Tunteiden tunnistaminen, näyttäminen ja työstäminen

Moikka! Tällä kertaa puhun tunteista ja sellaisesta oivalluksesta minkä ymmärsin yksi päivä kävellessäni. Toisaalta, vaikka uupumuksen käsittely on rankkaa on se samalla tosi mahtavaa kun oikeasti ymmärtää asioita, jotka on saattanut itseltään sulkea tietoisuudesta jo vaikka kuinka kauan ja se on johtanut sitten siihen itselleen haitalliseen toimintaan. On ihanaa vihdoin tietää vastauksia kysymyksiin miksi elämäni meni tähän suuntaan kuin meni? Miksi ajauduin pohjalle? Mikä tähän kaikkeen suoraansanoen johti? Emme varmasti voi ikinä selvittää täysin miksi asia x johti asiaan y, mutta ihmismielelle pienikin tiedonjyvä on lottovoitto tässä asiassa. Emme sen tiedon myötä enää tuomitse ja syyttele itseämme niin paljoa ja ennen kaikkea koe ahdistusta.


Tunteiden tunnistaminen
Voidaan sanoa, että eheytyminen tai vahvistuminen asiasta kuin asiasta lähtee tunteista, jotka ovat yksi mielemme toimintakeino järki mielen ja tunteet+järki mielen lisäksi. Tämä tunne mieli onkin monesti hieman peitossa itseltämme. Emme monesti halua nähdä tai kokea itsellemme negatiivisia tai vaikeita tunteita eli ns. emme halua mennä epämukavuusalueelle, joten suljemme nämä asiat joko tietoisesti tai alitajuisesti itseltämme suojellaksemme itseämme. Tämä on luonnollista, sillä ihminen pyrkii luontaisesti pysymään turvallisella vyöhykkellä eli mukavuusalueella. Tunteitaan ei kuitenkaan voi tunnistaa, ennen kuin niitä uskaltaa katsoa silmiin ja uskaltaa olla epämukavuusalueella omassa tunne työskentelyssään. Se ei ole helppoa, se ei ole mukavaa ja se saattaa ahdsitaa, mutta tämä kaikki on vain merkki siitä, että teet todella töitä antaen vihdoin noiden vaikeiden tunteiden nousta tietoisuuteesi. Tämä on merkki siitä, että kuljet oikeaan suuntaan työskentelyssäsi, sen ei kuulukkaan olla helppoa. Täytyy kuitenkin muistaa, että tällaiselle työskentelylle on hyvä asettaa myös rajat. "Heti tänne kaikki nyt" ajattelu ei tässä toimi, sillä väsytät itsesi jos ajattelet, että mietin näitä tunneasioita nyt niin kauan, että en voi enää kehittyä missään. Ei, mielestäni ihminen ei ole tässä asiassa koskaan valmis ja se on hyväksyttävä.

Mistä tunteiden tunnistaminen sitten lähtee?
Tätä on vaikea kenenkään sanoa. Se vaatii, jonkun asian elämässäsi joka ns. avaa silmäsi ja pysäyttää sinut hetkeen. Se voi olla kirjallisuus aiheesta, terapeutin viisaat sanat, kumppanin kokemukset/terapiakokemukset, kotoa muuttaminen, burn out, uupumus, erotilanne, vaikea rahatilanne, masennus, hyvä ja tasapainoinen parisuhde, vastavuoroinen vuorovaikutus, kouluttautuminen tai oikeastaan mikä vaan elämänkokemus. Aika pitkälti tunteiden tunnistaminen on henkilökohtaista. Joku on saattanut saada sellaiset perheolot, että tunteista on puhuttu aina kotona ja hänelle asia on helpompi, kuin sellaisista perheoloista tulleelle kenen kotona tunteista ei ole puhuttu vanhempien kanssa, vaan lapsi on oppinut pärjäämään tunteidensa kanssa yksin lakaisemalla ne maton alle. 

