Tässä ensimmäisessä osassa käyn läpi asioita joihin teen muutoksia pikkuhiljaa ja sitä minkälaiseen järjetykseen voisin niitä muutosta kaipaavia asioita asettaa.
Muutosta elämässäni kaipaavien asioiden lista: 1. Opiskelu, 2. Arki, 3. Ajattelutapani ja toimintatapani ja selviytymiskeinoni, 4. Hallinnan ja kontrollin tunne elämässä, 5. Tunteiden käsittelytaidot, 6. Pelkojen kohtaaminen
Mitä elämääni haluaisin juuri nyt olevien asioiden lista: 1. Rentoutta, 2. Elämän mielekkyyden säilymistä vähemmällä stressaamisella, 3. Suorittamisen vähentymistä, 4. Itsensä kuuntelua ja ymmärrystä, 5. Itsensä ymmärtämistä lapsuuden linssin läpi, 6. Tietoista työskentelyä paremman elämän puolesta, 7. Oman vaativuutensa pienentämistä
Mikä elämässäni eniten kaipaa muutosta juuri nyt: Opiskelu ja sen taustalla olevat paineet, suorittaminen, stressi, sekä pelot.
Katsaus siihen millaista opiskeluni on ollut pahimmillaan ja millaista toivoisin sen olevan jatkossa?
Opiskelu on yksi mahtavimmista asioista elämämme varrella se kasvattaa ja opettaa paljon myös meistä itsestämme. Emme ole vain opiskelijoita, jotka opiskelevat, koska on pakko, vaan olemme tietoisia ihmisiä, jotka haluavat kehittää itseään asioissa joihin kiinnostus on suuri. Ja tätä kautta mahdollistamme itsellemme samalla elämän toimeentulomme samalla nauttien matkasta saada opiskella, sitä mikä meitä kiinnostaa. Tällainen ajatus pitäisi löytyä jokaiselta opiskelijalta motivaation suurimpana taustavaikuttajana olla opiskelija ja opiskella.
Edellä kuvattu on siis ihanteellinen ja optimaalinen tilanne opiskelusta, jossa ihminen nauttii siitä ja tekee sitä omasta kiinnostuksestaan, eikä pakotettuna.Useimmiten opiskelu on tällöin mielekästä, mukavaa, itsensä kehittämistä ja uuden oppimista kivassa ympäristössä. Näin asioiden siis kannattaisi olla, jotta ihminen jaksaa opiskella ja pystyy toteuttamaan itseään tulevassa ammatissaan.
Seuraavaksi kuvaan oikeastaan tämän optimaalisen opiskelun vastakohtaa omasta kokemuksestani. Tämän voisi sanoa olevan myös epäoptimaalinen kuvaus kuluttavasta ja rankasta opiskelusta ja sen vaikutuksista ihmiseen pitkään jatkuessaan.
Hmm.. mistä aloittaisin. Noh lähdetään lapsuudesta. Kun minä olin ala-asteella en ollut erityisen kiinnostunut opiskelusta tai ei se ollut mitään mitä kohtaan olisin kokenut suurta intohimoa ja paloa. Näin asia on varmasti myös monella muulla lapsella, koska lapsien oppimisen kuuluu tapahtua leikin kautta. "Leikki on lapsen työtä" ilmaus ei ole siis lainkaan huono. Muistan ala-asteella nauttineeni kouluun menosta, koska siellä näki aina kavereita. Keskityin opetusta suuremmin, jopa vaihtamaan kuulumisia parhaan kaverini kanssa:D. Ja minusta tuntui kivalle opiskella hyvän kaverin kanssa yhdessä. Monesti opetimme toinen toistamme koulun jälkeen kun teimme läksyt, mutta sen jälkeen emme enää miettineet koulua vaan leikimme loppuajan. Se oli todella mukavaa lapsuus aikaa. Kertotaulukokeesta en osannut stressata, koska tiesin, että minä ja kaverini uusimme sen joka tapauksessa, koska olimme eloisia tyttöjä emmekä aina osanneet keskittyä opetukseen. Matikka ei aina sujunut ja istuimme yhdessä tukiopetuksessa, mutta oikeastaan se oli kivaa. Oli kivaa kokea, että opiskelu ei ole niin vakavaa ja aina on aikaa olla kavereiden kanssa opiskelun sijaan tai yhdistää opiskelu ja kaverit.
