Mustavalkoisuus ajattelussa

Moikka! Tulin jälleen kirjoittelemaan uupumukseni/ylikuormitukseni herättämistä ajatuksista minussa ja toivon, että jollekkin näistä ajatuksista olisi hyötyä tai tarttumapintaa omaan ajatteluun. Tällä kertaa haluan käsitellä hieman ajattelumme mustavalkoisuutta. Ajattelu omasta itsestä tai tekemisemme taustalla olevat ajatukset voivat olla hyvinkin odottamattomia tai sellaisia mitä emme olisi kuvitelleet niiden olevan. Ajatteluun ja toimintaan kun on hyvin kytköksissä se mitä me olemme ja se mitä me olemme on melkein sama kuin lapsuutemme. Jos lapsuuteensa ei koskaan kurkista tai sitä tutkiskele on hyvin vaikea nähdä itsestään realistista kuvaa tänä päivänä ja tässä hetkessä.




Mustavalkoisuus ajattelussa ja identiteetti
Identiteetillä tarkoitetaan psykologiassa ihmisen yksilöllistä käsitystä itsestään. Identiteetin pohjana ovat ihmisen omat persoonalliset ominaisuudet, jotka voivat kuitenkin muuttua tai kehittyä vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Tämä on tärkeää ymmärtää etenkin silloin kun kurkistaa omaan lapsuuteensa ja sitä kautta nykyisyyteensä. Jos esimerkiksi lapsena sinua on kohdeltu niin, että et ole saanut kokea epäonnistumisen kokemuksia luonnollisina osina elämää tai sinua on painostettu hyvään koulumenestykseen tai asioita on tehty sinun puolestasi, etkä ole saanut harjoitella epäonnistumisia elämässä ja et ole saanut sellaisen sattuessa asiaan kuuluvaa tukea ja ymmärrystä olet ehkä jäänyt vaille sitä kokemusta, että epäonnistuminen on hyväksyttävää ja osa ihmisyyttä. Tämä puolestaan on voinut toistuessaan muovata sinun käsitystäsi itsestäsi. Luultavasti sinun on yhä tänä päivänä vaikea sietää epäonnistumista. Tämä pohjautuu osin omaan kokemukseeni ja tietoon jota olen lukenut. Näin epäonnistuminen saattaa identifoida sinut epäonnistujaksi eli alat kokemaan epäonnistumisen osaksi identiteettiäsi ja itseäsi. Pelkäät epäonnistua ja haluat tietyllä tavalla unohtaa tämän pelon keskittymällä täydellisyyden tavoitteluun. Mutta sitten, kun elämässäsi tulee pieni töppäys saatat kokea sen äärimmäisen suurena ja jopa masentua siitä. Tämä kaikki johtuu epäonnistumisten pelkäämisestä tunnetasolla, josta on muovautunut osa identiteettiäsi. Tämä on hyvä tiedostaa ja tämän linssin läpi katsoa nykyisyyteensä ja kysyä itseltään "Miten minä nykyään koen epäonnistumiset?" "Onko kokemuksissani jotain samaa kuin lapsena?" Jossei tällaista keskustelua ole itsensä kanssa käynyt ja omaa perfektionistisia piirteitä itsessään ajattelee sitä helposti, että täydellisyyden tavoittelu kuuluu vain ahkeran luonteenpiirteen alle ja se siitä! Näin minäkin ajattelin vielä joku aika sitten ennen kuin luin Kimmo Takasen Tunne Lukkosi kirjan. Tällaisen vähän normaalia suuremman ahkeruuden tunnistaminen itsestään saattaa olla juuri sitä mustavalkoista ajattelua itsestään, jossei ole ns. kurkistanut pinnan alle.


Identiteetti lapsuuden valossa nähtynä
Identiteettiään on hyvä tutkiskella lapsuuttaan muistellen. Nyt kun olen tutkinut ja muistellut lapsuuttani, huomaan mustavalkoista ajattelua itsessäni liiallisen ahkeruuden, liiallisen vaativuuden, tunteiden vaikean käsittelyn, muiden tarpeiden huomioon ottamisen ja kiltteyden tasoilla. Olen ajatellut, että luonteeseeni kuuluu ahkeruus, kiltteys, vaativuus/määrätietoisuus ja ystävällisyys. Todellisuudessa nyt tunnistan itsestäni sen, etten ole aina ollut näin ahkera ja vaativa itselleni. Tavoitteeni eivät aina elämässä ole olleet näin korkealla. Joku tai jotkin vuorovaikutukset ovat muuttaneet käsityksiäni tavoitteiden asettamisesta ja ahkeruus ja määrätietoisuus ovat astuneet osaksi identiteettiäni, eivätkä vain luonteenpiirteiksi, kuten luulin. Luonteenpiirteinä nämä asiat ovat yleensä hyviä, koska silloin ne ovat hallinnassa ja luonnollisia ominaisuuksia meissä. Kun esim. ahkeruudesta tulee osa identiteettiä emme kykenekkään enää hallitsemaan sitä, vaan se hallitsee meitä ja me emme ole mitään ilman ahkeruutta. Saman asian huomaan itsestäni vaativuuden kohdalla, jos minä tai kukaan ei vaadi minulta mitään en ole mitään. Tämä vaativuuden tuleminen osaksi identiteettiä vaikeuttaa vaativuudesta irtipäästämistä, koska aina kun luovumme jostakin osasta meitä ja minuutta tekee se todella kipeää, koska joudumme miettimään uudelleen mitä tai keitä olemme ilman jotakin piirrettä. Kiltteys ja ystävällisyys ovat myös minussa olleet aiemmin enemmän luonteenpiirteitä ja luontaisia osia minuuttani, mutta vuorovaikutuksen kautta ne ovat asettuneet enemmän keinoikseni selvitä. Tunnistan itsestäni nyt sen, että minun on vaikea sanoa ei ja asetan muiden tarpeet omieni edelle, koska olen tottunut siihen, sekin on tavallaan muodostunut osaksi identiteettiäni. Nyt en osaa olla ilman kiltteyttäni tai uhrautuvaisuuttani, koska se minä olen = identiteettini nyt. Mutta en ole suinkaan aina uhrautunut muiden puolesta tai alistunut muiden edessä niin paljon kuin nyt, vaikka tätä osaa itsestäni tunnistankin hyvin varhaisesta itsestäni. Haluan olla ystävällinen ja kiltti hyvässä määrin edelleen, mutta en halua olla se, joka ei osaa sanoa ei tai mitä itse haluaa ja tarvitsee. Erityisesti tämän osan kohdalla on vaikea luovuttaa tuo liiallinen kiltteys identiteetistään eli itsensä osana, josta pitää luopua.