Tunteiden tunnistaminen ja näyttäminen
Puhun nyt omasta kokemuksestani ja luokittelen itseni edellä olevan mukaan sellaiseksi ihmiseksi, joka on oppinut käsittelemään tunteensa yksin eli todellisuudessa en ole niitä käsitellyt, vaan olen yrittänyt kaikkeni, että lakaisen ne maton alle, en mieti niitä, en halua tuntea tai tietää niitä, enkä myöskään näyttää niitä, koska minua ei ole tuettu siihen. Noh nyt olen tehnyt muutosta ja alkanut tunnistamaan tunteitani. Aina kun on tullut sama olo kuin lapsuudessa, että olen vaikka surullinen ja olen mennyt omaan huoneeseeni niin olen itseltäni tämän tunteen kätkemisen sijaan sanonut sen vaikka ääneen tai kertonut kavereille eli näin ollen olen nostanut sen tietoisuuteen. Edellä olevaan ihmisjakoon lisään tähän väliin vielä sen, että on perheoloja, joissa lapsi opetetaan näyttämään tunteensa aidosti (eli vanhemmat itse näyttävät tunteensa aidosti kotona kuten, rakkauden halaamalla ja näin lapsi mallioppii tavan näyttää omia tunteitaan samalla tavalla) ja sitten on perheoloja, joissa tunteita ei näytetä lainakaan tai ne näytetään hyvin epäsuorasti/epäjohdonmukaisesti (eli vanhemmat eivät itse näytä omia tunteitaan esim. vihainen äiti ei näytä vihaansa, vaan lähtee lenkille purkamaan kiukkuaan ja lapset eivät opi näkemään äitiä vihaisena eli lapset mallioppivat jättämään vihansa näyttämättä). Tällä ajattelulla halusin avata sitä, mistä oma tunteiden näyttämisemme on peräisin. Noh takaisin aiheeseen. Luen itseni kuuluvaksi edellä kuvatuista perheoloista tulleeksi, jossa tunteita ei ole näytetty. 

Miten lapsuuden tunteiden tunnistamis- ja näyttämiskokemukset elävät meissä yhä?
Tässä pätee sama kuin monessa muussakin lapsuuden kautta oppimassamme toimintamallissamme, emme voi täysin luopua mistään mitä olemme käyttäneet selviytymiskeinonamme lapsuudessamme, mutta voimme muuttua. Eli toisin sanoen, jos jotain silmiämme avaavaa kokemusta ei ole tapahtunut katsomme itseämme yhä siinä lapsuuden perspektiivissä, emmekä osaa kyseenalaistaa omaa käytöstämme, emmekä näin ollen osaa muuttua, se jatkuu niin kauan kuin emme ns. harjoita oman mielen tutkimista. Toki nämä lapsuuden asiat on myös hyväksyttävä, jotta niitä voi tarkastella uudessa valossa, eikä sekään tapahdu heti. Hyväksynnästä seuraa silmien avautumista -> muutoksia mielessä ja kehossa -> ajattelun muutos -> tunteiden tiedostaminen -> muutoksen alku -> jatkuva kehitys itsetutkiskelun kautta eri elämänvaiheissa.


Tunteiden tunnistaminen, näyttäminen ja työstäminen toisen ihmisen kanssa ja itsekseen?
Paras mahdollinen alusta omien toimintamalliensa muuttamiseen on yleensä toisen ihmisen kanssa. Toki aluksi kannattaa tehdä työtä itsensä kanssa ja voi olla vaikeaakin olla avoin asioistaan muille, jos esim. käsittelee kauan itseltään kätkettyjä tunteitaan ja lapsuuttaan, sillä se nostaa monesti esiin ns. vuosien tunneryöpyt lapsuudestasi ja sekoittaa mieltäsi, mutta on ehdotonta ja hyvä askel tunteiden näyttämiselle ja tunnistamiselle nykyhetkessä. Eli ns. se ensiaskel minkä teet itsesi kanssa kun nyt näytät, hyväksyt tunnistat ja nostat tietoisuuteesi tunteesi, mitä et ehkä ole tehnyt 19 vuoteen, on aika rankka kokemus ja vie aikaa. Tämän olen käynyt läpi ja teen sitä edelleen. Olen muuttanut ajatteluani suuntaan, että minulla on oikeus tunteisiini ja sitä kautta olen alkanut näyttämään niitä itselleni ja muille. On luonnollista, että on pelottavaa ja tulee ns. alaston olo kun nyt asetat itsesi paljaaksi ja näytät kaiken sen mitä et ole ennen näyttänyt. Tämä on täysin ok ja askel parempaan.

Tunteiden työstäminen toisen kanssa?
Kun olet ottanut sen askeleen, että olet näyttänyt ensin tunteesi itsellesi, hyväksynyt ne ja tiedostanut ne, voit lähteä käsittelemään niitä toisen ihmisen kanssa. Olen osittain tehnyt jo työtä itseni kanssa tällä tasolla. Kerron esimerkin tästä: Olen hyvin kiltti ihminen ja minun on vaikea tunnistaa itsessäni sitä, kun alan miellyttämään muita. Olen taistellut itseäni vastaan ja tunnistanut jo itsestäni joitakin niitä hetkiä kun olen myöntynyt toisen ihmisen sanoihin vain miellyttääkseni häntä. Tämä tiedostaminen on jo paljon, vaikka kyllähän sitä vähän pettyy kun ei taaskaan osannut sanoa sitä mitä itse haluaa. Palailen yhä edelleen välillä siihen vanhaan muiden miellyttämiseen, mutta iloitsen jokaisesta hiton kerrasta kun uskallan ja rohkenen sanoa mitä minä oikeasti ajattelen. Nyt olen kuitenkin toisen ihmisen kanssa tehnyt työtä. Kerroin hänelle taustani ja sen, että hän saa todella vaatia minua kertomaan mitä mieltä minä olen jos hän huomaa, että minä yhtään epäröin omia sanomisiani. Tämän myötä kun olen konkreettisesti kuullut toisen kysyvän minulta mielipidettäni, olen joka kerta mielessäni sanonut itselleni "noniin mieli nyt ei tehdä niinkuin ennen nyt ollaan rohkeita" ja näin olen sanonut mitä olen halunnut juuri itse ja siinä hetkessä. Tämä voi olla jollekkin teistä arkielämää ja tuntua oudolle, että miksi minä tällaisesta itsestäänselvyydestä puhun, mutta perheolot eivät ole olleet valittavissa!


Alustana toinen ihminen?
Varmista ensin, että luotat toiseen ihmiseen kenelle uskoudut. Tämän jälkeen voit kertoa hänelle miten kiltteys näkyy sinussa miellyttämisenä ja pelko esimerkiksi vaikeutena osoittaa läheisyyttä toiselle. Ajatellaan nyt alustana parisuhdetta. Koet koulussa pidettävästä esityksestä epäonnistumisen pelkoa. Itket ja näytät itkusi toiselle ja kerrot samalla, että sinulla on paineita ja pelottaa. Tämän jälkeen avaat toiselle tunteesi taustan. Kerrot, että lapsena minua rankaistiin jos, toin huonon numeron kokeesta, siksi pelkään epäonnistua nyt. Tämän jälkeen voit pyytää toista antamaan ymmärrystä kokemallesi tunteelle, kannustamaan, toimimaan tätä tunnetta vastaan eli päinvastoin kuin lapsuudessa eli kannustamaan, lohduttamaan, kuuntelemaan miltä sinusta tuntuu, perustelemaan miksi jännittää ja luomalla uskoa. Ja ennen kaikkea toisen tulee tässä tilanteessa, toimia niin, että epäonnistumista pelkäävälle tulee tunne, että hänen tunteensa on hyväksytty, luonnollinen ja oikeutettu. Näin tunteesi tulee ilmaistuksi, kuulluksi, näytetyksi ja ei tunnu enää niin pahalta. Tällä tavalla työstät vaikeaa tunnetta toisen kanssa. Usein jo se, että tunteensa helposti kätkevä saa näyttää ne aidosti toiselle ja  kertoa niistä toiselle auttaa niistä yli. Toki tätä työskentelyä joutuu toistamaan useita kertoja. Toki täytyy muistaa, että toinen ihminen ei korjaa sinua kokonaan, toinen ihminen ei paranna sinua puolestasi, et voi kaataa taakkaasi toisen ihmisen niskaan ja ennen kaikkea sinun on ensin tehtävä töitä itsesi kanssa, jotta voit työskennellä toisen kanssa aidosti.

♥:Jenni