Kaiken tämän jälkeen 6-luokalla aloin kokea paineita siitä, että mitä jos en menestykkään yhtä hyvin koulussa kuin muut. Aloin vertailla itseäni muihin ja sisäistää sitä, että koulun on mentävä hyvin. Yläasteella kärsin 7-8-luokilla anoreksian kaltaisesta elämästä ja minulla oli vahva halu kontrolloida itseäni jotenkin ja samalla koin valtavia paineita ulkonäöstäni ja opiskelustani. Kontrollointini kohteeksi tuli laihduttaminen ja hyvät kouluarvosanat. Pyrkimys täydellisyyteen niin kehollisesti kuin koulussa. Tällöin täydellisyyteen pyrkimykseni eivät olleet vielä ihan niin suuria kouluarvosanoja kohtaan. Minua ei kiinnostanut, vaikka matikka ja enkku menivät huonosti, en ollut niissä oikein koskaan hyvä ollutkaan. Keskityin aineisiin, jotka minulta sujuivat.
Seuraavaksi vuorossa oli 9-luokka. Silloin olin jo löytänyt suuntaa anorektisista ajatuksista luopumiselle ja aloin syödä ja liikuin terveemmällä tavalla. Asiat menivät siltä osin hyvin. Pyrkimykseni täydellisyyteen tai kontrolloinnin haluni ei ollut kuitenkaan sammunut, vaikka luulin tilanteeni parantuneen. Oikeastaan 9-luokalla kontrollini opiskeluun puhkesi yhä suuremmaksi. En halunnut huonoa numeroa mistään ja halusin hyvän päättötodistuksen. Ja ennen kaikkea halusin lukioon. Se ajatus painosti minua edelleen parempiin suorituksiin. Tällöin opiskelun mielekkyys oli jo alaknut murentua ja koin paineita ja alitajuntaista stressiä.
Lukioaikanani stressaamiseni nousi aivan uudenlaiselle tasolle ja paineita oli ainakin kaksin verroin yläasteeseen nähden. Lukemista oli enemmän, kotiläksyjä enemmän ja vapaa-aikaa ei käytännössä lainkaan. Kauhistelin jo hiljaa mielessäni lukion ensimmäisellä, että "tällaistako tämä on?". Varsinaiset psyykkiset ja fyysiset oireet eivät vielä lukion ensimmäisellä nousseet niin selvästi pintaan ja tämä antoi minulle mahdollisuuden jatkaa tyyliäni opiskella vapaa-ajan unohtaen. Olin iloinen saadessani hyviä numeroita, mutta usein todella väsynyt. Lukion toisella meinasin jättää lukion kesken , koska oloni kävi sietämättömäksi kaikilla lomilla. Hiihtolomalla kärsin stressioireista, jotka iskivät päälle heti kun minulla oli hetki aikaa olla paikoillani. Syke oli korkea, hengitys pinnallista, olo oli väsynyt ja ahdistunut, stressi tuntui koko ajan kasvavana möykkynä mahan ja rintakehän alueella, ajatukseni olivat toivottomia ja en tiennyt miten selviän lukion loppuun, saatoin purskahtaa itkuun lukiessani koeviikon kokeisiin, koska minusta tuntui etten pysty tähän ja vedin myös stressipäänsärkyyn särkylääkettä, jotta pystyin jatkamaan lukemista kokeisiin. Kun menin illalla sänkyyn ajatukseni pyörivät koulussa, lenkillä mietin koulua, kahvia juodessa mietin koulua. En päässyt karkuun stressaavilta ajatuksiltani. Minun oli vaikea nukkua levollista yöunta. Stressin noidankehä oli valmis.