Identiteetin eli minuuden muovaamisen vaikeus ja keinoja muovaamiseen
Identiteetin tiedostaminen ja muokkaaminen lapsuuden avulla ja sitä kautta oman toiminnan muuttaminen on todella vaikeaa ja tekee kipeää. Identiteetin muovaaminen tarkoittaa käytännössä aina jostain osasta itsessään irti päästämistä tai luopumista. Meidän on vaikea luopua täysin, emmekä pysty siihen. Sen sijaan, että luopuisin kiltteydestäni tai vaativuudestani minä yritän tulla toimeen niiden kanssa ja kontrolloida niitä osana itseäni. Näin tiedostan mielessäni sen, kun haluaisin sanoa kyllä, mutta sanonkin ei. Tiedostan myös sen, kun joku osa minussa huutaa "Tiskaa nyt jo nuo tiskit ja siivoa huoneesi, aivan kauhea sotku", "Mitä sinä kuvittelet lepääväsi, sinun pitää lukea lisää tenttiin et kuitenkaan osaa ja epäonnistut", "Sinun pitää nyt olla energinen ja lähteä treenaamaan, makoilu sikseen!" pitkän ja raskaan päivän jälkeen tällainen sisäinen kommentti saa jäädä omaan arvoonsa ja voin hyvillä mielin käpertyä sohvalle lepäämään. Muutokset identiteettiin on tehtävä muutoksina ajattelussa ja sisäisiä ääniä huomioiden, mitä ne kertovat minusta tai haluavat minun tekevän/ajattelevan/sanovan. Pakottavatko ne? Laukooko mielesi sinulle "Pitäisi", "Täytyy" ja "On pakko" kommentteja? Mitä jos vain olisit armollisempi itsellesi samalla kun olet jämäkkä mielen sisäisille kommenteille tai ehkä jonkun auktoriteetin luomille kommenteille syvällä mielessäsi. Näihin sisäisiin kommentteihin mielessäsi voi vastata, vaikka sanoin "Minun on lupa", "Minä saan", "Minun tarvitsee", "Minulla on oikeus" tai  "Minä haluan". Ajattelun muutos ja mielen sisäisten kommenttien kuuntelu ja niihin vastaaminen ei ole vain identiteetin muovaamista, vaan se on ennen kaikkea itsensä kuuntelua. Yksinomaan ajatuksena sana identiteetin muovaus herättää ainakin minussa pelkoa ja mm. sellaisen ajatuksen "Onko minun luovuttava kaikesta kiletteydestäni ja vaativuudestani?" "Apua, mitä minä olen sen luopumisen jälkeen?". Iskee ns. kriisi omasta minuudesta. Näihin ajatuksiin auttaa lohdullinen miete siitä, että mistään itsessään olevasta ei tarvitse luopua, vaan pikemminkin itsessään olevia identiteetin osia on hyvä tiedostaa, miettiä niiden esim. oman vaativuutensa voimakkuutta, miettiä hetkiä, jossa nämä osat tulevat esiin ja miten niihin voisi silloin puuttua, miettiä sitä miten puhutella itseään kun mielen alitajuntainen ääni alkaa ruoskia omaa itseään ja sitä mistä tämä ääni tulee, mitä se kertoo ja kenen se on.


Kun olen tätä mielen sisäistä ääntä tai identiteetissä syvällä olevaa vaativuutta jo kauemmin pohtinut olen alkanut huomaamaan konkreettisesti ne hetket kun vaativuus nostaa päänsä ja sanoo jotain minulle. Silloin olen pyrkinyt kysymään itseltäni kysymyksiä, kuten "onko oikeasti näin, että minä en muka muista tätä opiskelukirjani tekstiä, vaikka olen lukenut tämän saman kappaleen jo 4 kertaa?" "Voisiko taustalla olla epäonnistumisen pelkoni ja en vain luota itseeni ja nyt vaativuus vaatii lisää, jotta en varmasti epäonnistu ja kohtaa sitä ikävää tunnetta?" Näiden kysymysten kautta on paljon helpompaa havahtua omaan toimintaansa ja muuttaa sitä, sekä ehkä myös kohdata pelkoja joita omaa.



Kaikki tämän tekstin ajatukseni kumpuavat terapiatyöskentelystä, Kimmo Takasen Tunne Lukkosi kirjasta ja omasta kokemuksesta. Toivottavasti sait tästä jotain irti ja tämä oli minun tapani helpottaa oloani juuri tässä ja nyt!

♥:Jenni