Muistan miettineeni sitä, että miten ihmeessä selviän ylioppilaskirjoituksista, jossen meinaa selvitä edes koeviikosta. No sitten ne kirjoitukset koittivat ja vanhempani hokivat 24/7 , että minun pitäisi lukea enemmän. Olin jo tuolloin aivan ihmisraunio, joka yritti viimeisillä voimillaan sietää ahdistusta ja stressiä muiden ihmisten seurassa olemisesta ja siihen päälle vielä keskittyä tunnilla kuuntelemaan jotain. Tajusin silloin abi vuonna ensimmäistä kertaa elämässäni, että minä en voi lukea enää niin paljoa tai muuten käy niin, että romahdan kun kirjoitukset tulevat. Oli vaikeaa kuunnella ulkopuolista sietämätöntä paineistusta siitä, että pitää lukea enemmän ja samalla itse lukea vähemmän, mutta tein sen koska tiesin, että jos luen enemmän niin minä romahdan. Ihmettelen vieläkin suuresti sitä, miten en saanut burn outia jo lukiossa. Toisaalta, jos olisin romahtanut juuri ennen kirjoituksia ja kirjoittanut huonosti kaiken tämän järkyttävän työmäärän ja stressaamisen jälkeen olisin varmaan masentunut.
Minä en vielä tuolloin kirjoitusten aikaankaan tajunnut tai tiedostanut itse, että työmääräni ja aikani mitä koulun eteen käytin olivat ihan järkyttäviä ja sellaisia mitä ei ole kenenkää tarkoituksellista jaksaa. Olin vaativuuden ja suorittamisverhoni takana, enkä nähnyt muuta. Elämässäni ei ollut muuta kuin lukio ja se hemmetin lakin saaminen. Se mikä tähän johti on luultavasti syvällä minussa, lapsuudessani ja vanhempieni toimintamalleissa, joita olen omaksunut. En nähnyt muuta, enkä tiedostanut sitä miksi minä suoritan, ketä varten ja mistä toimintani johtuu. Nyt tiedostan. Tein sen osin miellyttääkseni vanhempiani ja osin siksi, että olen oppinut heiltä olemaan vaativa itselleni. Ja osin myös siksi, että luonteeni on herkästi suorittamiselle, miellyttämiselle ja ahkeruudelle taipuisa, jos sille vain annetaan ympäriltä tietynlaisia vahvistuksia ja ei nähdä todellisuutta. Suorittamiseni ei loppupeleissä kohdistunut vain opiskeluun, näin sitä itsessäni myös urheilussa, asioiden ja arjen tekemisten suunnittelussa tarkan minuuttiaikataulun mukaan, rajoitusten luomisessa itselleni, vapaa-aikani mahdollisimman tehokkaasti hyödyntäen ja myös siinä, että piti olla kaiken tämän väsymyksen ja stressiraunionkin alla iloinen ja energinen, eikä vain missään nimessä näyttää kellekkään sitä mitä oikeasti kokoajan kävi läpi. Se oli taistelua itseäni vastaan, kaukana sellaisesta rennosta olemisesta ja myönteisestä opiskelusta. Se oli pakotettua, tarkoin rajattua ja kontrolloitua. Kaikki oli hallinnassa, tai niin minä ainakin kuvittelin.
Halusin kirjoittaa ja tuoda esille nämä opiskeluvaiheeni ja sen millaisen reitin olen kulkenut ennen tätä pistettä kun tietoisuuteni on ruvennut avautumaan näille aiemmin itselleni sokeina näkyneille asioille. Halusin myös hieman korostetusti asettaa ihanteellisen ja optimaalisen ja ei-ihanteellisen ja ei optimaalisen opiskelukäsityksen vastakkain, jotta ero näkyisi suuremmin. Tämän kaiken tein sen vuoksi, että näkisin itse paremmin sen mitä todellisuuteni on ollut pahimmillaan ja mitä kohti haluan muuttua. Ja ennen kaikkea, että näkisin mitä haluan elämältäni, uuvuttaa itseni loppuun ei mielekkäillä tavoilla vai nauttia elämästä ja samalla saavuttaa asioita siinä, uuvuttamatta itseäni loppuun. Tällaisilla ajatuksilla lähden purkamaan ajatuksiani opiskelusta ja ottamaan taas askeleita kohti sitä, viemättä opiskeluani ja toimintaani takaisin äärimmäisyyksiin. Totuttamalla itseni terveeseen ja normaaliin, sekä rentoon tapaan opiskella mielekkäästi. Sitä kohden matkani on vasta alussa, mutta askeleita sitä kohti on jo otettu tiedostamalla.
Ihan huikeaa, rentoa ja antoisaa opiskelu viikkoa kaikille! P.S Ei oteta sitä opiskelua ihan niin vakavasti, jookos!!
♥:Jenni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti